Edullisempi tapa

Tiesittekö, että pikalainan voi saada jopa 44 päiväksi lähes ilman kuluja tai jopa kokonaan ilman korkoa? Huomasin muutama viikko sitten lehdessä asiaa koskevan pikku-uutisen, mutta en uskonut sitä ennen kuin tarkistin asian ajantasaislainsäädännöstä. On se täysin mahdollista.

Viime elokuussa uudistettu Kuluttajansuojalain 7 luvun 20 § tuli voimaan joulukussa. Siinä säädetään luottosopimuksen peruuttamisesta. Kun  lainarahat ovat tilillä, on lainanaottajalla mahdollisuus peruuttaa sopimus viimeistään 14 päivän kuluessa sähköpostilla tai seitsemän päivän kuluessa kirjeellä. Laina on maksettava takaisin 30 päivän kuluessa tästä peruuttamisilmoituksesta. 14 + 30 = 44.

Peruuttamisoikeuden ansiosta lainanottaja maksaa lainasumman lisäksi vain juoksukoron ajalta, jonka laina on ollut käytettävissä. Erikseen määrätään vielä, että ellei juoksukorosta ole mitään mainintaa sopimuksessa, ei korkoa tarvitse maksaa ollenkaan.

Pikavipeillä on ikävä maine varsinkin suhteettomien korkojen takia. Lisäksi moni on joutunut velka- ja ulosottokierteeseen sinänsä pienten summien takia. Lainanantajat perivät saatavansa nopeasti ja tehokkaasti. Itse asiassa pikaluottoa ei kannata ottaa kenenkään muun kuin sellaisen, joka tietää ihan varmasti pystyvänsä maksamaan sen ajallaan takaisin. Käytännössä siis sellaisen ihmisen, joka ei koko vippiä oikeastaan tarvitse.

Jos pikalaina tulee kuitenkin otettua, niin tätä ihan lakiin kirjattua vinkkiä kannattaa noudattaa. Otetaan laina, peruutetaan se 14 päivän kuluessa ja maksetaan takaisin kuukauden kuluessa peruutuksesta. Tosin lienee ihan varmaa, että se korko on lakimuutoksen jälkeen mainittu sopimuksessa ja koron suuruudessa lienee huomioitu myös tämä peruutusmahdollisuus.

Kommentit (0)