Nimi paperiin

Verkossa näkyy tänä aamuna leviävän pikku-uutinen, jonka mukaan CV-netin laiminlyönti voi aiheuttaa työttömälle työnhakijalle karenssin. Kommenteissa tätä pidetään yleisesti ottaen osoituksena työvoimaviranomaisten ääliömäisestä toiminnasta. Saattaa siinä sitäkin olla, mutta jos laiminlyönnistä on oikeasti seurauksena karenssi, on vikaa ollut myös pöydän asiakaspuolella.

Kysymys on nimittäin työnhakusuunnitelmasta. Se on se paperi, joka laaditaan silloin, kun työtön työnhakija ensimmäisen kerran ilmoittautuu TE-toimistoon. Työnhakusuunnitelma päivitetään jokaisella ilmoittautumiskerralla ja juuri sen virkailija keskustelun päätteeksi lykkää allekirjoitettavaksi. Se on syytä lukea ensin.

Työnhakusuunnitelmaan kirjataan toimenpiteet, joilla pyritään edistämään työnhakijan työllistymistä. Toimenpiteitä voi olla hyvin monenlaisia alkaen kuntouttavasta työtoiminnasta, työnhakuvalmennuksesta  ja työharjoittelusta. CV-netti on vain yksi mahdollisesti sovittu toimenpide muiden joukossa.  Oleellista on, että allekirjoittamalla suunnitelman työnhakija sitoutuu noudattamaan kaikkea siinä sovittua. Silloin mikään siihen suunnitelmaan kirjattu ei saa tulla yllätyksenä. Sopimusta on noudatettava ja ellei työnhakija sitä noudata, on seuraksena karenssi.

Periaate on siis hyvin yksikertainen: ei pidä allekirjoittaa yhtään mitään lukematta tekstiä. Jos teksti ei tunnu vastaavan sitä mitä virkailijan kanssa on juuri puhuttu, ei paperia pidä allekirjoittaa. Työnhakusuunnitelman on oltava molempien osapuolten yhteisesti hyväksymä eikä virkailijan mahdollisesti vakiomallin mukaan muokkaamaa suunnitelmaa tarvitse sellaisenaan ottaa vastaan.

Monet haluavat ihan ymmärrettävästi hoitaa ikäviksi kokemansa käynnit TE-toimistossa mahdollisimman nopeasti. Silloin piilee vaara, että sopimukseen lipsahtaa tarpeettomiksi ja jopa keljuiluksi koettuja asioita. Kannattaa siis ehdottomasti käyttää pari lisäminuuttia sen selvittämiseen, mihin on juuri sitoutumassa. Sopimuksen laiminlyönnistä seuraava karenssi on varmasti paljon epämiellyttävämpi juttu.

Mahdollisesti työttömien lukijoiden kannattaa nyt pilata sununtaiaamunsa kaivamalla esiin viimeksi päivitetty työnhakusuunnitelma. Jos se näyttää ihan omituiselta, on sitä muutettava viimeistään seuraavalla ilmoittautumiskerralla. Voi sen käydä muuttamassa sitä ennenkin, ettei tule yllättäviä kutsuja vaikkapa palkattomaan työharjoitteluun.

Kommentit
  1. 1

    Mikko Kähäri sanoo

    Karenssi on verrattaen raaka toimenpide. Esimerkkinä voidaan ajatella työelämässä työsopimusta joka kirjoitetaan; se velvoittaa työntekijän tekemään työnsä moitteetta ja kunnioittamaan niitä säännöksiä joita työpaikalla on säädetty. Jos sitten työntekijä minkä tahansa virheen tekeekään, niin ensimmäisenä rangaistuskäytäntönä on yleisesti kirjallinen huomautus/varoitus. Ei siinä seuraavan parin kuukauden palkkaa viedä!

    En tarkoita sanoa sitä että sohvalla makoillen, kattoon syljeksien työttömät olisivat aina vaan ja jatkuvasti oikeutettuja työttömyysrahaan. Velvotteita pitää ilman muuta olla, mutta rangaistus laiminlyönnistä on usein kohtuuton.

    Mikä on tarkoitus esim. kahden kuukauden karenssilla, mikä langetetaan jollekin onnettomalle vain siitä syystä että ei syystä tai toisesta ole muistanut/kyennyt/pystynyt/…/jne.. tekemään sopimukseen kirjoitettua ehtoa CV-netin tekemisestä.?

    Jokainen voi omalla kohdallaan miettiä miltä tuntuu olla pari kuukautta ilman tuloja.

    Sossun luukku kutsuu, vaan ei sieltäkään rahaa noin vain irtoa. Selvityksiä papereita, lippua, lappua ja kaikkea mahdollista ja sitten odottelua. Laskut ei odota, niissä on eräpäivä ja ei niitäkään äärimmäisyyteen asti saa soviteltua.

    Tottakai velvollisuudet kuuluu hoitaa, mutta ei suora karenssi millään lailla paranna asioita vaan enemmänkin pahentaa asianosaisen tilannetta entisestään.

    Edellä kirjoitettu teksti on kannanotto niiden työttömien puolesta jotka ovat työttömänä ilman omaa tahtoaan.

  2. 2

    sanoo

    Hei,
    tätä kommenttia ei tarvitse julkaista – haluan vain kiittää sinua loistavasta blogista, jota olisi kiva seurata jo ihan kansalaistaitojen vuoksi. Samalla ruikutan, että en oikein voi lukea sitä kun musta pohja + valkoinen teksti -combo saa pään vilkkumaan. Lukija voi ratkaista ongelman copy-peistaamalla tekstin johonkin tekstinkäsittelypohjaan, mutta olisihan se tietysti kivampi, jos blogipohja olisi enemmänkin suuntaan ’mustaa valkoisella’, tummaa vaaleammalla.

    Parhaat terveisensä uuninpankolle lähettää
    Aarnipuun Petja

  3. 3

    sakutimonen sanoo

    Petja: Kyllä minä tällaiset kommentit julkaisen…

    Tästä blogipohjasta olen saanut samanlaista palautetta ennenkin ja olen kerran yrittänyt asialle jotain tehdä. Kokeilin kaikki tarjolla olevat blogipohjat läpi, mutta aina kävi sama juttu: koko blogi rupesi näyttämään omiin silmiini vieraalta. Pahoittelujen kera palasin entiseen tuttuun. Olen kai urautunut ihminen ja pahoittelen edelleen.

  4. 4

    krac sanoo

    Kerron muutaman tavan muokata ulkoasua käyttäjän puolelta.

    1. Bookmarket, ts. pieni pätkä javascriptiä.

    https://www.squarefree.com/bookmarklets/zap.html#zap_colors

    Yllä oleva muuttaa yhdellä klikkauksella tekstin mustaksi, taustan valkoiseksi ja linkit sinisiksi.
    Itselläni tällainen on nostettuna selaimen ihan ylimmälle riville helposti käytettäväksi, itse asiassa useampikin, eri väriyhdistelmille muokattuna.

    2. Stylish / Greasemonkey / Scriptish -lisäosat Firefoxille

    https://addons.mozilla.org/en-US/firefox/

    Löytyvät tuolta nimellä hakemalla, sekä muitakin vastaavia vaihtoehtoja.
    Valmiita muokkauksia sitten täältä: http://userscripts.org

    3. Selaimeen omat värimääritykset

    Täppä pois kohdasta ”Allow pages to choose their own colors, instead of my selections above”, joka löytyy menemällä Tools -> Preferences -> Colors.
    Joku muu voinee tarvittaessa ohjeistaa suomeksi / eri selaimille kun itse käytän vain Firefoxia.