Joutavilla jotain

Nähdessään ihmisten touhuavan tyhjää tapasi isävainajani sanoa, että joutavilla jotain ja jos ei muuta, niin sitten ihan mitä tahansa. Presidentinvaalit ovat saaneet monet joutavat touhuamaan sitä ihan mitä tahansa. On julkaistu molempien ehdokkaiden lukiotodistukset ja ainakin Pekka Haaviston opintosuoritukset yliopistossa.

Iltalehden keskustelupalstalla puhutaan Sauli Niinistön opiskeluista. Joku omatekoinen salapoliisi on keksinyt, että Niinistö ei ole koskaan valmistunut oikeustieteellisestä tiedekunnasta. Hänen tutkielmaansa ei nimittäin löydy yliopiston kirjastosta. Ilmeisesti keskustelun aloittaja on tehnyt asiasta selvityspyynnön oikeuskanslerille.

Tavan mukaan toinen toistaan viisaammat tuovat mukaan oman näkemyksensä asiaan. Kyseessä on tietenkin salaliitto, koska Niinistön lukiotodistuksella ei olisi voinut selvitä edes oikeustieteellisen pääsykokeista. Siis jo ennen Niinistön väitettyä valmistumisvuotta 1974 toimi salaperäinen verkosto, joka huijasi ja väärensi todennäköisen tulevan presidentin tutkintotodistuksen. Niinkö se menee?

Aivan loistavaa päättelyä, jossa ei ole mitään järkeä. Niinistö on aloittanut opiskelunsa joskus 1960-luvun lopulla, jolloin pääsykokeita ei vielä ollut. Käytännössä jokainen ylioppilas saattoi ilmoittautua yliopistoon ja aloittaa haluamansa alan opiskelut. Jos pääsykoe on vastoin minun käsitystäni järjestetty, ei sen läpäisemisessä ole mitään ihmeellistä. Lukemalla siitä selviää. Jos Niinistö ei olisi tehnyt tutkielmaa, hän ei koskaan olisi saanut yliopistosta todistusta. Ja jos häneltä puuttuisi se todistus, niin hänellä ei olisi ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä auskultoimaan varatuomariksi.

Sitä minä en tiedä, minne tutkielma kirjastosta on kadonnut. Sen on voinut kuka tahansa varastaa tai vaikka vain laittaa väärään hyllyyn. Mahdollisuuksien määrä on rajaton.

Salaliittolaisten kauaskantoinen ajattelu on sikäli nerokasta, että Niinistö on aika tavallisista oloista lähtöisin. Hänen vanhempansa eivät olleet erityisen rikkaita eivätkä suurta sukua. Hän itse ei ollut mukana politiikassa opiskeluaikoinaan. Salaliittolaiset siis näkivät tulevaisuuteen ja auttoivat suojattinsa saamaan todistuksen väärin perustein.

Menisi nyt tämä viikko nopeasti, että vaalien toinen kierros saataisiin pidettyä ja presidentti valittua. Muuten ainakin toinen ehdokkaista paljastuu avaruusolioksi, ellei jo ole paljastunut. Ainakin netin mainio trolli, profeetta Sakarias Lehtomäki on jo todistanut valokuvien avulla molempien olevan demonien kanssa tekemisissä.

Kahdet säännöt

Ministeri Maria Guzenina-Richardsonin avustaja on kuulemma eronnut pelattuaan omaa peliään ministerin selän takana. Hän oli käskenyt ministeriön virkamiehiä valmistelemaan tärkeänä pitämäänsä lakiuudistusta antaen ymmärtää käskyn tulleen ministeriltä. Ministerille hän oli kertonut, että virkamiehet itse haluavat nostaa lainsäädäntöhankkeen esille. Ei ihmetytä yhtään, että hän saa lähteä.

On niitä toisenlaisiakin tapauksia. Kansanedustaja Juho Eerolan avustaja Ulla Pyysalo haki viime kesänä Kansallisen Vastarinnan jäsenyyttä, koska luuli tämän rekisteröitymättömän porukan olevan isänmaan asialla. Tosiasiassa nämä ”patriootit” haluavat johtajavaltaista, rotupuhdasta ja sotilaallisesti organisoitua yhteispohjoismaista natsivaltiota.

Kun jäsenhakemus tuli julkisuuteen, lupasi Pyysalo erota jouluun mennessä, mikäli saa uuden työpaikan. Luultavasti hän ei aikonutkaan erota, koska hän on tehtävässään edelleen. Facebookissa hän näkyy ihmettelevän sitä, miten Haavisto muka voisi presidenttinä tehdä valtiovierailuja arabimaihin. Hän ei tunnu olevan edes varma siitä, kuuluvatko valtiovierailut presidentin toimenkuvaan.

Minä olen aina luullut, että kansanedustajan avustajan tehtävänä on hankkia ja välittää tietoja omalle edustajalleen. Pyysalo tuntuu sen sijaan jakavan vain omaa tietämättömyyttään ympäriinsä. Jokainen vähänkään maailman menoa seurannut tietää, että esimerkiksi Saksan ulkoministeri vierailee sujuvasti arabimaissa, vaikka on parisuhteessa toisen miehen kanssa.

Ettei taas syytetä vihapuheista, niin minulle on herttaisen yhdentekevää, kuka ketäkin kansanedustajaa avustaa. Itse he avustajansa valitsevat, enkä osaa sanoa Pyysalon etevyydestä mitään muuta kuin mitä olen ihmetellen lukenut. Muusta kansasta en tiedä, mutta minulla on aika pitkä muisti.

Mitähän ne touhuavat?

Kun gmailin yläkulmaan ilmestyi ehdotus vaihtaa selain Google Chromeksi sähköpostin lataamisen nopeuttamiseksi, niin se tapahtui täsmälleen samaan aikaan latautumisen hidastumisen kanssa. Ei ole kovin vaikea huomata tätä tehokasta mainoskikkaa, johon nyt en kuitenkaan viitsi reagoida millään tavalla. Latautukoon sitten hitaammin.

Google lähetti kuitenkin sähköpostia 1.3. voimaan tulevista tietosuojakäytännöistä ja palveluehdoista. Sitä tekstiä olen tässä yrittänyt aamupäivän ymmärtää. Ihan vain semmoiset terveiset sinne Googlelle, että yrittäisitte edes kirjoittaa kansantajuisempaa tekstiä. Eihän viestistänne ota kertalukemalla juristikaan selvää. En minä kyllä lukenut niitä entisiäkään ehtoja silloin aikoinaan, kun sähköpostitilin avasin.

Jotain sentään selvisi. Google kerää jos jonkinlaisia tietoja meistä kaikista. Siellä laitetaan talteen tilin avaamisen yhteydessä itse annetut tiedot. Niitä ovat ainakin henkilötiedot kuten nimi, sähköpostiosoite, puhelinnumero tai luottokortin numero. Lisäksi jemmataan palveluiden käytön kautta saadut tiedot. Laitetietoihin tallennetaan malli ja käyttöjärjestelmä, yksilölliset laitetunnisteet ja mobiiliverkko.

Lokitiedoista kerätään käyttämäni hakusanat. Puhelulokitiedoista kerätään vastaanottajan puhelinnumero sekä puhelun päivämäärä ja kellonaika. Laitteesta otetaan talteen käyttötiedot, kuten esimerkiksi mahdolliset kaatumisilmoitukset, toiminnat, asetukset, selaimet jne. Myös laitteen sijaintitiedot arkistoidaan.

Tässä vaiheessa rupesin tietysti miettimään, että mitä hittoa Google näillä tiedoilla tekee. Ei kuulemma oikeastaan paljon mitään. Google näkee kaiken tämän vaivan tarjotakseen, ylläpitääkseen ja parantaakseen palvelujaan. Sen tarkoitus on kehittää uusia räätälöityjä sisältöjä, kuten parempia hakusanoja ja kohdennettuja mainoksia.

Siinähän se tuli. Ilmaispalvelu elää mainoksista, joten tarkemmin kohdennettu mainonta on tietysti sille arvokasta. Mainokset siis tulevat valikoitumaan entistä enemmän mm. käyttämieni hakusanojen perusteella.

Ihan sama, koska en minä niitä mainoksia kuitenkaan lue. Löysin myös vastauksen minua eniten kiinnostavaan kysymykseen eli yksityisyyden suojaan. Googlen palveluihin antamani yksityiset tiedot kulemma pysyvät edelleen yksityisinä. Niitä luovutetaan muuanne vain hyvin rajatuissa tapauksissa, kuten tuomioistuimen lainvoimaisen päätöksen niin edellyttäessä. Tietoja ei myöskään myydä ulkopuolisille.

Tässä vaiheessa päätin lopettaa ehtojen lukemisen. Jos Google on kiinnostunut vaikkapa sellaisista tiedoista, että tykkään syödä paistettua pekonia ja munia aamiaiseksi ja syön myös nakkeja suoraan paketista, niin nyt on sitten sekin heidän tiedossaan. Vasemman jalkani kengännumero on 42, mutta oikea on kokoa 40. Lähettäkää nyt niitä mainoksia.

(Kiitos pyhäpäivän luku- ja luetun ymmärrysvinkistä, Oh-show’tah Hoi’ne-ne)

Liperin laki

Varsinkin Itä-Suomen pienillä kunnilla näyttää olevan ikävä tapa elää ikään kuin valtakunnallinen lainsäädäntö ei koskisi niitä ollenkaan. Periaatteessa lain sisältö tiedetään, mutta sille viitataan kintaalla ihan omien mieltymysten mukaan. Asiat muuttuvat vasta sitten, kun oikeus laittaa kunnan ruotuun. Tällainen tapaus oli Liperissä.

Varavaltuutettu pyysi jo syksyllä 2010 nähtäväkseen kunnan hallinto-osaston laskuja ja menoja vuosilta 2008-2010. Hän ei vielä tässä vaiheessa osannut tarkemmin yksilöidä, mitä tositteita haluaisi nähdä, vaan ilmoitti täsmentävänsä pyyntöään työn edistyessä. Hän olisi tarvinnut myös kunnan työntekijän apua tositteiden läpikäymiseen näyttöpäätteeltä.

Hänelle ei näytetty mitään. Johtavat viranhaltijat ja kunnanhallitus totesivat, että pyyntö oli kohtuuton, sitä ei oltu yksilöity riittävän selvästi ja tositteiden läpikäyminen olisi kohtuuton haitta virkatoiminnalle. Tosiasiassa he halusivat sanoa, että nämä asiat eivät sinulle kuulu tippaakaan.

Nyt hallinto-oikeus palautti asian kunnanhallitukselle uudelleen käsiteltäväksi. Kunnan on selvitettävä, onko tiedonsaantipyyntö yksilöitävissä varavaltuutetun kertomalla tavalla. Varavaltuutettu oli kulkenut pitkän tien saadakseen asian edes uudelleen käsiteltäväksi. Se tie menee näin:

Luottamushenkilö pyytää asiakirjoja nähäväkseen Kuntalain 43 §:n perusteella. Niitä ei anneta, vaan asiasta tehdään kielteinen viranhaltijan kirjallinen päätös oikaisuvaatimusohjeineen. Kunnanhallitus käsittelee oikaisuvaatimuksen ja hylkää sen. Asiasta valitetaan hallinto-oikeuteen, joka käskee kunnan noudattamaan lakia.

Viisaampaa olisi ollut noudattaa lakia heti. Kuntalain 43 § sanoo näin:

Luottamushenkilöllä on oikeus saada kunnan viranomaisilta tietoja ja nähtäväkseen asiakirjoja, joita hän toimessaan pitää tarpeellisina, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

Aika selvää tekstiä. Laki sanoo selvästi, että asiakirjojen saamisen ja näkemisen tarpeellisuuden luottamustoimen kannalta määrittelee luottamushenkilö itse, eivät kunnan viranhaltijat. Vakiintuneen tulkinnan mukaan tietojensaantioikeus koskee myös salassapidettäviä asioita ihan poikkeustapauksia lukuun ottamatta. Kun luottamushenkilö saa salassapidettäväksi määrättyä tietoa, koskee salassapitovelvollisuus myös häntä.

Ei tämä niin hirveän vaikeaa ole, mutta sellaiseksi se tehtiin. Syynä saattoivat olla viranhaltijoiden väärät asenteet tai ymmärtämättömyyys. Saattoi syy tietysti olla siinäkin, että luottamushenkilön naama ei miellyttä. Oli miten oli, niin opissa se on variksenpoika tuulessa.

Ai son SE jätkä…

Olen sanut kaksi uutta ”ihailijaa”, joista ainakin toinen väittää tuntevansa lainsäädännön ja oikeuskäytännön paremmin kuin minä. Herrat Heikki Gabrielsson ja Jani Sviddunääs Salomaa eivät ole olleet järin ihastuneita heidän ennakkoluuloihinsa ja vihaansa kohdistamaani kritiikkiin. Näin rattoisasti he rupattelevat ryhmässä Ääri-islamin ”monikulttuuri” tuhoaa lastemme tulevaisuuden:

sviddu-1a sviddu-2b

Ainakin Salomaa närkästyi jutustani Lain kanssa leikkimistä. Siinä kerroin, että perusteettoman esitutkintapyynnön tekeminen kuvakaappauksista saattaa pahimmassa tapauksessa johtaa ilmoitukseen väärästä ilmiannosta. Varoitin myös ilmoittamasta kunianloukkausrikoksesta, jos ainoa näyttö on kuvakaappaus, joka todistaa ilmoituksen tekijän itsensä syyllistyneen pahempaan rikokseen eli kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

Kuten kuvista näkyy, olen siis ihan pihalla lainsäädännöstä. Itse kyllä omat opintoni tiedän, mutta lakiasiantuntija Salomaan osaamisesta ei ole mitään muuta näyttöä kuin hänen omat väitteensä siitä, että minä en tiedä mitään. Aika vakuuttavaahan se sellainenkin on, ainakin Gabrielssonin ja hengenheimolaisten mielestä.

Voisin ihan oikeasti keskustella juridiikasta Salomaan kanssa, mutta se on täysin mahdotonta paristakin syystä. Ensinnäkään hän ei tunnu tietävän yhdenkään rikoslain pykälän sisältöä, saati sitten tulkintaa. Hän ei edes löydä rikoslaista niitä pykäliä, joista itse luulee puhuvansa. Luultavasti hän ei löydä lakikirjoista edes rikoslakia.

Toiseksi hänen keskustelutyylinsä on juuri tuo kuvissa näkyvä. En tiedä asiaa enkä väitä mitään, mutta juuri tuollaista puhetta kuulee rikoksesta epäillyn suusta ennen oikeudenkäyntiä. Oikeusalissa sitten istutaankin pissit housussa, mutta heti ulkona on taas täysi uho päällä.

Ja huomatkaa, että en väitä Salomaan taustasta yhtään mitään, kun en sitä tiedä. Kerroin vain yleensä ihmisistä, joita olen jonkin verran tavannut. Saavathan nämä asiantuntijat toki keskustella. Pitäisi kuitenkin muistaa, että tuntemattomaan veteen ei kannata hypätä pää edellä.