Palveluspakko

Kun suurvalta Ruotsi aikoinaan kävi sotia, niin miehiä tarvittiin sotalippujen ja sitä tietä mullan alle. Aikana 1620-1720 kolmasosa aikuisista Ruotsin ja siis myös Suomen miehista kuoli sotapalveluksessa. Mieshukasta seurasi tietenkin työvoimapula, jota toistuvat katovuodet vielä pahensivat. Valtiovalta korjasi tilannetta säätämällä irtolaisuuden kielletyksi ja irtolaismehet armeijaan. Myös sisäinen passi otettiin käyttöön estämään kuljeskelua paremman työpaikan perässä.

Kun nämä toimet eivät riittäneet, määrättiin vuonna 1664 palveluspakko. Jokaisen oli työllistettävä itsensä joko omalla työllään tai mieluummin toisen palveluksessa. Tämä koski myös sairaita ja vajaakuntoisia. Vuoden 1739 palkollissäännössä kriminalisoitiin joutenolo ja työtä vailla olevan auttaminen. Astumalla toisen palvelukseen työntekijä alistui isäntävallan alle. Isännällä oli oikeus ja jopa velvollisuus kurittaa palkollistaan ruumiillisesti ja palvelijan oman kirstun avaimen täytyi olla isännän hallussa.

Palkkojen nousu estettiin tehokkaasti palkkasääntelyllä ja rajoittamalla työpaikan vaihto-oikeus vain kerran vuodessa tapahtuvaksi. Sana römppäviikko lienee vielä joillekin historiaa tunteville tuttu. Luvatta työstä poistunut etsintäkuulutettiin. Kun työtä pakoileva lurjus saatiin kiinni, hänelle tuomittiin sakkoja, jotka usein muunnettiin raipparangaistukseksi. Sitten palattiinkin entistä nöyrempinä töihin. Palveluspakko kumottiin vasta 1883.

Arvaatteko jo, mitä ajan takaa? Työvoimapulasta on pidetty kovaa meteliä vuosikausia. Aina laman iskiessä parku vähän vaimenee, mutta silloinkin varoitetaan, että työvoimapula vaanii nurkan takana. Ei mene enää kauan, kun maassa säädetään taas palveluspakko. Myös palkkasääntely ja työpaikan vaihto-oikeuden rajoittaminen tulevat sen mukana, koska työvoiman myyjän markkinoita ei tulla sallimaan. Kurinpito-oikeutta ei ehkä tule ihan entisen mallin mukaan, mutta jollain keinolla suut tukitaan varmasti.

Työttömillä tätä on harjoiteltu jo monta vuotta. Erilaiset ilmaiset pakkotyöt lisääntyvät jatkuvasti milloin milläkin nimellä. On työharjoittelua, työelämävalmennusta ja kuntouttavaa työtoimintaa. Lisäksi jatkuvasti saa lukea jopa kansanedustajien vaativan työttömien velvoittamista pakkotöihin työttömyysetuutta vastaan. Työstä kieltäytyjää ei vielä etsintäkuuluteta, mutta rangaistuksia jaetaan jo. Kieltäytyjä menettää työttömyysetuutensa.

Kohta huomaamme elävämme vuoden 1795 työntekijän ajankäyttöohjeen mukaan: “Palveluskuntaan kuuluvilla on 7 tuntia nukkuakseen, tunti lukeakseen hartauskirjoja, 2 tuntia syödäkseen, 2 tuntia levätäkseen ja 12 tuntia tehdäkseen työtä, mutta sen tulee tapahtua miehen tavoin”.

Kommentit (7)
Kommentointi suljettu.