Liperin laki

Varsinkin Itä-Suomen pienillä kunnilla näyttää olevan ikävä tapa elää ikään kuin valtakunnallinen lainsäädäntö ei koskisi niitä ollenkaan. Periaatteessa lain sisältö tiedetään, mutta sille viitataan kintaalla ihan omien mieltymysten mukaan. Asiat muuttuvat vasta sitten, kun oikeus laittaa kunnan ruotuun. Tällainen tapaus oli Liperissä.

Varavaltuutettu pyysi jo syksyllä 2010 nähtäväkseen kunnan hallinto-osaston laskuja ja menoja vuosilta 2008-2010. Hän ei vielä tässä vaiheessa osannut tarkemmin yksilöidä, mitä tositteita haluaisi nähdä, vaan ilmoitti täsmentävänsä pyyntöään työn edistyessä. Hän olisi tarvinnut myös kunnan työntekijän apua tositteiden läpikäymiseen näyttöpäätteeltä.

Hänelle ei näytetty mitään. Johtavat viranhaltijat ja kunnanhallitus totesivat, että pyyntö oli kohtuuton, sitä ei oltu yksilöity riittävän selvästi ja tositteiden läpikäyminen olisi kohtuuton haitta virkatoiminnalle. Tosiasiassa he halusivat sanoa, että nämä asiat eivät sinulle kuulu tippaakaan.

Nyt hallinto-oikeus palautti asian kunnanhallitukselle uudelleen käsiteltäväksi. Kunnan on selvitettävä, onko tiedonsaantipyyntö yksilöitävissä varavaltuutetun kertomalla tavalla. Varavaltuutettu oli kulkenut pitkän tien saadakseen asian edes uudelleen käsiteltäväksi. Se tie menee näin:

Luottamushenkilö pyytää asiakirjoja nähäväkseen Kuntalain 43 §:n perusteella. Niitä ei anneta, vaan asiasta tehdään kielteinen viranhaltijan kirjallinen päätös oikaisuvaatimusohjeineen. Kunnanhallitus käsittelee oikaisuvaatimuksen ja hylkää sen. Asiasta valitetaan hallinto-oikeuteen, joka käskee kunnan noudattamaan lakia.

Viisaampaa olisi ollut noudattaa lakia heti. Kuntalain 43 § sanoo näin:

Luottamushenkilöllä on oikeus saada kunnan viranomaisilta tietoja ja nähtäväkseen asiakirjoja, joita hän toimessaan pitää tarpeellisina, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

Aika selvää tekstiä. Laki sanoo selvästi, että asiakirjojen saamisen ja näkemisen tarpeellisuuden luottamustoimen kannalta määrittelee luottamushenkilö itse, eivät kunnan viranhaltijat. Vakiintuneen tulkinnan mukaan tietojensaantioikeus koskee myös salassapidettäviä asioita ihan poikkeustapauksia lukuun ottamatta. Kun luottamushenkilö saa salassapidettäväksi määrättyä tietoa, koskee salassapitovelvollisuus myös häntä.

Ei tämä niin hirveän vaikeaa ole, mutta sellaiseksi se tehtiin. Syynä saattoivat olla viranhaltijoiden väärät asenteet tai ymmärtämättömyyys. Saattoi syy tietysti olla siinäkin, että luottamushenkilön naama ei miellyttä. Oli miten oli, niin opissa se on variksenpoika tuulessa.

Kommentit
  1. 1

    Leikonniemi Ani sanoo

    Kylläpä tuntui tutulta. Itse vein asiani tietosuojavaltuutetulle, kosken saanut kaikkia papereita viranomaiselta. Pyysin siis ja asiamieheni pyysi KAIKKIA perhettäni koskevia asiakirjoja.Tässä hänen kantansa: ”Tietosuojavaltuutettu hylkää henkilötietolain 40 §:n 2 momentin nojalla hakijan vaatimuksen. Perustelut ilmenevät seuraavasta: ….. Rekisterinpitäjän antaman selvityksen mukaan kaikki asiakirjat on toimitettu. On tulkinnanvaraista, voidaanko kyseessä olevaa pyyntöä pitää henkilötietolain mukaisena tarksituspyyntönä. Siinä ei mainita ollenkaan henkilötietolakia, ei tarkastusoikeutta, eikä henkilörekisteriä.”

    Eli minun olisi pitänyt osata tarkstuspyynnössä tulkita ensiksi lakia, koota lakipykälät, joihin vetoan tietosuojavaltuutetulle. Vaan empä tuota tajunnut tehdä. Ja toisaalta mitä se olisi vaikuttanut sillä tietosuojavaltuutettu on alun alkaenkin hyväksynyt viranomaisten antaman selvityksen. Todellisuudessa viranomaisella oli käytössä tietosuojavaltuutetun päätöksen jälkeen rikosoikeudessa asiakirjoja, joita minulle ei ole vieläkään toimitettu. Näin näitä asioita yksilön/asiakkaan kanssa hoidetaan.