Oikein viisas mies

Aapelin Siunatun hulluuden Ana ja Vilippus Rummukainen miettivät, olivatko koskaan nähneet oikein viisasta miestä. Ana sellaisen epäili nuorena markkinoilla nähneensä, kun markkinamies, oikein semmoinen humu, häntä hevoskaupoissa petkutti.

Suomen viisain mies on Nokian ja Shellin hallitusten puheenjohtaja Jorma Ollila. Ei ole sellaista asiaa, jonka erityisasiantuntijaksi ja työryhmän johtajaksi Ollila ei olisi pätevä. Hän veti Suomen brändityöryhmää, jonka tulokset kutistuivat pelkiksi latteuksiksi. Nyt hänet on nimetty tiemaksujen käyttöönottoa selvittävän työryhmän vetäjäksi.

Liikenneministeri Merja Kyllösen evästyksen mukaan Ollila on nyt todella isojen asioiden vartijana. Työryhmän tarkoituksena on selvittää tie- ja ruuhkamaksujen käyttöönottoa. Tähän on tultu ihan sen takia, että valtiovalta ei enää uskalla verottaa kansalaisiaan. Rahaa on siis kerättävä millä tahansa vippaskonsteilla.

Maksuja perustellaan ruuhkien hillitsemisellä, päästöjen vähentämisellä ja rahan keräämisellä teiden rakentamiseen ja kunnossapitoon. Kaksi ensimmäistä perustetta ovat mukana vain muodon vuoksi ja tärkeintä on rahan kerääminen. Olen jo melko varma, että työryhmä päätyy suosittelemaan elinkaarimallin lisääntyvää käyttöä rakentamisessa ja kunnossapidossa.

Elinkaarimalli on käytössä jo nyt. Se tarkoittaa karkeasti ottaen sitä, että yksityiset toimijat rakentavat liikkenneväylät ja perivät valtiolta vuokran sekä kustannukset korkoineen osamaksulla. Kun tienpätkä on kokonaan maksettu, on se myös tullut elinkaarensa loppuun. Valtio saa siis lopulta ikiomakseen peruskorjausta vailla olevan loppuunkulutetun tien, josta on maksettu rakennuskustannusten ja korkojen lisäksi myös vuokraa. Sitten tehdään uusi elinkaareen perustuva sopimus peruskorjauksesta.

On tiemaksuilla toinenkin elinkeinopoliitinen ulottuvuus. Kyllönen ja Ollila lupailevat liikenteeseen maksujen lisäksi myös älyä. Autojen seuranta satelliitti-, kännykkä- tai mikroaaltotekniikalla avaa uusia sovelluksia. Kaksikon mukaan Suomessa on jo nyt nelisenkymmentä yritystä, jotka valmistavat tarkoitukseen sopivaa tekniikkaa ja palveluja. Nyt niille pitäisi saada töitä ja kyllä Nokian hallituksen puheenjohtaja niille tekemistä löytää, kun maksajana on valtio.

Se humu petkutti Ana Rummukaista ihan Anan hölmöyden takia. Hän sanoi, että onpas siinä pulska poika, mutta huono hevonen. Että en minä noin huonosta hevosesta kovin paljoa maksa. Ana suuttuneena totesi, että ole maksamatta sitten. Ei tässä kukaan ole paljoa pyytämässäkään.

Semmoisia ne oikein viisaat miehet ovat.

Kommentit (2)
  1. Shellin tekemät ympäristörikokset Norsun luu rannikolla , ei ole pieni ja vähäinen juttu.
    Nyt tälläisen Shellin puheenjohtaja on päästetty näihin hommiin.
    Mahdollisuutena on vain se että piittaamattomuus ympäristöä kohtaan lisääntyy ja ne eurot mitkä kerätään ei todellakaan korista kuin Olillan kukkaron pohjaa.

    Shellihän on kieltäytynyt maksamasta korvauksia ja puhdistamaan norsunluurannikolla tapahtuneen ympäristökatastrofin jälkiä. HUOM!

    VOIMME SIIS jatkossa odottaa , että ainakaan teiden kunnossa pito ja kerätyt eurot ei mene , ympäristö asioiden selvittämiseen ja tie osuuksia tullaan rakentamaan piittaamatta maanomistajien oikeuksista.

    Sekä toinen seikka jatkossa ,kunnossa pito rahat todellakin upotetaan puheenjohtajien nostamiin palkkioihin. Mistä näitä tälläisiä ihmisä oikein hallinnollisiin tehtäviin tupsahtelee?

    Kolmas seikka jokainenhan tietää miten Nokia on toiminut epäeettisesti kiinassa ja Intiassa polkemalla paikallisen väestön ay- oikeuksia sekä olla noudattamatta ympäristön suojelua = saatutettu ympäristö , kun ei ole investoitu ympäristön suojeluun.

    Suosittelen katsomaan dokumentteja meidän hienon Ollilan puuhista ja arviomaan tuloksia sen pohjalta…pistää miettimään kyllä.

    Mistä näitä oikein tulee ja ketkä idiootit on päättämässä tälläisten palkkaamisesta. Pelkkä mukavuus ei saa olla kriteerinä kun valitaan ihmisiä päättämään meidän kansalaisten ja maapallon asioista.

    Herää kysymys onko menestyksellistä johtamista se että ihmisten oikeuksia ja ympäristön saatuttaminen säästösyillä on onnistunut?
    Onko se se mittari kuinka hyvin on asiat hoitanut?

  2. jarmo vilponen
    4.2.2012, 14:53

    Maailma muuttuu, mutta vain sen verren kuin eettisten ja moraalinvartijoiden arvot antavat myötä ja kuitenkin toisaalta markkina-arvot tekevät ’isolla vasaralla’ hommia yhteiskunnassamme.

    Näistä joistain Ollilan & co. toimista tulee väistämättä josssain asiayhteydessä mieleen lukemani YK:n alkutaipaleista ja kylmänsodankäynnin asiasidonnaisuuksista, eli USA ja N.liiton tunnustamista ja ei tunnustetuista ihmisoikeusjulistuksista. (eurooppalaiset ja muut myös tietenkin)
    VÄISTÄMÄTTÄ OLISI KAUPAN- JA MUUN POLIITIIKAN OIKEUSSUHTEITA TÄSMENNETTÄVÄ JA SELVENNETTÄVÄ!
    Suomessahan on tilanne, jossa ihmisoikeuksien olennaisimmat kysymykset ’yhdenvertaisuuden’ ja ’tasa-arvon’ verrannaisasioissa ja siten koko asiakokonaisuuksissa mättää esim. kieliopin vaikeaselkoisuuden vuoksi, tai sanoisin mielummin ’kvalikoinnin asiakysymykseksi’ tätä sivistyksen suurta aukkoa.

    Ehkä monikaan ei ymmärrä tätä kirjoitukseni sisältöä ja sehän johtuu vain tästä samasta kvalikoivasta koulu ja opiskeluarvostuksesta ja näinhän (kokonaisuus) tasa-arvoisessa käyttäytymisessä hämärtyy ja emme osaa verrata erilaisia arvomaailmaan liittyviä kysymyksiä mm. juridisesti. (hyvä ois tässäkin kysyä, jos ei ko. asiat aukea) ……. (mutta toisaalta siis ei voi kysyä, jos jo on vähäisemmässäkin vastuuasemassa …. ?)

Kommentointi suljettu.