Vertaisten tuomittavana

Perustuslakivaliokunta ei löytänyt törkeää rikosta Vanhasen toiminnasta, ennakoi päivän lehti valiokunnan tulevaa päätöstä. Tämä ei varmaan ihmetytä enää ketään, koska pitkään jatkuneen prosessin aikana valiokunta ei tunnu toimineen erityisen puolueettomasti. Väkisinkin on syntynyt sellainen vaikutelma, että perustuslakivaliokunta on toiminut kuten se entinen verkonpaikkaaja: etsii, etsii, eikä soisi löytävänsä.

Palautetaan lyhyesti mieliin, mitä tässä nyt oikein on tutkittu. Vanhanen oli pääministerinä mukana valtioneuvoston istunnossa, jossa päätettiin RAY:n avustusten myöntämisestä Nuorisosäätiölle, jolta hän itse oli saaanut vaalituksea. Hän oli siis mutkan kautta myöntämässä rahaa itselleen.

Perustuslain 116 §:n mukaan syyte valtioneuvoston jäsentä vastaan voidaan päättää nostettavaksi, jos tämä tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai menetellyt muutoin virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti. Syytekynnyksestä päättää kansanedustajista koostuva perustuslakivaliokunta, joka ei ole sidottu mihinkään muuhun kuin omaan tulkintaansa perustuslaista. Itse asiassa se on koko maassa ainoa elin, joka päättää, mikä on perustuslain mukaista ja mikä sen vastaista.

Tämä ylin perustuslain ”asiantuntijaelin” koostuu enimmäkseen lain suhteen maallikoista, mutta asemaltaan kansanedustajista. Asetelma tuo mieleen syyn, miksi aikoinaan maahan perustettiin hovioikeus. Hovioikeuksien alkuperäisenä tehtävänä oli käsitellä kaikki aatelisia koskevat rikos- ja riita-asiat. Sääty-yhteiskunnan periaatteiden mukaan oli mahdoton ajatus, että aatelinen joutuisi oikeudessa alempisäätyisten tuomitsemaksi. Ihan sama ajatus on myös perustuslakivaliokunnan syyteharkinnalla. On sopimatonta, että ylhäinen valtioneuvoston jäsen voisi joutua valtakunnanoikeuteen alempien tuomittavaksi  valtakunnansyyttäjän päätöksellä. Siihen vaaditaan vertaisten päätös.

Syytteen nostaminen on näissä tapauksissa erityisen vaikeaa. Ensin perustuslakivaliokunnan olisi todettava rikoksen tapahtuneen. Sen jälkeen asia olisi vietävä vielä koko eduskunnan päätettäväksi. Vasta sitten alkaisi oikeudenkäynti.

Jos syyte päätettäisiin nostaa, tulisi oikeudenkäynnistä periaatteessa puolueeton ja neutraali, kuten kaikista oikeudenkäynneistä. Kun syytekynnyksestä päättävät vertaiset, ei oikeudenkäyntiä tule.

Koko perustuslakivaliokunta on länsimaisessa demokratiassa kummallinen reliikki. Se on ainoa toimielin, joka tutkii säädettävien lakien perustuslainmukaisuuden ja kuten nyt nähdään, päättää myös valtioneuvoston jäsentä vastaan nostettavasta syytteestä. Useimmissa maissa näitä tehtäviä hoitaa erillinen perustuslakituomioistuin, joka toimii noudattaen yleisiä tuomioistuinten periaatteita.

Tällainen periaate on muun muassa riippumattomuus. Perustuslakivaliokunnassa puolestaan päätöksiä tekevät suoranaiset asianosaiset. Samat kansanedustajat, jotka suuressa salissa ovat hyväksymässä tulevaa lakia, ovat jo aiemmin olleet päättämässä lain perustuslainmukaisuudesta. Syyteasioissa vertaiset päättävät, nostetaanko syyte vai ei. Laki ja politiikka käyvät käsi kädessä.

(Aiheen esilleottamisesta erityiskiitos facebook-kaverilleni Heli Luokkala-Nevalaiselle.)