Kovemmalla kädellä

Aina kun sattuu mieliä kuohuttava rikos, nousee paheksunta sekä rikoslain että tuomioistuinten helläkätisyydestä. Esimerkiksi 11-vuotiaan tytön turha ja surullinen kuolema rattijuopon yliajamana on ymmärrettävästi tällainen tunteita herättävä asia.

Tekijää odottanee suunnilleen 2-3 vuoden ehdoton vankeusrangaistus törkeästä kuolemantuottamuksesta. Näin tulee todennäköisesti käymään siitä huolimatta, että laki mahdollistaa kuuden vuoden rangaistuksen. Miksi tätä lain määrittelemää ylärajaa ei sitten käytetä?

Se johtuu perustuslain takaamasta yhdenvertaisuudesta lain edessä. Samalaisista rikoksista on määrättävä samanlaiset rangaistukset kaikissa tuomioistuimissa. Tietenkin alioikeus voisi soveltaa tässäkin tapauksessa rangaistusasteikon ylärajaa, mutta juuri yhdenvertaisuuden takia rangaistus alenisi hovioikeudessa vastaamaan muista samanlaisista teoista annettuja rangaistuksia.

Rangaistuskäytäntö voi siis muuttua vain vähitellen. Jos alioikeudet alkavat määrätä vähitellen ankarampia rangaistuksia, niin koko käytäntö muuttuu ajan myötä. Muuten ainoa keino koventaa rangaistuksia kerralla on muuttaa lakia. Juuri tähän tapaukseen ei kuitenkaan voitaisi soveltaa uutta ja ankarampaa lakia, vaikka se säädettäisiin tänään. Tämä taas johtuu lievemmän lain periaatteesta. Tekoon sovelletaan tekohetkellä voimassa olevaa lakia, paitsi jos uusi laki on lievempi.

Pääongelma tässäkin tapauksessa on tietysti rattijuoppous. Ei tarvitse olla kovin häävi ennustaja arvatakseen, että sen rangaistuksia tullaan tarkistamaan. Enpä vastusta ajatusta.

Kommentit (2)
  1. Unto Kiiskinen tietokirjailija
    9.1.2012, 15:04

    Laki on niinkuin se luetaan, sanottin ennen vanhaan. Laki on sama kaikille, on eräs hokema.

    Vangeilla on Suomessa kirjeenvaihto oikeus, luullaan. Mutta entä sitten kun jollakin asetuksella
    määrätään poistettavaksi postimerkkiraha, pienin mahdollinen vangin päiväraha?
    Karvialla 1961- 1975 mielipidevangit, heitä oli useita satoja aseistakieltäytyjiä, tekivät niin, että
    joku sai kotoaan postimerkkirahaa ja hänen ison kirjeensä sisällä lähetettiin toisten kirjeitä vapaassa maailmassa postitettavaksi. “Asetus” taitaa ohittaa muuta lait!

    Entä tuomioiden kesto?. Murhaaja saa ehkä viisi vuotta vankeutta, mutta puolet siitä muutetaan
    ehdonalaiseksi ja päästetään vanki vapaaksi.
    Nuo edellämainitut Karvian vangit saivat asevelvollisuus lain perusteella 16 kk työtä sodan hyväksi.
    Koska he kieltäytyivät edelleen, niin vain joka toinen päivä laskettiin vankeusajaksi. Monet istuivat
    yli kaksi ja puoli vuotta. Paljon on siis tulkinnan mahdollisuuksia vankeusaikaa laskettaessa.

    Monessa muussakin yksityiskohdassa mielipidevanki on ollut Suomessa rikollisia huonommassa
    asemassa.
    Yhden Karvian vangin vaimo meni Forssan sosiaalitoimistoon hakemaan apua, koska hänellä oli kaksi pientä lasta. Siellä vastattiin: “Miehenne rikos on niin suuri, ettei mitään apua voida myötää”.
    Valittamisen jälkeen se päätös sentään kumottiin.

  2. Kiitoksia, Kiiskinen.

Kommentointi suljettu.