Johtajantautia

Valelääkäreiden löytyminen paljasti ongelmia myös Valvirassa ja erityisesti sen johtamisessa. Eilen ministeri Guzenina-Richardson ilmoitti, että ylijohtaja Marja-Liisa Partanen vetäytyy vapaaehtoisesti syrjään siksi aikaa, kun poliisi ja selvitystyöryhmä tutkivat Valviran toimintaa. Heti perään ministeriön kansliapäällikkö sanoi, että ylijohtajan vetäytymiselle ei ole mitään juridisia perusteita, koska häntä ei epäillä rikoksesta. Silloin ylijohtaja ilmoitti jäävänsä sairauslomalle ensi viikon keskiviikkoon asti.

Minua kiinnostaisi yleisemminkin tietää, mikä salaperäinen tauti kaataa johtajat työkyvyttömiksi ongelmatilanteissa. Sairauslomalle jääminen on enemmän sääntö kuin poikkeus aina silloin, kun jossain ilmenee kriisi. Johtaja pakenee ensimmäisenä tiedotusvälineiden tavoittamattomiin.

Tällainen johtaja osoittaa toiminnallaan täydellisen sopimattomuutensa johtamaan yhtään mitään. On helppoa johtaa silloin, kun kaikki sujuu, mutta kriisitilanteissa sitä johtajuutta vasta oikeasti tarvitaan. Johtajien hyviä palkkoja perustellaan aina tehtävän vastuullisuudella, mutta tosipaikan tullen sitä vastuuta ei haluta kantaa ollenkaan.

Saattoihan Partanen sairastua ihan oikeastikin, mutta tapahtumien kulku antaa aiheen olettaa ihan muuta. Kummallista on sekin, että aina löytyy sairauslomaa kirjoittava lääkäri. Jos tavallinen työntekijä haluaisi saada sairauslomaa jonkin työssä ilmenneen akuutin kriisin takia, hänet luultavasti ajettaisiin vastaanotolta ulos pinnariksi haukkuen.

Kun nyt ylijohtaja kuitenkin on sairas, niin kiinnostaisi tietää myös diagnoosi. Jos sairausloman syy on vaikkapa työuupumus, niin Kela ei maksa työnantajalle palkkakulujen korvausta. Työnantaja voi kuitenkin halutessaan maksaa sairausajan palkkaa omalla kustannuksellaan. Kiinnostaisi tietää myös se, mitä ylijohtaja ja ministeri sopivat palkanmaksusta tämän aiotun mutta epäonnistuneen vetäytymisen aikana.

Partanen on toiminut kaksi vuotta Valviran ylijohtajana ja sitä ennen hän oli Lääkelaitoksen ylijohtaja. Tämä temppuilu osoitti, että hänessä ei ole ainesta johtajaksi.

Kommentit (2)
  1. olen kuullut japanilaisesta tavasta, että jos firmalla menee huonosti, johtaja heittäytyy ulos ikkunasta.

  2. “Tällainen johtaja osoittaa toiminnallaan täydellisen sopimattomuutensa johtamaan yhtään mitään.”

    Oivallisesti kiteytetty!

Kommentointi suljettu.