Mätänevää törkyä

Juuan Työttömät ry:n ylläpitämän kierrätyskeskuksen pihamaalle oli tässä eräänä yönä tuotu pakastin. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, koska paikka toimii myös elektroniikkaromun vastaanottopisteenä ja avoimelle pihamaalle voi jättää tavaraa öisinkin. Inhottavaa oli se, että pakastin oli täynnä mätäneviä elintarvikkeita.

Lieneekö kyseessä tyhmyys, ilkeys, sairas pila vai halveksunnan osoitus? Luultavasti vähän näitä kaikkia. Tai ehkä joku ei vain viitsinyt tahria sähkökatkon pilaamissa eväissä käsiään ja ajatteli yhdistyksen työllistämien työttömien olevan siihen hommaan sopivia. Joka tapauksessa tätä vitsiniekkaa odottaa rangaistus ympäristönsuojelurikkomuksesta.

Pitäjässä vallitseva yleinen asenne työttömien yhdistystä kohtaan on aina ollut vähättelevän halveksiva. Takavuosina toimin vähän aikaa yhdistyksen toiminnanjohtajana. Ylläpitämäämme ruokala-kahvioon tuli kerran siisti iäkkäämpi rouva kahville. Hän katseli ympärilleen ja sanoi sitten, että eihän täällä näytä olevan yhtään niitä työttömiä, vaan kaikki ovat ihan tavallisen näköisiä ihmisiä. Hänestä kuulemma olisi ollut niin mukavaa nähdä niitä työttömiä vetelehtimässä ympäriinsä. Ihan sitä varten hän oli liikkeelle lähtenyt.

Tämä rouva saattoi olla henkisesti köyhä. Pari päivää hänen jälkeensä tuli järkevänä pitämäni mies kyselemään paria riuskaa työtöntä töihin pikkurahalla. Kesti kauan saada hänet ymmärtämään, että tämä ei ole työvoimatoimisto. Hänellä oli sellainen käsitys, että yhdistyksen tiloista saa tarvitseva käydä hakemassa työntekijöitä parin euron päiväpalkalla.

Kunta ei noteeraa yhdistystä mitenkään muuten kuin hankaloittamalla sen toimintaa. Kahvila-ruokala jouduttiin sulkemaan rahanpuutteen takia, koska verottaja ja TE-toimisto kohtelivat yhdistystä yrittäjänä. Sen takia palkkatuki putosi puoleen työntekijää kohti. Kunta ei myöntänyt yhdistykselle senttiäkään avustusta, vaikka toinen vaihtoehto oli paikan sulkeminen. Se saattoi olla tarkoituskin, koska nyt kunta on vuokrannut saman tilan yksityiselle yrittäjälle.

Onhan vikaa yhdistyksessäkin. Sen puuhamiehet ja -naiset ovat olleet samoja jo varmaan toistakymmentä vuotta, joten se alkaa kohta olla eläkeläisyhdistys. Uusia jäseniä ei hankita aktiivisesti eikä suhteita kunnan päättäjiin pidetä kunnossa. En minä heitä kuitenkaan osaa moittia, koska heidän työnsä on yleisen ilmapiirin takia aina ollut jatkuvaa kamppailua ja päivästä toiseen sinnittelyä.

Kiitokseksi työstään he saavat käsiinsä pakastearkullisen mätänevää törkyä.

Kommentit
  1. 1

    Nimetön sanoo

    Kyseessähän oli pelkkä väärinkäsitys, jollet sitä ole osannut lehdestä lukea. Mielestäni tässä kirjoituksessa ilmenee kirjoittajan todellinen tyhmyys.

  2. 2

    sakutimonen sanoo

    Kuulepas nyt, Tuntematon. Jos sinä osaat lukea kalenteria, niin huomaat jutun olevan kirjoitettu päivää ennen kuin pakastimen salaisuus selvisi. Muutenkin sinun tyylisi ihmetyttää: Olet sähköpostiosoitteen perusteella sama henkilö, joka kehuu itseään suurituloiseksi ja haukkuu köyhiä sinun rahoillasi kotona eläjiksi. Olet haukkunut muita kommentoijia lukutaidottomiksi ja nyt sanot minua todella tyhmäksi. Kännissäkö sinä näitä kommentteja nimettömänä kirjoittelet? Etkö uskalla tulla esiin omalla nimelläsi? Oletko kenties henkilökohainen tuttuni, jolla on jotain hampaankolossa minua vastaan?

    Saat tämän yhden ainoan varoituksen: Seuraavat typeryytesi tulen poistamaan, ellet uskalla kirjoittaa niitä omalla nimelläsi. Suosittelen myös lukemaan rikoslakia kohdasta ”Kunniaan kohdistuvat rikokset”.

  3. 3

    Nimetön sanoo

    Oli ensimmäinen kerta kuin kirjoitan tähän blogiin. En ole henkilökohtainen tuttusi enkä tunne sinua. Ja onkohan tuo nyt kunnianloukkausta, jos minä sananvapaudella mielipiteeni ilmaisen tuohon kirjoitukseen liittyen.

  4. 4

    sakutimonen sanoo

    Saattaapa kirjoittajan tyhmäksi sanominen sananvapauteen kuulua, mutta hyviin tapoihin se ei kuulu. Toivoisin kommenttien kohdistuvan tekstiin, ei minun älynlahjoihini.

    Ei tästä sen enempää, tervetuloa kommentoimaan toistekin.