Arvokkaita mielipiteitä

Eilinen kirjoitukseni poiki paljon negatiivista palautetta. Kaikkein raivokkain oli tietenkin tekstin päähenkilö, joka alkoi tapansa mukaan arvioida minun seksuaalista suuntatumistani ja mielenterveyteni tilaa. Sen lisäksi hän lähti arveluttaville teille esittämällä uhkauksia minua odottavasta väkivallasta. Hän ystävineen on kuulemma toiminnan mies ja rangaistus odottaa.

Tämän kaiken hän teki minun omassa profiilissani. Halukkaat voivat käydä ottamassa oppitunnin siitä, miltä näyttävät netissä tehdyt laiton uhkaus ja kunnianloukkaus. Kuvakaappauksia en nyt näytä, koska niitä saatetaan tarvita viranomaiskäyttöön.

Kiusallinen kärpänen oli myös itse blogiin ilmestynyt nimimerkki “Justiina C. Nielenmää”. Hän käytti koko illan ja osan yötäkin minun solvaamiseeni kommenteissa. Mitään varsinaista asiaa hänellä ei ollut, mutta raivokkuus oli ihan vertaansa vailla. Aamulla muutaman tunnin levon jälkeen hän jatkoi samasta aiheesta. Nyt hän tosin toistaa sanasta sanaan samaa mantraa sellaisella innolla, että alan epäillä kyseessä olevan jonkinlaisen botin tai automaattiohjauksella toimivan ihmisen.

Ei toista enää. Poistin kaikki hänen kommenttinsa ja tätä Justiinaa saatte nyt kiittää siitä, että kenenkään kommentit eivät valitettavasti vähään aikaan näy ilman minun hyväksyntääni. Kunhan Justiina ymmärtää lyövänsä päätään seinään muutan asetukset taas väljemmiksi.

Mitähän tästä pitäisi oppia? Minä opin jälleen kerran sen, että kaikki eivät kestä katsella omia tekstejään kuvakaappuksissa. Opin myös sen, että verkossa liikkuu kaikenlaisia riehujia, jotka nimimerkin ja tunnistamattoman sähköpostiosoitteen suojassa kadottavat kaikki estonsa.

Se minua jaksaa aina ihmetyttää, miten väkevä ase pelkkä sana voi olla. Tämä aihe saa nyt kuitenkin riittää minun osaltani. Maailmassa on paljon mielenkiintoisempia asioita.

Kommentit (8)
  1. Älä Sakari lopeta. Teet tärkeää työtä näissä!

  2. Inkivääri
    28.2.2012, 13:03

    No voi hyvä ihme kuitennii – joidenkin mielestä kai heidän mielipiteensä ovat niin oikeita ja ainutkertaisia, ettei muita tarvitakaan?

Kommentointi suljettu.