Luokkayhteiskunta

Päivän Helsingin Sanomissa presidenttiehdokkaat ottivat kantaa siihen, onko Suomi luokkayhteiskunta. Paavo Väyrynen, Eva Biaudet ja Sari Essayah olivat sitä mieltä, että ei ole.  Paavo Arhinmäki, Sauli Niinistö ja Timo Soini selittelivät, että kyllä on tavallaan, mutta ei mitenkään huolestuttavasti. Pekka Haavisto ja Paavo Lipponen selittelivät vähän samalla tavalla, mutta vastasivat varmuuden vuoksi, että eivät osaa sanoa.

Vastaukset osoittavat, että kaikki ehdokkaat ovat ihan pihalla nykyisestä menosta. He tuijottavat historiaan jäänyttä sääty-yhteiskuntaa ja sitä seurannutta luokkayhteiskuntaa näkemättä nykyisiä rakenteita. Mehän elämme täydellisessä sääty- ja luokkayhteiskunnassa, mutta rajat eivät kulje syntyperän tai ammatin mukaan.  Nykyisin ratkaisee pelkkä raha ja muu omaisuus.

Kaikkein ylimpänä ovat pääomatuloillaan elävät. He eivät tee mitään tuottavaa työtä ja maksavat suhteessa kaikkein vähiten veroja. Raha turvaa heille täydellisen ohituskaistan kaikkialle, koska heidän ei tarvitse jonottaa rahvaan seassa yhteiskunnan vielä toistaiseksi tarjoamia palveluja.

Hyvässä asemassa ovat myös ne, joilla on vakituinen työpaikka. Heillä on turvattu tilipussi ja työterveydenhuolto toimii. Suurimpana huolena heillä on epävarmuus, koska he voivat milloin tahansa pudota alaluokan johonkin kategoriaan.

Alaluokkaa ovat tietenkin työttömät. Heitä on monta eri lajia, mutta yhteistä heille on vakituisen työn puuttuminen. He voivat olla pätkätöissä, kokonaan työttömänä ansiosidonnaisella päivärahalla tai alimmalla portaalla eli työmarkkinatuella. Kaikkein alimmalla kynnyspuulla kököttävät työmarkkinatuelta ikuiseen karenssiin pudonneet. He joutuvat pysyttelemään hengissä toimeentulotuella.

Toimeentulotuella elävillä ei ole käytännöllisesti katsoen mitään muita oikeuksia kuin kansalaisoikeudet. Sen sijaan heitä kontrolloidaan tarkemmin kuin ketään muita. Joka kuukausi heidän on tehtävä selkoa rahankäytöstään sosiaaliviranomaisille ja pahimmassa tapauksessa kuunneltava vielä keljuilua.

Heitä saavat solvata kaikki ylempänä olevat. Kaikkein ylimälle luokalle tätä porukkaa ei ole olemassakaan. Vakituisessa työssä oleville he ovat laiskoja juoppoja, jotka makaavat kotisohvalla viitsimättä mennä töihin. Juuri työttömäksi joutuneelle ansiosidonnaista päivärahaa saavalle he ovat pelottava tulevaisuudenkuva, joka torjutaan varmuuden vuoksi halveksunnalla. He kuolevat paljon nuorempina kuin muut, koska heillä ei ole mitään järjestettyä terveydenhoitoa. Niin lienee tarkoituskin.

Presidenttiehdokkaiden kannattaisi jalkautua joskus ihan oikeasti kansan pariin vaikkapa tutustumalla jonkin työttömien yhdistyksen toimintaan.

Kommentit (11)
  1. Tässä tämän joulun paras saarna, sopii myös uskonnottomille. Mutta miten saada tämä kansanedustajien ja presidenttiehdokkaiden tietoon?

  2. Sakun erinomaisten blogikirjoitusten ehdotonta huippua!

Kommentointi suljettu.