Pullonkerääjät ja marjanpoimijat

Sanomalehti Karjalaisen toimittaja löysi kesän piristykseksi Tuloverolain iät ja ajat voimassa olleen pykälän ja teki siitä ison jutun. Tämä harhaanjohtava uutinen ”verottajan uudesta tulkinnasta” peittyi nopeasti Norjan järkyttävien tapahtumien varjoon. Sitä ennen uutinen herätti melkoista raivoa ja synnytti ainakin yhden humoristisen ryhmän facebookissa. Ryhmä vaatii tyhjien pullojen palauttamista verotoimistoon.

Tuloverolaki on vuodelta 1992, mutta jo kauan sitä ennen verotettavien tulojen määritelmä on ollut sama kuin nykyisin. Lain 29 §:n mukaan rahana tai rahanarvoisena etuutena saaduista tuloista on maksettava veroa. Lain 89 § säätää tästä muutamia poikkeuksia. Verotettavaa tuloa eivät ole luonnontuotteista ja äidinmaidosta saadut tulot. Metsämarjoja, sieniä, käpyjä ja ravinnoksi tai lääkeaineiden valmistukseen käytettäviä kasveja tai niiden osia saa kerääjä myydä ilman verovelvollisuutta. Äidinmaito on mainittu nimenomaisena lisäyksenä tähän jokamiehenoikeuteen perustuvaan verovapauteen.

Periaatteessa siis palautuspulloista saaduista rahoista pitää ja on ennenkin pitänyt maksaa veroa. On kuitenkin huomattava, että lain 29 § 2 momentin mukaan verovelvollisella on oikeus vähentää tulojen hankkimisesta aiheutuneet kulut. Pullonkerääjä voi siis vähentää vaikkapa polttoaineesta ja suojavaatetuksesta aiheutuneet kulut tuloistaan. Lisäksi pitää muistaa, että verotettavalla tulolla on myös alaraja.

Usea verovirkamies ennätti todeta julkisuudessa, että käytännössä verottaja ei ole tippaakaan kiinnostunut pullonkerääjien ansoista. Kontrolli on täysin mahdotonta ja kerääminen on paljon järkevämpi tapa kuin pullojen rikkominen luontoon. Koska verotoimistoissa kuitenkin on töissä myös pilkunviilaajia, olisi lakiin syytä lisätä yksi lause. Tuloverolain 89 §:än on helppo lisätä verovapaus myös kertakäyttöisten juomapakkauksien palauttamisesta saaduista tuloista.

Toivottavasti joku kansanedustaja on jo tajunnut tämän.

Paljon suurempi ongelma kuljeskelee parasta aikaa Suomen soilla ja metsissä, ulkomaalaiset marjanpoimijat. He eivät ole ongelma siksi, että keräävät marjoja jokamiehenoikeudella, vaan siksi, että koko touhu näyttää olevan jonkinlaista orjatyötä.

Nämä ihmiset tulevat Suomeen turistiviisumilla keräysfirman kutsusta. He maksavat itse kaikki matkasta ja viisumista aiheutuneet kulut. Heidät majoitetaan alkeellisin oloihin johonkin autioon koulurakenukseen. He tekevät ympäripyöreitä päiviä ilman mitään sosiaalietuuksia ja työsuojelua. He nimittäin eivät ole kenenkään palveluksessa, vaikka käytännössä heidän on pakko myydä keräämänsä marjat heidät kutsuneelle yritykselle yrityksen itsensä määräämään hintaan. Huonona marjavuotena koko homma saattaa käydä poimijalle itselleen tappiolliseksi.

Tällaiselle työleirille ei kukaan suomalainen suostu pienellä pakollakaan osallistumaan, ja sen nämä marjayrittäjät muistavat syyllistäen sanoa. Suomalainen kun voi myydä keräämänsä marjat kenelle haluaa, vaikka torilla suoraan kuluttajille.

Olisikohan tärkeämpää peräänkuuluttaa ihmisoikeuksia kuin vaania naapurin palauttamia pulloja?

Kommentit
  1. 1

    Harrastajamarjastaja sanoo

    Taas nappiin osunut kommentti. Mielestäni kuitenkin valtio tarvitsee kipiästi verotuloja peruspalvelujen turvaamiseksi ja siksi pulloistakin olisi hyvä maksaa verot. Itse en kerää pulloja mutta sieniä ja marjoja.Mutta orjatyön on päätyttävä. Olen kuullut että firmat hakevat poimijoita ulkomailta melkein väkisin eikä kukaan taimaalainen (esimerkki) tule suomeen vapaaehtoisesti. Kuulemma kaikki yritykset tekevät näin!

  2. 2

    Christiina Glans sanoo

    Aika brutaalia ajattelua jos kuvitellaan että Suomen talous korjaantuisi jollakin tyhjien pullojen palautus verolla. Kyllä siihen tarvitaan paljon isompia ja kattavampia tekoja. Pullonpalautus on niin nappikauppaa. Tämä laki taas voi olla vahingollinen myös hyvälle kierrätyksellemme. On hyvä muistaa että pullonkerääjät palauttavat pullot sinne mihin ne kuuluvat, eivätkä jää pyörimään luontoon rikottavaksi ja aiheuttamaan muiden mahdollisia vammautumisia.He suorastaan voisivat saada siitä jonkinlaista kansalaispalkkaa.

  3. 4

    Keijo Nevaranta sanoo

    Minä ostan Markiisi-pullon joka maksaa 6,20 euroa sisältäen pullon hinnan. Jos palautan tyhjän pullon Alkoon, pitääkö minun maksaa ver4o kyseisestä tyhjästä pullosta, vai voinko vähentää siitä tyhjän pullon hankkimiseen eli juomiseen käytetyt 6,10 euroa?