Eriarvoinen elämä ja kuolema

Presidentti Tarja Halonen toivoi tänään eduskunnan päätöstilaisuudessa, että syrjäytyminen ja eriarvoistuminen nostettaisiin vielä vaalikeskusteluun. Tällä hän halusi ilmeisesti vähän näpäyttää käytävää vaalitaistelua, jonka pääpuheenaiheet ovat lipsahtaneet kokonaan Eurooppaan ja sen kriisimaiden talouteen.

Ehkä tosiaan olisi hyvä välillä palata ihan näiden perusasioiden pariin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tuoreen selvityksen mukaan kaikkein köyhimmät suomalaiset ovat jääneet muista jälkeen myös terveyden kehityksessä. Terveys ja elinajanodotteet ovat kohentuneet kaikissa muissa tuloryhmissä paitsi kaikkein köyhimpään viidennekseen kuuluvissa. Heidän elinajanodotuksensa on jäänyt 1990-luvun tasolle. Parhaiten ansaitsevaan tuloluokkaan kuuluva mies voi tällä hetkellä odottaa elävänsä 12,5 vuotta kauemmin kuin köyhimpään viidennekseen kuuluva. Naisillakin eroa on 6,8 vuotta.

Joku voi tietenkin väittää, että kaikkein heikoimmin ansaitsevat elävät epäterveellisesti eivätkä innostu terveysvalistuksesta. Saattaahan tässäkin olla perää; leipäjonossa seisova ei välttämättä tule ajatelleeksi kaikkia ravintosuosituksia. Suurempi syy on kuitenkin ihan yksinkertaisesti se, että terveys- ja sosiaalisektorin leikkaukset kohdistuvat kuin täsmäohjus juuri kaikkein köyhimpään ja sairaimpaan kansanosaan. Terveyskeskuksiin on pitkät jonot, työterveyshoitoe ei työttömillä ole, eikä yksityislääkärille menoa voi ajatellakaan jokaisen kolotuksen takia.

Asian unohtuminen monilta puolueilta antaa aihetta olettaa, että ei asialle aiota tehdä vaalien jälkeenkään mitään. Ehkäpä ajattelu kulkee ihan vanhan tutun kaavan mukaan: Asiakos tuo, jos köyhä kuolee, paljon haudataan rikkaitakin.