Sanasta miestä

Vaalit ovat ohi ja nyt alkaa lupausten lunastamisen seuranta. Ainakin sanomalehti Karjalainen julkaisi 28.3.2011 eduskuntapuolueiden keskeisimmät tavoitteet selvänä taulukkona ja olettaisin monien muiden lehtien tehneen samoin. Itse otin lehtileikkeen talteen ja luultavasti se tulee lähivuosina kulumaan käytössä.

Kerrataanpa kolmen suurimman puolueen lupauksia. Kynnyskysymys hallitukseen lähtemiseen on kokoomuksella se, että työn verotusta ei saa nostaa eikä pienituloisimpien etuuksia saa leikata. SDP:n kynnyskysymys on eläkeiän säilyttäminen ennallaan 63 vuodessa ja työeläkkeiden leikkaamattomuus. Perussuomalaiset eivät lähde hallitukseen, joka velvoittaa Suomen vastaamaan muiden veloista Maastrichtin sopimuksen vastaisesti.

Kokoomuksen tärkeimmät tavoitteet vaalikaudella ovat talouden saaminen kestävälle tasolle ja rivakka työpaikkakehitys. SDP näkee tärkeimmiksi valtiontalouden kuntoon saamisen, velkaantumisen pysäyttämisen ja 100 000 uuden työpaikan luomisen. Perussuomalaiset kokevat kaikkein tärkeimmäksi taloudellisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden supistamisen.

Näillä eväillä näyttäisi syntyvän erinomainen kolmen suuren hallitus. Kaikkien tavoitteet ovat kannatettavia, kuten vaalien alla kuuluikin olla. Ihan kohta nähdään, miten näitä lupauksia sitten ruvetaan lunastamaan. Oletan kuitenkin äänestäjän oikeudella, että yksikään puolue ei lipsu enempää kynnyskysymyksistä kuin keskeisitä tavoitteistaankaan. Lupaukset on pidettävä.

Minä en ole siinä asemassa, että voisin tai edes osaisin antaa hallitusneuvottelijoille ohjeita. Aion kuitenkin säilyttää tuon lehtileikkeen ja verrata sitä myös uuden hallituksen ja eduskunnan toimintaan. Katsotaan taas kerran, kuka on sanansa mittainen ja kuka ensimmäisenä pettää lupauksensa.

Kommentit (2)
  1. Reijo-Eerik Leppäpuska
    19.4.2011, 20:56

    Seuraillaan. En usko, että lupaukset eriarvoisuuden suhteen muuttuisi???!!

  2. Tapio Sinisalo
    19.4.2011, 23:39

    Tämä pitäisi saada kaikkien äänestäneiden harrastukeksi…..
    Seurata ja näyttää seuraavissa vaaleissa ( tai tummissa )

Kommentointi suljettu.