Leikkausten edellä

– Ei pidä uskoa kaikkea, mitä iltapäivälehdissä kirjoitetaan, sanoi kokoomuksen Pekka Ravi eilen A-talkissa, kun häneltä tiedusteltiin tulevan hallituksen aikeista leikata julkisia menoja. Lisäksi Ravi korosti sitä, että kaikkien suomalaisten on tunnettava olevansa samassa veneessä eikä kaikkein huono-osaisimmilta tulla leikkaamaan mitään.

Kun tämän lisäksi uutisissa nykyinen valtiovarainministeri ja tuleva pääministeri Jyrki Katainen puhui megalomaanisista taloushaasteista, joiden edessä kaikki tietenkin ymmärtävät kipeitäkin ratkaisuja hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämiseksi, aloin huolestua. Huolestuin niin paljon, että luin niitä iltapäivälehtiä, joita siis ei pidä uskoa.

Ja olihan sielä melkoista juttua suoraan valtiovarainministeriön virkamiesten suunnitelmista. Tulevan hallituksen lähtökohtana on, että vaalikaudella on julkisia menoja leikattava kuusi miljardia euroa eli puolitoista miljardia vuodessa. Leikkaukset kohdentuvat ensisijaisesti kuntien valtionosuuksiin, joilla kaikkien tarvitsemat peruspalvelut rahoitetaan.

Ja sitten leikataankin tasapuolisesti kaikilta. Osansa saavat päivähoito, esiopetus, peruskoulu, lukio, kirjastot, ammatillinen opetus, terveydenhoito, sosiaalityö, vanhustenhoito, kotipalvelut ja laitoshoito. Kun näistä kaikista leikataan, niin kansa totisesti tuntee olevansa samassa vuotavassa veneessä. Kansalla en sitten tarkoita ihan kaikkia suomalaisia, osa matkustaa ensimmäisen luokan hyteissä.

Meillä on nyt yli 900 000 köyhää ja tällä menolla heitä saadaan rutkasti lisää. Hyvinvointiyhteiskuntaa ei sitten enää ole. Siinä mielessä on ihan samantekevää, toteutuuko vihreiden ja vasemmistopuolueiden vaatimus perusturvan korottamisesta. Ihan samantekevää se on muutenkin. Jos työttömän peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea korotetaan sadalla eurolla kuukaudessa, niin se sama sata euroa leikkautuu automaattisesti pois toimeentulotuesta.

Kukaan ei halua myöntää tätä tosiasiaa. Sen lisäksi kukaan ei ole kiinnostunut parantamaan kaikkein köyhimpien eli työmarkkinatuelta toimeentulotuelle pudonneiden asemaa. Siihen tukeen ei kukaan vaadi senttiäkään lisää.

Jos perusturvan nostaminen toteutuu, niin saamme taas kuulla seuraavat neljä vuotta löyhkäävää itsekehua siitä, kuinka nyt on parannettu huono-osaisten asemaa. Sain siitä aivan tarpeekseni jo silloin, kun jatkuvasti kehuttiin takuueläkkeen ilosanomaa. Silloinkin jätettiin tahallaan kertomatta, että lisäeläke leikkaa saman verran toimeentulotukea.

Kumpaa luulette minun tällä hetkellä enemmän uskovan, iltapäivälehtiä vai hallituksen muodostajien vältteleviä puheita?

Kommentit
  1. 1

    armi vartiala sanoo

    ”En usko enää demokratiaan vaan omaan käteen oikeaan,Kysyn kenen on valta,kysyn tuskan ja ahdinkoni alta,onko mitään enää väliä,kun vahvat aina voittavat ja enemmän vielä markkinat”.Suholaa

  2. 2

    Mikko sanoo

    Se satanen taitaa olla tosin juuri se ”ylimääräinen satanen”, jonka sossu maksaa tällä hetkellä yksin asuvalle työttömälle Kelan tukien päälle – itse ainakin pääsin jota kuinkin noihin lukemiin, ja asuin hyvin tyypillisessä suurehkon kaupungin vuokra-asunnossa. Epäilen siis, että aika monella tuo korotus leikkaisi koko toimeentulotuen pois – ja kun sitä ei sitten haettaisikaan, ainakin sosiaalipuolen työtaakka vähenisi (ja toivottavasti käsittelyajat) eikä kukaan olisi miettimässä, onko joku vanhan kodinkoneen myynnistä saatu raha ”tuloa”.

  3. 3

    sanoo

    Homman vitsi on lisäksi että se satanen ei kata edes välillisten verojen nousun aikaansaamaa hintojen nousua. Ja tuo leikkaus kyllä lopettaa kuntien yltäkylläisen elämän ja holtittoman rahanjaon. Tähän asti kiteellä on toiminut yksi asia. Eläinlääkäri, jahka hiukka kiristetään, loppuu tuokin.