Kunta piilosilla

Pohjoiskarjalaisen Juuan kunnan entinen kunnanjohtaja Ahti Puumalainen on tehnyt useita valituksia kunnan hallintoelinten päätöksistä, erityisesti sosiaali- ja terveysjohtajan sijaisen valinnasta ja siitä seuranneista toimivaltasotkuista. Laissa säädetyn sosiaalityöntekijän pätevyyden puuttuminen on aiheuttanut ristiriitaa sekä hallintosäännön noudattamisessa että lautakunnan oman toimivallan delegoinnissa. Minä olen kirjoitellut näistä asioista enimmäkseen juridisesta näkökulmasta, mutta vastoin yleistä olettamaa me emme Puumalaisen kanssa puno pirullisia juoniamme yhdessä. Itse asiassa emme koskaan ole edes tavanneet.

Nyt kunta näyttää valinneen uuden strategian hillitä arvostelijoita: se on ruvennut piilosille. Tähän asti sekä kunnanhallituksen että sosiaali- ja terveyslautakunnan esityslistat ja pöytäkirjat ovat olleet luettavissa kunnan verkkosivulla, mutta eivät näytä olevan enää. Ei niistä tähänkään asti hirveästi iloa ole ollut, koska varsinkin esityslistojen laatimistyyli on enemmän salaileva kuin informoiva. Itse listatekstit ovat mitäänsanomattoman lyhyitä ja niissä viitataan vähänkin vaikeamman asian kohdalla liitteisiin. Tyyli on tämä: ”Kunnanhallitus päättää antaa oheisen liitteen mukaisen lausunnon…” Itse liitettä on ihan turha etsiä listan nettiversiosta.

Tällä hetkellä eli 31.3. klo 9.15 kunnan verkkosivulla on kunnanhallituksen 21.3. pidetyn kokouksen pöytäkirja. Kuitenkin kunnanhallitus on kokoontunut myös tällä viikolla, mutta tietoa kokouksesta on annettu valikoidusti vain lehdistölle. Lehtitietojen mukaan kunnanhallitus on käsitellyt ainakin kunnan kiinteistöjen energiansäästöohjelmaa, jonka kustannukset ovat parisen miljoonaa euroa. Lisäksi kunnanhallituksen olisi pitänyt antaa lopullinen lausuntonsa hallinto-oikeudelle sosiaali- ja terveysjohtajan valintaa koskevaan valitukseen. Tästä ei ole kerrottu edes lehdille.

Olen myös kuullut huhun, jonka mukaan sosiaali- ja terveyslautakuntakin olisi kokoontunut päättämään samaisesta viransijaisuudesta johtuvista ongelmista. Lautakunta olisi kuulemma käsitellyt kiireellisten tahdonvastaisten toimenpiteiden delegointia koskevaan päätökseensä tehtyä oikaisuvaatimusta. Samoin lautakunnan olisi pitänyt päättää viransijaisuuteen liittyvistä hallintosäännön muutosesityksistä.

Minä en tiedä, onko tällaista kokousta ollut, koska verkkosivulla on lautakunnan 21.3. pidetyn kokouksen pöytäkirja. Kunnan piilosillaolo siis toimii ihan hyvin, koska minä en viitsi ruveta leikkimään. Vastaan leikkipyyntöön kirjoittelemalla jatkossa ihan huhupuheiden mukaan, koska minulla ei ole minkäänlaista tietojen tarkistamisvelvollisuutta. Bloggaaja ei ole toimittaja enkä minä jaksa roikkua kunnanvirastossa anelemassa pöytäkirjoja luettavakseni. Kunta saa sitten vastailla parhaan kykynsä mukaan esittämiini mahdollisesti virheellisiin väittämiin, jotka leviävät facebookissa ympäri Suomea.

Juhalapuheissa Juuka julistaa entistä avoimempaa hallintoa ja kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä. Jos joku kuntalainen erehtyy ottamaan nämä puheet tosissaan, loppuu tiedonsaanti näköjään heti.

Virkamiesten vaalikiertue

Eilen uutisissa kerrottiin, että valtiovarainministeriön virkamiehet ovat jalkautuneet kansan pariin kertomaan Euroopan talouden vakausmekanismeista ja Suomen osallistumisesta niihin. Kansalle kerrotaan, mitä tarkoittavat kirjainlyhenteet EVM ja ERVV. Tämän tiedon jakaminen äänestäjille on epäilemättä tärkeää, mutta parin päivän takaisen ajankohtaisohjelman perusteella sivistystyön olisi voinut aloittaa eduskunnasta. Monella istuvalla kansanedustajalla ei nimittäin ollut asiasta minkäänlaista käsitystä.

Idea infotilaisuuksiin oli kuulemma virkamiesten omaa keksintöä. He haluavat oma-aloitteisesti kertoa kansalle oikeaa tietoa ja korjata väärää, koska sitä virheellistä tietoa on liikkeellä liian paljon ja uhkakuvia maalataan tahallisesti.

Saa tämänkin halutessaan uskoa. Minä olen kuitenkin niin kyyninen, että en usko virkamiesten aloitteelliseen tiedotusintoon. Mistä ihmeestä meille nyt olisi löytynyt niin tiedotusmyönteinen virkamieskunta, että se ihan omin päin jalkautuu pitkin maata sivistämään kansaa? Ei mistään, kyllä nämä matkasaarnaajat ovat liikkeellä poliitisesta käskystä. Käskijöinä ovat sekä kokoomuslainen valtiovarainministeri että muu hallitus, joita hirvittää kansan tyytymättömyys takausten jatkuvaan kasvuun. Nyt on kierrettävä todistelemassa, että ei takaus tarkoita maksusitoumusta, vaikka sitähän se juuri tarkoittaakin.

Epäuskoa lisää kiertueen tarkka ajoitus alkamaan kaksi ja puoli viikkoa ennen vaaleja. On aika kummallista, että ajatus kansansivistystyöstä pälkähti virkamiesten päähän juuri nyt.

Samoilla luennoilla voidaan ihmisille kertoa muutakin nykyhallituksen linjaa myötäilevää vaikkapa julkisen talouden kestävyysvajeesta, josta myös on levitetty kerettiläisiä käsityksiä. Esimerkiksi Aalto-yliopiston kansantaloustieteen professori Pertti Haaparanta on kertonut, että kestävyysvaje on liioiteltua. Lisäksi ministeriö puhuu siitä harhanjohtavasti, puutteellisesti ja leikkausintoisesti. Puheet antavat selvästi ymmärtää, että virkamiehet laativat kuumeisesti tulevia leikkauslistoja ja leikkaukset kohdistuvat erityisesti sosialietuuksiin.

Nämä kaikki asiat liittyvät toisiinsa ja ovat osa poliittista peliä. Kansalle puhutaan yleiseurooppalaisesta julkisen talouden kriisistä, vaikka kyse on pankkikriisistä ja sijoittajien tukemísesta. Heidän pelastamisekseen on jostain tingittävä ja juuri sosiaalietuuksien leikkaaminen sopii hyvin nykyhallituksen linjaan. Juuri tätä tarkoitusta varten valtiovarainministeri on lähettänyt sananjulistajat asialle. Jos ette nyt usko, niin vaalien jälkeen itkette ja uskotte.

Hyvät pehtoorit

Vanhoissa kotimaisissa elokuvissa on aina talon isäntäväen ja palkollisten välissä isäntärenki, pehtoori. Hän on se, joka välittää käskyt ja valvoo, että niitä noudatetaan. Pehtoorin asema on pirullisesti puun ja kuoren välissä, koska hän ei ole isäntä eikä renki. Hänestä itsestään on kiinni, kumpaan joukkoon hän katsoo samaistuvansa.

Kuntien eri hallintoalojen johtavia viranhaltijoita voidaan hyvin verrata pehtooreihin. Kaikessa pelkkää kunnan taloudellista etua katsova johtava viranhaltija on päättäjien mieleen, koska hän tekee likaisen työn itse eikä jätä sitä vaaleilla valituille päättäjille. He ovat juuri niitä, jotka puhuvat kunnan asioista kuin ne olisivat heidän omiaan. Puhtaasti heikoimpien kuntalaisten puolesta puhuva viranhaltija taas tekee oman olonsa sietämättömäksi ylempiensä edessä. Siksi heitä onkin hyvin vähän.

Eilen luin lehdestä, että joku Helsingin kaupungin sosiaalitoimen johtava viranhaltija vastusti jyrkästi lapsilisävähennyksen poistamista toimeentulotuesta. Hänen mukaansa toimeentulotuen maksaminen täysimääräisenä myös lapsilisiä saaville perheille kasvattaisi kaupungin sosiaalimenoja kestämättömällä tavalla.

Tällainen pehtoori on talolle kullanarvoinen, koska hän ottaa kantaa asioihin, jotka eivät hänelle varsinaisesti kuulu. Tietenkin hänen vastuullaan on talousarvion noudattaminen, mutta ei hänen tehtävänsä ole sanoa, millaisia uudistuksia pitää tei ei pidä tehdä. Niistä asioista päättää vaaleilla valittu valtuusto talousarviossa tai – kuten tässä lapsilisäasiassa – vaaleilla valittu eduskunta.

Sunnuntaina rupattelin erään kunnan pehtoorin kanssa muun muassa kuntouttavasta työtoiminnasta. Hän osoittautui isäntärenkinä vähän arveluttavammaksi tapaukseksi, koska hän ymmärsi kuntoutuksen yksilölle aiheuttamat negatiiviset puolet, kuten ilmaisen työn teettämisen ruokapalkalla.

Kyllä hänestäkin vielä kelpo pehtoori sukeutuu, kunhan aikaa kuluu. Jo nyt hän muisti korostaa kuntoutuksen merkitystä kuntatalouden kannalta. On ihan totta, että puhtaasti siltä kannalta katsottuna kuntoutus kannattaa. Kunta säästää oman osuutensa Kelalle maksettavasta työmarkkinatuesta ja saa selvää rahaa 10,09 euroa jokaisesta kuntoutettavan tekemästä työpäivästä. Lisäksi kunta saa ilmaista työvoimaa, jota voidaan käyttää helpottamaan vaikkapa vanhustenhuollon ammattihenkilöstön työpaineita.

Semmoistahan se on. Talon puolta pitävää pehtooria arvostetaan, mutta isäntäväen kamariin hänen on mentävä hattu kourassa. Liikaa väen puolella oleva isäntärenki joutuu maantielle. Valinta on helppo, koska pehtoorinkin on syötävä.

Mediapersoonan vaaliteema

Kokoomus on virallisesti ilmoittanut hallituksen kynnyskysymykseksi sen, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevien etuuksia ei leikata. Tämä ei kuitenkaan näytä häiritsevän mediapersoona Jaana Pelkosta, joka puolueen ehdokkaana kirjoitti 22.3. Helsingin Sanomien yleisönosastoon omista tavoitteistaan. Hänen mukaansa toimeentulotukilaki nykymuodossaan toimii nuoria vastaan antamalla vastikkeetonta rahaa elämiseen. Tämä on nuorison aliarvioimista ja asia korjattaisiin säätämällä toimeentulotuki vastikkeelliseksi.

Terveille ja toimintakykyisille nuorille ei tulisikaan antaa lainkaan vastikkeetonta tukea, vaan tuen saamiseksi heillä tulisi olla velvollisuus hakea aktiivisesti joko opiskelupaikkaa tai töitä, Pelkonen kiteyttää. Sosiaalialan ammattilaisen tulisi arvioida nuoren toimintakyky ja laatia sen pohjalta kuntoutus- ja työllistämissuunnitelma ja suunnitelman toteuttamista myös seurattaisiin. Muissa yhteyksissä Pelkonen on vaatinut toimeentulotuen vastineeksi jonkinlaista aktiivista työpanosta.

Tässäpä meillä on taas yksi turhake, joka muovaa perusepäluulonsa ja kaunansa positiivisen näköisiksi ehdotuksiksi. Hän lähtee siitä ajatuksesta, että erityisesti vailla opiskelupaikkaa olevat työttömät nuoret ovat tilanteessa ihan tahallaan ja laiskuuttaan, eikä siihen auta muu kuin railakas kepillä roiteleminen. Sama pätee tietysti kaikkiin työttömiin, mutta on trendikästä olla huolissaan erityisesti nuorista.

Ei Pelkonen totisesti ole ensimmäinen eikä viimeinen tämä idean keksinyt. Vähän väliä saa lukea vaatimuksia työttömien sijoittamisesta vanhusten ulkoiluttamiseen, lumitöihin ja milloin mihinkin talkootyöhön ihan vain toimeentulotuen vastineeksi. Näitä ideanikkareita ei vaivaa ilmaisen työn teettämisen epäeettisyys ja kaksien työmarkkinoiden synty.

Ainakaan Pelkonen ei tunne toimeentulotukilakia. Toimeentulotuki on viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoitus on turvata toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä. Jokaisella on oikeus sitä saada, mutta vasta sitten, kun on selvitetty ihan kaikki muut mahdollisuudet saada toimeentuloa. Tuen hakijalla on velvollisuus ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi ja ottaa vastaan työ- tai opiskelupaikka. Kieltäytyjää rangaistaan tuen alentamisella, mutta nälkään laki ei vielä salli ketään tapettavan. Resursseista riippuen ammattitaitoinen sosiaalityöntekijä laatii yhdessä hakijan kanssa selviytymissuunnitelman, jonka toteutumista seurataan. Toimeentulotukea ei siis todellakaan saa automaattisesti kättä ojentamalla.

Tämän kaiken saisi selville ihan vain lukemalla lain kolme ensimmäistä pykälää.

Nykyinen laki siis jo pitää sisällään lähes kaikki Pelkosen vaatimat ”uudistukset”. Ainoa lakiin vielä sisältymätön vaatimus on työnteko leipäpalkalla. Mahtavia vaaliteemoja pohtivan kannattaisi ensin tutkia, joko hänen vaatimuksensa on toteutettu.

Peruskoulun yksityistäjä

Aika usein ihmettelen oikeistolaisesti ajattelevien ujoutta sanoa suoraan, että he haluavat yksityistää vaikkapa nyt sellaisen asian kuin peruskoulun puhtaasti ideologian ja yksityisen voitontavoittelun takia. Sen sijaan he verhoavat halunsa silmiinpistävän huonosti erilaisilla toiminnallisilla ja taloudellisilla tekosyillä. Näin tekee myös Uuden Suomen bloggaaja Marjo Tossavainen tässä jutussaan: 66950-napit-irti-peruskoulusta-porvari

Tossavainen ei teoriassa näe mitään ongelmaa peruskoulun tuotteistamiseksi yksityiseksi ja tuottavaksi liiketoiminnaksi. Yksityiskoulut ovat tehokkaita, hallinnollisilta kustannuksiltaan edullisia, sitoutuneita ja pedagogisesti vapaita. Tossavainen jättää sanomatta, että ne tietenkin ovat myös kalliita, mutta sen hän tietää, että vaurastuva keskiluokka haluaa vaatia parempia opetuspalveluja lastensa yksilöllisille oppimistarpeille jo pienestä pitäen.

Hän tietenkin tarkoittaa sanoa, että peruskoulu joutaa jäädä vähävaraisen rahvaan kouluksi. Paremman väen jälkikasvu ansaitsee parasta ja kalleinta opetusta, mitä rahalla saa. Näin turvattaisiin myös tulevaisuuden eliitin rekrytoituminen paremmista piireistä.

Opettajana Tossavainen tietää peruskoulun tuntijaosta enemmän kuin minä, joten siihen osaan hänen tekstistään en pysty sanomaan mitään. Hänen oikeustieteen opintonsa lienevät kuitenkin ihan alussa, koska hän tukiopetusta käsittelevässä kappaleessa sekoittaa subjektiivisen ja harkinnanvaraisen oikeuden keskenään. Hän sanoo ihan oikein, että tukiopetus on subjektiivinen oikeus. Sitten hän kuitenkin väittää, että tukiopetusta ei anneta riittävästi varojen puutteen takia.

Subjektiiviseen oikeuteen on kunnalla oltava varaa, siinä ei auta mikään selittely. Esimerkiksi päivähoito ja toimeentulotuen perusosa ovat myös subjektiivisia oikeuksia. Niistäkään ei kunta voi kiemurrella irti rahanpuutteeseen vetoamalla.

Tossavainen on historian ja yhteiskuntaopin opettaja. Haluaisinpa totisesti tietää, millaista yhteiskuntaoppia hän mahtaa oppilailleen opettaa. Ehkä hän kertoo lapsille suoraan, että peruskoulu on yhteiskunnan viimeinen sosialistinen saareke, jonne vasemmisto on linnouttautunut vastustamaan autuaaksitekevää voittoa tuottavaa liiketoimintaa.