Vuoropuhelua

Heinäkuun 12. päivänä kirjoitin sattumalta verkosta löytämäni Suomen Sotilaallisen Isänmaallisen Puolueen julistuksesta jutussani kaikki-kukat-kukkivat

Yllättäen sain tänään facebookin kautta tiedon, että tämä merkillinen puolue on vastannut kirjoitukseeni omalla sivullaan. Vastaus löytyy täältä  uuninpankkopojalle

Mikäpäs siinä. Kun keskustelemaan ruvettiin, niin keskustellaan sitten. Minua tosin aika paljon häiritsee pari asiaa. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, kenen kanssa oikein keskustelen. Sen lisäksi epäilen koko ajan, että kyseessä on joku vitsiniekka, joka parodioi etevästi vanhaa juhlavaa kielenkäyttöä. Koska vastaus oli kuitenkin asiallinen, vastaan yhtä kohteliaasti.

Sotilaallinen Isänmaallinen Puolue korostaa vastauksessaan, että heidän hallitsemassaan Suomessa on tilaa monipuoluejärjestelmälle. Vihreätkin kelpaavat, jos karistavat joukostaan sivarit ja muut sotapalveluksen laistajat ja hyväksyvät sotilaallisen puolueen isänmaallisen ohjelman. Tämä tarkoittanee suunnilleen sitä, että erilaisia puolueita saa olla vaikka kuinka monta, kunhan kaikki hyväksyvät ehdottomasti sotilaallisen puolueen ohjelman. Varsinaista demokratiaa.

Puolueen sivulta löytyvässä Suuressa Julistuksessa sama asia on ilmaistu varsinaisin korulausein: Edustuksellisen kansanvallan on sankarien veri pyhittänyt, makeilevien viettelijöiden koura älköön pyhään koskeko. Se, mitä tarvitaan, on edustuksellisen kansanvallan puhdistaminen sellaisista äänestäjistä, jotka eivät ole veritodistajien uhrin arvoisia – pettureista, sivareista, velvollisuuden kiertäjistä, valan rikkojista ja siniristin päälle sontijoista.

Tämä vaatii taas tulkkausta. Ilmeisesti se tarkoittaa sitä, että vain oikein äänestävät saavat äänestää.

On sentään yksi asia, josta olen tämän oudon puolueen kanssa samaa mieltä. Aikuisten ihmisten siitinelon säänteleminen ei minunkaan mielestäni kuulu valtion tehtäviin. Tosin siitinelosta kuulee nykyisin aika harvoin puhuttavan.

Tämän puolueen järjestämässä yhteiskunnassa taitaisi aika harvalla olla hyvät oltavat. Siksipä minua ei kannata pyytää jäseneksi. Jos taas kyseessä on huumori, niin ilmoitan halukkuuteni osallistua kirjoitteluun. Tykkään parodioida vanhaa mahtipontista paatosta.

Kommentit (1)
  1. Maija Salojärvi
    2.8.2011, 20:53

    Minusta tämä on tosi karmeeta jos todellisuudessa on pystyssä tällainen puolue! jos huumorilla,niin vähän nikotellen sitäkin:(

Kommentointi suljettu.