Taas loukattiin kunniaa

Joidenkin kunniantunto herää helposti. Nyt Itä-Suomen yliopiston tutkimusjohtaja, sosiologi Vesa Puuronen on loukannut kansanedustaja Olli Immosen (PS) kunniaa sanomalla häntä kaupunkilaisrasistiksi. Vastavuoroisesti Immonen on tiedotteessaan sanonut Puurosta kommunistiksi, jonka tutkimustyö on asenteellista ja huolestuttavaa. “Puurosen tekeleet ovat valtiovallan harjoittaman rasismipolitiikan mieleen, siksi hän saa rahoitusta ja tuottaa sellaisia tuloksia mitä tilataan. Tämä on saatava loppumaan.”

Kenenkähän kunniaa tässä oikein on loukattu? Rikoslain 24 luvun 9 §:n mukaan kunnianloukkausta on se, että esitetään valheellinen tieto tai vihjaus siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle tai häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Myös muulla tavalla halventaminen voi olla kunnianloukkaus.

Puuronen siis sanoi Immosta kaupunkilaisrasistiksi. Se on epäkohteliaasti sanottu, mutta rikoksen tunnusmerkistön kannalta on oleellista se, onko tämä tieto tai vihjaus valheellinen. En ole perehtynyt Immosen sanomisiin tai kirjoituksiin mitenkään yksityiskohtaisesti, mutta ainahan asian joku voi selvittää. Hommafoorumin aktiivijäsen on varmasti jättänyt jälkeensä lukuisia kirjoituksia eri verkkosivuille, joten Puurosen puolustus löytää varmasti ammennettavaa. Saattaa käydä niin, että Puurosen lausuma ei ole ollenkaan valheellinen eikä halventava. Totuuden saa sanoa, vaikka se luonnon päälle ottaisikin.

Paljon vakavampia ovat Immosen omat puheet. Kommunistitaustansa avoimesti kertovan sanominen kommunistiksi ei tietenkään ole kunnianloukkaus. Sen sijaan tutkimustyön tulosten kyseenalaistaminen tutkijan laillisen poliittisen suuntautumisen takia on ikävä heitto. Vielä loukkaavampaa on väittää, että Puurosen tutkimustulokset olisivat ostettavissa. Kaikkein pahin on vaatimus, että Puurosen toiminta on saatava loppumaan. Tämä haiskahtaa jo virkakieltojärjestelmän vaatimiselle.

En yleensäkään ymmärrä, millä pätevyydella Immonen katsoo olevansa oikeutettu arvostelemaan yliopiston tutkimusjohtajan tieteellistä työtä. Minun tietääkseni Immosella ei ole minkäänlaista kokemusta edes opiskelusta yliopistossa, saati sitten tutkimustyöstä. Hänen ajattelunsa tuntuu perustuvan siihen henkilökohtaiseen mielipiteeseen, että kommunistin tutkimustulokset eivät voi olla tieteellisesti päteviä. Tutkijan pätevyys tai epäpätevyys määritellään hänen poliittisen suuntautumisensa perusteella, ei  tutkimustyön perusteella.

Vaaralliseen suuntaan ollaan menossa, jos ainoaa oikeaa tutkimusta on sellainen, joka miellyttää yhtä puoluetta.

Kommentit (8)
  1. Kaija Olin-Arvola
    5.12.2011, 11:12

    Jälleen kerran niin oikeaan osunut juttu. Kiitos siitä:)

    Kaija

  2. Heiikki Luoto
    6.12.2011, 15:34

    Puuronen on tutkijana ihmistieteiden alueella, jossa jo tieteen perusaksioomista voidaan kiistellä huomattavasti enemmän kuin eksakteissa luonnontieteissä. Tämä ei luo pelkästään mahdollisuuden erilaisille keskenään kiisteleville koulukunnille vaan luo mahdollisuuden myös tieteellisen puoskaroinnin harrastamiselle.

    Puuronen on härskisti ottanut oikeuden uudelleenmääritellä rasisti-termin poliittiseksi lyömäaseeksi.

    Puuronen on todennut, että hänen tieteenalansa sosiologia on poliittinen tiede. Hän myös katsoo työnsä ja poliittisen toimintansa olevan kokonaisuus. Puuronen on vanha stalinisti ja nykyinen Vasemmistoliiton aktiivijäsen. Puoluekantaan katsomatta suomalaiset veronmaksajat, myös ne rasisiteiksi leimatut, pääsevät kustantamaan tätä kokonaisuutta.

    Ei tarvitse akateemista pätevyyttä kritisoidakseen Puurosen tutkimuksen muotoon puettua ideologista toimintaa. Pieni lapsikin näkee ettei keisarilla ole vaatteita.

    Ei vaatinut kummoistakaan päätelykykyä vaan ideologian sumentamattomat silmät havaita aikoinaan eri puolella maailmaa epäonnistuneista kommunismin toteutuksista, että Puurosen kaltaiset ideologiset tutkijat olivat väärässä. Nyt Puuronen jatkaa harharetkiään monikulttuurin saralla.

Kommentointi suljettu.