Valumisteoria

Kansantaloustieteen tukija Tuomas Malinen on väitöskirjassaan selvittänyt, että tuloerojen paisuminen haittaa taloutta hyödyttämisen sijaan. Rikkaat eivät kuluta yhtään sen enempää kuin ennenkään, kasvoivatpa heidän tulonsa miten paljon tahansa. Mieluummin he säästävät ja sijoittavat ansaitakseen lisää. Tuloerojen kasvaesa köyhät köyhtyvät ja heidän kulutuksensa rajoittuu minimiin. Seurauksena on koko talouden taantuminen.

Tämä ei varmasti ole uutinen kenellekään muille kuin valumisteorian kannattajille. Tämä teoriahan tarkoittaa lyhykäisyydessään sitä, että kun rikkaiden pöydille kertyy tarpeeksi tavaraa, niin luonnonlain mukaisesti siitä valuu liika yli myös köyhemmille. Teoria on ollut historian megatrendi ja siihen uskojia löytyy aina. Yleensä nämä uskovaiset ovat niitä rikkaita, jotka pitävät itseään kansantalouden ja koko yhteiskunnan pönkkäpuina. Sen lienee keksinyt joku esihistorian itsevaltias kyläpäällikkö, joka ahnehti itselleen kaikkea hyvää ja saattoi tavaran pilaantumisen uhatessa ja omaa hyvyyttään korostaakseen antaa saaliistaan hiukan muillekin.

Ainakin Raamattu tuntee tämän teorian hyvin. Rikkaan miehen portilla norkoili köyhä ja sairas Lasarus odotellen valumisteorian toteutumista. Hän ei kuitenkaan saanut mitään muuta kuin pilkkaa ja ylenkatsetta, joten teoria ei toiminut silloinkaan. Seuraukset olivat rikkaan miehen kannalta epämiellyttävät, mutta siitä voitte halutessanne lukea itse.

Löytyy todisteita lähempääkin, ihan oman maamme historiasta. Nuijasodan jälkeen 1600-luvun alussa vähälukuisen aatelin valta ja varallisuus kasvoivat nopeasti mahtaviin mittoihin. Heille läänitettiin viljelysmaat ja he perivät kruunun verotulot itselleen. Kansa söi pettua ja kuoli nälkään, mutta aateli rakensi itselleen komeita kartanoita. Kun puitteet olivat kunnossa, ei heillä enää ollut muuta ostettavaa kuin joitain ulkomaisia ylellisyystavaroita. Kotimainen tuotanto ja kysyntä olivat romahtaneet, kuten olivat romahtaneet myös valtion verotulot. Ainoa ulospääsy tilanteesta oli reduktio eli läänitysten palauttaminen kruunulle.

On varmasti totta, että jonkinlaisia tuloeroja tarvitaan kannustimeksi. Ne kannustavat kouluttautumaan, yrittämään ja pääsemään sitä kautta pois köyhyydestä. Jossain pisteessä tuloerojen kasvu kuitenkin alkaa toimia tätä vastaan ja köyhien perheiden jälkeläisillä ei enää ole varaa kouluttautua. Tämän kriittisen pisteen sijaintia en minä tiedä, mutta epäilemättä monikin on asiaa tutkinut.

Itse valumisteoria on pelkkää silmänlumetta. Jos rikkaan pöydältä uhkaa jotain ruveta valumaan yli, niin hän korottaa pöytänsä reunalautoja.

Kommentit (1)
  1. auvo rouvinen
    4.1.2012, 22:36

    Platonin mukaan rikkain saa tienata maksimissaan neljä kertaa enemmän kuin köyhin. Suomessa se meinaisi 2000 e kk jos työmakkinatuella olevat jätetään pois ja puhutaan pelkästään peruspäivärahalaisista. Luullakseni tuo sääntö saisi aikaan peruspäivärahan reilun korotuksen.

    Minkä olen vertaillut maiden tulonjakoa (gini kerroin) ja kansantuloa, mitä pienemmät tuloerot, sitä suurempi kansantulo. Tasa arvoinen yhteiskunta siis luo suuremman jaettavan kakun.

    On myös selvää ettei suurten tuloerojen vallitessa kannata sijoittaa töitä säästäviin koneisiin joten teknologian kehitys pysähtyy. Tuo tihkumisteoria on siis soopaa, katsoi sitä yrityksen tai valtioiden toteutuneen talouskasvun vinkkelistä.

    Muinoin aiheesta lehtijutunkin kirjoitin. (Julkaistu Rakentajassa ja Kansan uutisissa). Tasainen tulonjako, kilpailuetu : http://auvorouvinen.fi/smf/index.php/topic,7.msg45.html#msg45

Kommentointi suljettu.