Ilmaistyön markkinat

Minusta tuntuu siltä, että Juuassa ei enää ollenkaan synny uutta palkkatyötä, vaan kaikki työ teetetään ilmaistyövoimalla. Eilen kirjoitin siitä, kuinka kunta aikoo laajentaa ilmaisen työvoiman kauppaa yrityksille kuntouttavan työtoiminnan nimissä. Vaikka laki suoraan kieltää kuntouttavan työtoiminnan järjestämisen yrityksiltä, on säännöstä helppo kiertää. Ei tarvitse muuta kuin nimetä ilmaistyö työharjoitteluksi tai työelämävalmennukseksi, niin yhdeksän euroa päivässä ansaitsevia työnantajalle ilmaisia työntekijöitä saa vapaasti käyttöönsä.

Kunta myös haluaa pitää työvoiman kaupan omana monopolinaan. Tänään kunnanhallituksen esityslistalla on Juuan työttömät ry:n avustushakemus toimistotyöntekijän ja työsuunnittelijan puoleen palkkaan. Yhdistys on ollut merkittävä työllistäjä, koska sillä on ollut sekä ruokala että kierrätyskeskus, mutta nyt se on vaikeuksissa. Syy vaikeuksiin on TE-toimiston tiukentunut laintulkinta. Ruokala on katsottu yritystoiminnaksi, joten se ei enää saa palkkatukea samanlaisin ehdoin kuin aiemmin.

Kunnanhallitus ei tule myöntämään yhdistykselle avustusta. Ei yksittäisen yhdistyksen avustaminen tietysti välttämättä kunnalle kuulukaan, mutta kunnanhallituksen perustelut kertovat todellisen syyn. Perustelujen mukaan kunnan palkkaaman työvalmentajan myötä kuntouttavan työtoiminnan piirissä on jo 35 – 40 henkilöä ja tätä toimintaa aiotaan jatkaa.

Työttömien yhdistys on aina maksanut työllistetyille palkkaa. Ei kovin paljoa, mutta kuitenkin oikeata palkkaa oikeasta työstä. Kunta ei halua millään tavalla edistää näin turmiollista toimintaa myöntämällä yhdistykselle avustusta palkkakuluihin. Sen sijaan kunta varmasti hyvin mielellään toimittaa kuntouttavan työtoiminnan nimellä yhdistykselle ilmaistyövoimaa. Se taas sotiii yhdistyksen toimintaperiaatteita vastaan, koska yhdistyksen tarkoituksena on edistää oikeata työllistymistä.

Toivon vilpittömästi, että kaikki kuntouttavaan työtoimintaan, työharjoitteluun ja työelämävalmennukseen komennetut ymmärtävät tulevansa hyväksikäytetyiksi. Ymmäryksen myötä toivon myös työtahdin olevan yhdeksän euron päiväpalkan mukaista. Ei kai kukaan vakavissaan kuvittele saavansa ilmaiseksi motivoitunutta työntekijää?

Kommentit (2)
  1. Tiedän yhden joka painaa hiki hatussa, ja niska limassa. Ei siksi jotta saisi sen onnettoman 9€ lisää, vaan siksi jotta olisi tekemistä ja pääsee juoppoja karkuun edes välillä.

    Olisi kyseinen henkilö jo varmaan kypsä kelankin eläkkeelle, muttei anna periksi. Sisua vai tyhmyyttä, voimme sitä jokainen itse miettiä.

  2. elina alanen
    2.3.2011, 09:32

    hei,

    Mitä oikeudellinen neuvontasi maksaa ?
    Onko sähköpostilokero, vai voinko viestin kirjoittaa
    kuten nyt kirjoitan ?

Kommentointi suljettu.