Eilistä viisaampana

Eilen kirjoitin lehtiuutisen perusteella oikeusministeri Henrikssonin suunnitelmasta kääntää todistustaakka talousrikoksissa niin, että rikoksesta epäillyn olisi vaadittaessa pystyttävä todistamaan rahojensa laillinen alkuperä. Vastustan edelleen todistustaakan kääntämistä ihan samoin perustein kuin eilenkin.

Ylen uutisista illalla selvisi Henrikssonin ajattelun tausta paremmin kuin lyhyestä lehtiuutisesta, joka näkyy tänään toistuvan muualla ihan sellaisenaan. Toimittajat eivät ole tehneet kotiläksyjään.

Henriksson puhuu Rikoslain 32 luvun 6 §:ssä tarkoitetusta rahanpesusta. Pitkän pykälän olennainen sisältö on, että joka peittää tai häivyttää rikoksella saadun hyödyn tai omaisuuden laittoman alkuperän, on tuomittava rahanpesusta sakkoon tai vankeuteen. Saman luvun 11 § määrää kuitenkin merkittävän poikkeuksen. Sen mukaan rahanpesusta ei tuomita henkilöä, joka on osallinen siihen rikokseen, jolla omaisuus on toiselta saatu tai joka on tuottanut hyödyn.

Tämän poikkeuksen takia vaikkapa isot tekijät huumebisneksessä pääsevät jossain vaiheessa nauttimaan laittomasti saadusta ja rahanpesulla häivytetystä omaisuudesta. Periaatteessa rikoksella saatu hyöty tuomitaan menetetyksi valtiolle, mutta rahanpesulla se hyöty on kadonnut näkymättömiin. Kun rikoksesta epäilty tunnustaa pienen huumerikoksen, ei häntä enää voida syyttää rahanpesusta. Omaisuus säilyy ja karttuu sillä aikaa, kun tekijä istuu lyhyttä tuomiotaan.

En näin äkkiä ymmärrä, miksi lakiin on nimenomaisesti otettu tällainen porsaanreikä. Saattaa olla, että sillä on haluttu vältää tuomioiden kasaantumista ja kohtuuttoman ankariksi katsottuja rangaistuksia. Joka tapauksessa pykälä sotii sitä periaatetta vastaan, että jokaisesta rikoksesta on tuomittava rangaistus.

Nyt tämä reikä aiotaan tukkia, ja hyvä niin. Se tietää tulevaisuudessa lisää työtä poliisille, syyttäjille ja tuomioistuimille, mutta kyllä se sitten menettetynä rikoshyötynä kannattaakin. Tämä pitää kuitenkin voida tehdä ilman syyttömyysolettaman murtamista. Se onnistuu, kun annetaan talousrikostutkijoille riittävästi niitä kuuluisia resursseja.

Petollisen houkutteleva ajatus

Turun Sanomien mukaan oikeusministeri Anna-Maja Henriksson haluaa selvittää, voitaisiinko todistustaakka kääntää talousrikoksilla saadun hyödyn jäljittämisessä. Nykyisin viranomaisten tehtävänä on todistaa varojen rikollinen alkuperä, mutta ministerin kaavailujen mukaan tulevaisuudessa epäilty itse joutuisi todistamaan rahojen alkuperän laillisuuden.

Ajatus on houkutteleva. Talousrikoksissa katoaa valtavia summia kokonaan, vaikka tekijät saataisiinkin kiinni ja tuomituksi. Monimutkaisten omaisuusjärjestelyjen takia poliisin ja tuomioistuimen on usein lopulta mahdotonta todistaa omaisuutta laittomasti saaduksi. Sen takia rikoshyötyä ei voida takavarikoida ja tuomittu pääsee jossain vaiheessa nauttimaan rikollisen työnsä hedelmistä.

Ajatus on petollisen houkutteleva siksi, että se murentaisi yhtä rikosoikeuden kulmakiveä eli syyttömyysolettamaa. Kaikki tuntevat sanonnan, jonka mukaan jokainen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Käännetyn todistustaakan mukaan epäilty on syyllinen, kunnes itse todistaa oman syyttömyytensä.

On tietysti huomattava, että Henriksson ei esitä käännettyä todistustaakkaa käytettäväksi itse talousrikoksiin syyllistymisestä. Sen suhteen epäillyn syyllisyyden todistaminen olisi edelleen viranomaisten asia. Nyt epäillyn pitäisi vain pystyä todistamaan rahojensa laillinen alkuperä. On kuitenkin vaikea erottaa rahojen alkuperän selvittämistä ja itse rikoksiin syyllistymistä toisistaan. Talousrikoksen tarkoituksena on nimenomaan saada rahaa laittomasti.

Vaikka ajatus onkin houkutteleva, en silti suosittelisi toteuttamaan sitä. Syy on hyvin yksinkertainen: syyttömyysolettama on yksi vahvimpia rikosoikeusjärjestelmämme periatteita, eikä sitä pidä murentaa. Jos sille tielle lähdetään, on sen kulkemista liian helppo jatkaa. Vaarana on liukuminen vähitellen syyllisyysolettamaan, joka mukaan epäilty on aina syyllinen, kunnes saa todistettua itsensä syyttömäksi. Se tarkoittaisi etukäteen ennustamatonta määrää oikeusmurhia.

Syyttömyysolettama on tarkoitettu yksittäisen epäillyn suojaksi teosta riippumatta. Näin on siksi, että hänellä on vastassaan koko virkakoneisto periaatteessa rajattomine resursseineen. Jos tämä koneisto väittää jonkun olevan syyllinen, on yksittäisen ihmisen suunnilleen mahdotonta todistaa itsensä syyttömäksi.

On vaikea ymmärtää, miksi Henrikssonin kaltainen kokenut juristi edes ehdottaa syyttömyysolettaman murtamista. Ehkä politiikka muuttaa ajatuksia ja pistää miettimään virkakoneiston jatkuvasti väheneviä voimavaroja. On tietysti paljon halvempaa pakottaa epäilty todistamaan itsensä viattomaksi kuin lisätä poliisin, syyttäjän ja tuomioistuinten resursseja.

Erimieliset ulos

Kun Pohjois-Karjalan maakuntaliitto julistaa verorahoilla ja EU-tuella maakunnan ihanuutta, niin siinä ei soraääniä suvaita. Tiedotustilaisuuksista poistetaan sellaiset, joiden jo etukäteen tiedetään suhtautuvan sanomaan kriittisesti.

Torstaina järjestettiin Joensuussa yleisölle avoin ja myös tiedotusvälineille tarkoitettu Pohjois-Karjalan moottorikelkkafoorumi. Se liittyy maakuntaliiton ja maakunnan virkistysreitistön yhteiseen EU-hankkeeseen Reitistä traileriksi – Karjalan kierros luontomatkailun suuntaajana. Hankkeen tarkoitus on kehittää moottorikelkkareittejä kattamaan koko maakunnan alue. Tällainen saattaa ymmärrettävästi harmittaa joitain maanomistajia.

Iisalmelainen dokumenttikuvaaja Hannu Hyvönen poistettiin kesken seminaarin hänen kuvattuaan kaikille avoimessa tilaisuudessa puhujia ja osanottajia. Maakuntaliiton edustaja tulkitsi, että ainoastaan Hyvösen kuvaaminen vaaransi kuvattavien yksityisyyttä julkisessa tilaisuudessa. Niinpä Hyvönen käskettiin ulos. Maakuntaliiton mukaan neuvo oli saatu poliisilta, mutta poliisi kiistää tämän ehdottomasti. Ylikomisario oli kuulemma kysyttäessä sanonut vain, että pelisäännöistä pitää sopia.

Hyvösen tekeillä olevan dokumentin laatu on ilmeisen hyvin maakuntaliiton ja muiden järjestäjien tiedossa. Hän on kuulemma jo parin vuoden ajan valmistellut kriittistä dokumenttia moottorikelkkareiteistä maanomistajan näkökulmasta. Nyt hän aikooo selvittää, syllistyivätkö tilaisuuden järjestäjät sananvapauden rikkomiseen estämällä häntä tekemästä työtään.

Maakuntaliitto on aika heikoilla, mikäli Hyvönen haluaa nostaa asiasta isomman metelin. Tilaisuutta oli etukäteen mainostettu kaikille avoimeksi ja nimenomaan myös tiedotusvälineille tarkoitetuksi. Kun joku osallistuu tällaiseen tilaisuuteen, ei pidä ihmetellä kuvattavaksi joutumista tai puheiden tallentamista.

Kun salaseura nimeltään maakuntaliitto kehittää maakuntaa ja houkuttelee lisää varakkaita asukkaita ja turisteja, on sananvapaus suhteellista. Maakuntaliitto valitsee, kuka tilaisuuksissa saa kuvata ja kuka ei. Maakuntaliitto elää omassa keinotodellisuudessaan, jossa maakunta on rikas, kaunis, vauras ja erityisen houkutteleva. Sellaisena sen myös on pysyttävä, varsinkin maksukykyisille. Heidän on päästävä ihailemaan talvisen luonnon kauneutta koko maakunnan ympäri ulottuvia kelkkareittejä myöten. Luontoarvot, maanomistajien oikeudet ja sananvapaus väistykööt.

Näin rikkaat röhkivät, sanoi lautamies kun oksensi.

Yksityinen poliisi

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan yksityistä turva-alaa tullaan tarvitsemaan yhä enemmän myös julkisten paikkojen turvaamisessa. Hän haluaisi siirtää päihtyneiden säilöönottotilojen valvonnan yksityisille yrityksille ja laajentaa vartijoiden reviiriä julkisille alueille. Hän on valmis menemään jopa niin pitkälle, että antaisi yksityisten vartiointiliikkeiden palveluksessa oleville oikeuden määrätä eräänlainen näpistysrikemaksu pieniin myymälävarkauksiin syyllistyneille.

Paatero on pahasti hakoteillä. En tiedä toista valtionhallinnon ylijohtajaa, jonka tavoitteena näyttää olevan oman organisaationsa alasajo. Yleensä suuntaus on ihan päinvastainen. Tosin poliisitoimikin näyttää kasvattavan itselleen vesipäätä; organisaatio keskittyy johtajien lisäämiseen, mutta kentällä toimivien poliisien määrä vähenee.

Tämä on sitä samaa yksityistämisen hurmaa, joka on ollut julkishallinnon johtavana periaatteena jo kauan. Jostain merkillisestä syystä yksityisen toiminta nähdään tehokkaampana ja taloudellisempana kaikkialla. Kukaan ei näytä piittaavan siitä, että toiminnan yksityistyessä vastuu silti säilyy viranomaisilla. Suuret turva-alan yritykset tulevat mielellään keräämään voitot, kun vastuu säilyy kutistuvalla viranomaisorganisaatiolla.

Paateron pitäisi oikein hyvin tuntea Perustuslain 124 §. Sen mukaan merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan antaa vain viranomaisille. Jos sakottaminen ei ole merkittävää julkisen vallan käyttöä, niin mihinkähän raja mahdetaan oikein vetää?

Rajaa on jo siirretty yksityisten keräämillä pysäköintivirhemaksuilla. Korkeimman oikeuden linjauksen mukaan siinä ei ole kysymys julkisoikeudellisesta sanktiosta, vaan yksityisoikeudellisesta sopimuksesta, jonka rikkomisesta seuraa maksu. Tämän logiikan mukaan kaupan asiakas hyväksyisi hiljaisesti sopimuksen olla näpistämättä astuessaan liikkeeseen sisään. Jos hän rikkoo tätä sopimusta, siitä seuraa näpistysvirhemaksu. Pienellä mielikuvituksella rahastusta voi laajentaa loputtomiin.

Kaikki kunnia vartijoille, mutta heille ei kuulu julkisen vallan käyttö. Heidän koulutuksensa ei vastaa läheskään poliiseille annettua koulutusta, joten heidän työnsä on rajoitettava sen mukaisesti. Jos yksityisen toiminnan tehtäviä laajennetaan, ei sen tien päätä näy.

Lopulta meillä on yksityistä lainsäädäntöä, jota yksityiset poliisit valvovat. Yksityistuomioistuimet määräävät yksityisiä sakkoja ja tuomitsevat ihmisiä yksityisvankiloihin. Rahalla saa turvallisuutta ja haluamaansa oikeutta, mutta köyhät tapelkoot keskenään tai pysykööt kotonaan. Yksityisille asuinalueille heillä ei ainakaan ole asiaa.

Työväenpuolueen todelliset kasvot

Teuvo Hakkarainen ja 29 muuta perussuomalaista kansanedustajaa ovat jättäneet aloitteen ilmaistyön velvoitteesta nuorille työttömille. Esityksen mukaan pitäisi myöntää 100 000 euroa sen tutkimiseksi, miten peruspäivärahalla, työmarkkinatuella tai pelkällä toimeentulotuella oleville nuorille voitaisiin määrätä työvelvoite.

Työtä pitäisi tehdä 1-2 viikkoa kuukaudessa ilman palkkaa. Työnantaja saisi toki halutessaan maksaa myös palkkaa, mutta se pienentäisi työvelvollisen saamaa etuutta. Kokeilualueeksi ehdotetaan Viitasaaren, Pihtiputaan ja Kinnulan alueita. Hakkaraisen oma saha sijaitsee tietenkin ihan sattumalta Viitasaarella.

Onhan näitä ehdotuksia tullut ennenkin, mutta yleensä toisen ”työväenpuolueen” eli kokoomuksen suunnalta. Nyt ”työväenpuolue ilman sosialismia” paljasti todelliset kasvonsa, eivätkä ne ole kauniit. Puolue siis vaatii ilmaiseksi tehtävää pakkotyötä yrityksissä, jotka työvoimaviranomainen määräisi. Työtön saisi lähetteen ilmoittautua ilmaistyöhön sillä uhalla, että menettää työttömyysetuutensa.

Kun työttömyys lisääntyy, nousevat esiin aina nämä ilmaisen työn vaatijat. He perustavat vaatimuksensa sille tosiasialle, että kyllä tekemätöntä työtä aina löytyy, vaikka palkanmaksajaa ei löydykään. Suoraan sanottuna he haluavat saalistaa orjia omiin yrityksiinsä. Muun väittäminen on pelkkää kaunistelua. Jos työstä ei kannata maksaa palkkaa, niin ei sitä kannata tehdäkään. Harva halunnee tehdä työtä vaikkapa siellä Hakkaraisen sahalla ihan vain tekemisen ilosta.

Yritetäänhän tätä selitellä sillä, että näin nuoret pysyvät kiinni työelämän rytmissä ja saavat tilaisuuden osoittaa kykynsä. Tämä on täyttä soopaa, koska ilmaistyön mahdollistuessa varsinainen palkkatyö katoaa lopulta kokonaan. Miksipä maksaa palkkaa, jos saa palkatonta väkeä?

Aloitteen allekirjoittajat eivät taida tietää, että tätä heidän kaipaamaansa ilmaistyötä on jo nyt liian helppo teettää. Yritys saa työvoimaviranomaisilta milloin tahansa työelämävalmennukseen, työkokeiluun tai työharjoitteluun määrättyjä. Se on täsmälleen sitä samaa, jota he nyt haluavat laajentaa koskemaan kaikkia työttömiä. Kaksi ihmistä tekee rinnakkain samaa työtä, mutta toiselle ei makseta palkkaa. Jos se palkaton rupeaa narisemaan, niin häntä voi uhata ilmiannolla työvoimaviranomaisille. Silloin leipäkortti menee hyllylle.