Niin sanottua kuntoutusta

Juuan kunta ja paikallislehti Vaarojen Sanomat todistavat oikeaksi usein toistamani väitteet kuntouttavasta työtoiminnasta. Se on armotonta ilmaistyövoiman hyväksikäyttöä ja siihen kelpaavat vain hyväkuntoiset, joiden ainoa kuntoutuksen syy on työttömyys.

Juuan kunta purkaa viisi huonokuntoista rivitaloa. Lehden mukaan työmaalla heiluvat sorkkaraudat, lekat ja rautakanget ahkerasti ja miehet huhkivat sellaisella vauhdilla, että syksyyn mennessä urakka on valmis. Kunnan teknisen johtajan mukaan työmiehet tekevät hyvää työtä ja ovat uskomattoman motivoitunutta porukkaa.

Kaikki yhdeksän ”uskomattoman motivoitunutta” miestä ovat työmaalla kuntouttavassa työtoiminnassa. Tämän viimeistään luulisi hiljentävän kaikki ne, jotka yhä luulevat ja väittävät kuntouttavan työtoiminnan oikeasti olevan vajaakuntoisille tarkoitettua. Enimmäkseen miehet tekevät töitä neljä tuntia joka päivä, mutta yksi käy siellä yhtenä päivänä viikossa. Onpa joukossa sellainenkin, joka tekee joka päivä kahdeksan tuntia tätä raskasta työtä pelkällä työmarkkinatuella ja yhdeksän euron ruokarahalla.

Miksi ihmeessä kunta ei ole palkannut näin hyviä työntekijöitä ja muutenkin tuttuja miehiä töihin oikealla palkalla? Siksi, että heidät saa ilmaiseksi ja lisäksi kunta vielä saa selvää rahaa. Kunta joutuu korvaamaan Kelalle puolet maksetusta työmarkkinatuesta. Kun kunta järjestää kuntoutusta, tämä korvausvelvollisuus poistuu ja lisäksi Kela maksaa kunnalle 10,09 euroa päivässä jokaisesta kuntoutettavasta. Koko touhu on siis puhdasta voittoa kunnalle ja samalla tulee raskas purkutyö tehtyä ilmaiseksi. Se purkurautaa heiluttava mies saa työmarkkinatuen, yhdeksän euron ruokarahan ja sosiaalista kanssakäymistä.

Kuntouttavan työtoiminnan vetäjä kehuu myös työntekijöitä hyviksi miehiksi. Minäkin tiedän heidän olevan sellaisia, joten heille pitäisi maksaa työstään oikeaa palkkaa. En kerta kaikkiaan jaksa lukea oksettavia fraaseja siitä, miten kuntouttavassa työtoiminnassa on tärkeintä sosiaalinen kanssakäyminen ja syrjäytymisen ehkäisy. Höpö höpö, tärkeintä on kunnan saama ilmainen työvoima. Kun nämä kaverit oikeasti ja kaikkien mukaan ovat kovia työmiehiä, niin heillä ei pitäisi olla mitään tekemistä kuntoututtavan työtoiminnan kanssa.

Kuntouttavassa työtoiminnassa on mukana kaikkiaan 50 kuntoutettavaa. Kaipaisin hiukan lisäselvitystä toimintaa vetävän Tapio Vartiaisen puheisiin. Hän sanoo näin: ”Kun on näyttöä siitä, ettei poissaoloja ole, heille pyritään järjestämään jatkotöitä. Muutamia onkin edelleensijoitettu yksityisiin yrityisiin töihin.”

Mitähän tämä edelleensijoittaminen tarkoittaa? Toivottavasti näille edelleensijoitetuille maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Jos ei makseta, niin kyseessä on yksiselitteisesti laiton toiminta. Kuntousta eivät yritykset saa järjestää eikä ketään saa niihin ohjata kuntoutettavaksi.

Tämä asia pitänee selvittää. Samoin pitänee selvittää myös työsuojelun tila. Miehet näkyvät tekevän purkutyötä omissa vaatteissaan, pipo päässä ja ilman hengityssuojaimia. Lisäksi olen kuvitellut tällaisen työn vaativan jonkinlaista koulutusta.

Kommentit
  1. 1

    Kaija Olin-Arvola sanoo

    Hyvä juttu. Tärkeä juttu.

    Olen itsekin kerran elämässäni joutunut työkuntopolkukurssille, josta ei ollut mitään muuta hyötyä kuin että kirjoitin aihetta sivuten Marja Hollin kanssa dekkarin: Aika jättää.

  2. 2

    Nimetön sanoo

    Minkähän takia sille vetäjälle maksetaan palkkaa? Ja mistä?

  3. 3

    sanoo

    Kaksi viikkoa – kuukausi testi aikaa jos vetää särmästi pitäisi johtaa suoraan puolen vuoden pestiin normaali liksoilla. Toisaalta joillekin olisi parasta tarjota, varsinkin jos henkilö haluaa niin esim 3-4 päivää viikossa duunia, koska tunnen monia jotka eivät vaan jaksa 9-5 rytmiä 5 päivää viikossa ja ahdistuvat siitä nopeasti. Joustavuutta, liukuvuutta kaikkeen mutta rehdit liksat jos hommat hoidetaan olisi kyllä hieno pyrkimys.

  4. 4

    lady manhattan sanoo

    Nyt sun on otettava huomioon se, että mihin heidän hyvyyttään työmiehinä verrataan. Heidän omaan aikaisempaan työhistoriaansa? Keskimääräiseen duunariin? Angry Birdsiin?

    Syystä, josta nämä miehet ovat kuntouttavaan työtoimintaan joutuneet/päässeet ei välttämättä voi puhua missään lehtiartikkelissa. Taustalla voi olla ihan mitä tahansa alkaen sosiaalisista ongelmista rankimpaan päihde- ja/tai mielenterveysongelmaan asti.

    On selvää, että sellaisissa tilanteissa on parempi aloittaa työelämään paluu hieman kevyemmin, kuin suoraan johonkin urakkaporukkaan tappotahtiin työskentelemään. Varsinkin jos työnantajan odotukset ja työntekijän panos ovat kovin kaukana toisistaan. Työnantajaa kuitekin, kuten ketä tahansa muuta, koskevat taloudelliset realiteetit ja yleensä yhtä duunaria kohtaan on joku odotusarvo, minkälaisen panoksen hän työllään täyttää ja minkälaisen maksun hän siitä ansaitsee.

    Jonkinlainen minimiraja pitää jokaisen, työntekijän ja työnantajan täyttää, jotta työpaikkoja pystytään ylipäätään tarjoamaan. Jos tätä panosta ei täytä, on työnantaja pian pulassa tavoitteidensa kanssa ja pian ei välttämättä ole työpaikkaa enää kellään.

  5. 5

    sakutimonen sanoo

    Totta tietysti tämäkin, mitä Lady Manhattan sanoo. Kyse on kuitenkin pienestä paikkakunnasta, jossa kaikki tunnetaan oikein hyvin hyviltä ja huonoilta ominaisuuksiltaan. Jos kunnan tekninen johtaja ja kuntouttavaa työtoimintaa kunnan puolesta vetävä kehuvat työntekijöitä lähes ylisanoin, niin heidän on pakko olla hyviä.

    Työelämään paluu hiukan kevyemmin onnistuisi mainiosti siten, että maksettaisiin oikeaa palkkaa tehtyjen työtuntien mukaan. Veikkaanpa, että jokainen haluaisi tehdä täydet kahdeksan tuntia päivässä ja jos se ei onnistu, niin palkka jäisi sitten pienemmäksi. On ihmisarvoa alentavaa teettää raskasta työtä ilmaiseksi.

  6. 6

    Nimetön sanoo

    Ihmekös tuo, että jatkuvasti tulee esille näitä outoja asioita. Kunnanhalllituksen jäsen Wikström näkyy kirjoittaneen blogissaan: Olen arvostellut avoimesti omissa blogeissani Juuan kunnan toimintaa milloin mistäkin asiasta, joka on mennyt pieleen milloin mistäkin syystä. Aina vaan on mennyt. Minä ja moni muukin on etsinyt kuntamme johtajuutta. Mistähän olisin etsinyt ja mistä löytänyt?
    Jos kunnanhallituksen jäsen ja kunnanvaltuutettu on noin ulkona tehtävästään, eipä ihme miten kunta makaa. Kun johtajuus ei toimi, asioilla on tapana tuuliajolla kariutua. Siinä Juuka on onnistunut erinomaisesti.

  7. 7

    sanoo

    Täällä Helsingissä on aivan sama meiniki. Itse olen ollut ~2 vuotta kuntouttavassa työtoiminnassa, eikä siitä ole todellakaan hyvää sanottavaa.
    Työolot ja -ehdot ovat huomattavasti huonommat kuin palkkatyöläisellä, irtisanomisturvaa ei luonnollisestikaan ole, työterveydenhuolto on tuntematon käsite…
    Ja kuitenkin tein aivan samaa työtä kuin palkkatuella olevat tai palkatut.
    Sanoisin, että on tietyllä tavalla omiaan syrjäyttämään yksilön viemällä mahdollisuudet ihmisarvoiseen korvaukseen tehdystä työpanoksesta.
    Hyväksikäyttöä räikeimmillään, kun asiaa tarkastelee lähemmin.

  8. 8

    sanoo

    Tässä vanha kirjoitukseni samasta aiheesta parin vuoden takaa:

    Työvoiman palvelukeskus?
    Kyseinen palvelulaitos lienee luultavasti länsimaisittain ainoa laatuaan.
    Asiakkaina pääasiassa pitkäaikaistyöttömät ja vaikeasti työllistettävät.
    Hienoin termein palvelujaan mainostavat, on sosiaalivirasto, työvoimatoimisto ja KELA edustettuina palvelujaan tarjoamassa. Kuinka se sitten toimii?
    Kaikissa lähettämissään posteissa lukevat ko. instanssien nimet, selvästi logoin varustettuina. On toimipaikkojen osoitteet ja puhelin- ym. numerot, muttei vastuuhenkilöiden (pomojen) tietoja, LY-tunnuksia tms., mitä yleensä kaikilta yrityksiltä (myös valtionyrityksiltä) vaaditaan. Vaan toiminnan laillisuus mietityttää…

    Ko. palvelulaitoksella on valtuudet uhata ja toteuttaa sanktioita, mikäli asiakas (uhri) ei suostu ”yhteistyöhön”. Syyksi kelpaavat kaikki kuviteltavissa olevat. Esim: Sovittu aika, menet paikalle, mutta työntekijä ei ole paikalla (voi olla sairaana tms.), odotat aikasi ja poistut. Seuraus: Karenssia. Työntekijä (tai palvelukeskus) ei ilmoittanut esteestä asiakkaalle, asiakas sai silti karenssin. Tämä on arkipäivää. ”Asiakkaan” on silti AINA ilmoitettava, mikäli on esteitä saapua sovittuna aikana paikalle. Milläs työtön ilmoittaa, jos ei ole lippua, puheaikaa, eikä niitä puhelinautomaattejakaan joka kadunkulmassa enää ole, saati sitten lantteja, joilla soitella ja jonotella paikallisverkkomaksulla tovin jos toisenkin saamatta vastausta.

    Kuinkas sitten nivoutuvat nämä palvelut yhteen utopistisessa hankkeessamme? Hienosti, voit kysyä KELAN tietosi, sosiaaliturvatietosi ja kuunnella saarnoja kuntouttavasta työtoiminnasta. Käytännön asioita ei kyseisessä paikassa hoideta, sillä se on asiakkaan tehtävä hoitaa juoksevat asiat. Et voi jättää sinne KELA-hakemuksia tms. Oikeus käydä siellä kontrollissa silti joka kuukausi. Omalla kustannuksella, vaikka kausikortti syö yli 10% työttömän tuloista. Työvoimatoimistossa ei sentään tarvitse rampata. Enemmänkin mieleen tulee holhoustyötoimisto, jossa holhoojat pistävät holhokkinsa ilmaistöihin, jotta pysyvät poissa pahanteosta. (Kuvaa hyvin nykyisen politiikkamme mentaliteettiä)

    Korulauseissa livahteli myöskin terveystarkastus, joka suoritettaisiin ennen ”työn” alkua. Sellaista ei vieläkään ole allekirjoittaneelle suoritettu. (Olen ollut jo kaksi vuotta uhrina, myös työllisyystoimenpiteiden osalta) Tänään (05032009) oli aika kello 14.00 kyseiseen tapahtumaan, mutta odottelin aivan turhaan kolme varttia, jolloin kyllästyin odottamiseen ja lähdin pois hiestyneenä. Olisiko minulla oikeus vaatia ko. instanssilta sanktioita, sillä vaivauduin paikalle turhaan lipuntarkastajien uhan väijyessä ylläni? Tuskin. Korvauksiin? Paskat. Sanktiot saan kuitenkin.

    Laillisuuden puolesta hieman mietityttää tämä työvoiman hyväksikäyttö. Ihminen on ajettu ko. palvelulaitoksen uhriksi, käytännössä. Yleviä sanoja kuntouttavasta työtoiminnasta, todellisuudessa hyväksikäyttöä. Ihmiset laitetaan tuottavaan työhön kuntoutuksen tai harjoittelun nimissä tekemään samaa kuin palkatut työntekijät, naurettavalla 8€ päivärahalla, jolla ei kohta edes vessapaperia osta, jolla saisi ylevät palvelukeskuspaskapuheen roiskeet naamaltaan pyyhittyä.
    Se perkeleen neropatti joka tämän takana on, voisi itse kokeilla ihan ilokseen, loppuelämänsä ajan juosta turhaan joka helvetin kuukausi kyykytettävänä.
    Tässä maassa mennään perse edellä puuhun ja pudotus on julma. Kasataan kiviä ja nauloja alle, jottei tule turhan pehmeä lasku!

  9. 9

    Erkki-Petteri sanoo

    Kunnissa on luonnollisista syistä kehittynyt taito ”kuntouttavaan työtoimintaa”, kun taas yksityiselle ”kuntouttajalle” asia voi olla kovinkin – ettensanoisi – haastava. ”Kuntouttava” kun ei saa olla pakottava. Oppi on kovaa, jos teet väärin:

    Pakkotyön teettäminen toi vankeutta hevostilalliselle
    Perjantai 9.3.2012 klo 14.18
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012030915306232_uu.shtml

  10. 10

    Marko sanoo

    Finlex:

    Laki julkisesta työvoimapalvelusta 30.12.2002/1295

    Työmarkkinatoimenteet

    §2
    Työmarkkinatoimenpiteen järjestäjä ei saa sijoittaa henkilöasiakasta edelleen muun työnantajan työpaikalle.

  11. 11

    Alek Alekseevits sanoo

    Lady manhattanille: Siis tiedätkö monta ihmistä tekee normaali töitä normaalilla palkalla ja ovat täysin mielisairaita ja vaatisivat kuntoutusta itse. Näitä on hirveet määrät Suomessa jopa satoja tuhansia. Yhden mielisairaalaan potilaista oli yli 100 yhdessä Yliopistossa töissä jotka käyneet hoidoissa vuosi kymmeniä joten mikä tämä kuntoutus työ on. Täysin keksitty sana ja juttu. Tiedän itsekkin monia jotka käy vaikka missä terapioissa ja muussa kakojen kuntoutuksissa mutta töissä ne ovat työntekijöitä eikä kuntoutettavia työntekijöitä. Ai miksi tiedän kysyt kohta. No kun Suomi on pieni maa ja kun tuntee vahingossa oikeita henkiöitä niin vaan tietää asioita.

    Siis kuntouttavaa työtä tarviaa jokainen oikeissakin töissä oleva sanon minä taas. Mutta pakkotyö vasta tekeekin ihmisestä kuntoutettavan kun ei makseta oikeaa palkkaa. Siis kaikessa on kyse rahasta, siis jos maksetaan kunnon palkkaa niin ei ole kuntouttava ja jos paskaa palkkaa niin on kuntoutettava ja lässyn lässyn pitäs saada sosiaalista toimintaa. EIhän töihin menne hakemaan sosiaalista toimintaa vaan rahaa. Tiedän täys kaheleitakin joilla ei työpuolen ulkoista elämää ollenkaan jotka menee töihin kuntoutukseen ja virallisiin töiin ja näitä löytyy Suomesta paljon. Finnairikin jakoi juuri avain henkilöille bonuksia koska ei ole rahaa eli tämä on täyttä peliä. Rahaa on Suomessa vaikka kuinka paljon mutta kenelle se jaetaan on kyse ja töitäkin on mutta ei haluta maksaa palkkaa kaikille koska pitää itse saada kaikki ja mikään ei riitä.

  12. 12

    Taina P. sanoo

    Itse en jaksa lakata ihmettelemästä tätä mantraa, että ihmiset pitää totuttaa tiettyyn työrytmiin tai täytyy saada sosiaalisia kontakteja. On tuhansittain ihmisiä, jotka tekevät töitä ylhäisessä yksinäisyydessään, osalla näistä on hyvin epätyypilliset työajat tai moni tekee tötä epätyypillisiin työaikoihin sosiaalisesti hyvinkin haastavissa tilanteissa, esim. baarityöntekijät, hoitajat yms.

    Miksei kukaan ole huolissaan yksinään ajelevan rekkakuskin tai metsäkoneen kuljettajan sosiaalisista suhteista, tai vaikkapa kirjailijan. Noita töitä voi tehdä vaikka kuinka kauan näkemättä ketään. Eipä noihin harjoitteluihin/kuntoutuksiin edes ole kuulemani mukaan edes helppo päästä, jos ei ole alan osaamista, eli koulutusta ja kokemusta taustalla. Eikä eläkeläisten, nuorten tai vanhojen sosiaalisesta elämästä ole kukaan huolissaan, tärkeämpää on kuntouttaa porukkaa, joka työllistyisi muutenkin, ellei leimautuisi kuntouttavassa työtoiminnassa työkyvyltään vajaaksi ja näin heidän työn saantinsa vaikeutuu. Moni sellainenkin, joilla on vajaakuntoisuutta, pystyy tiettyjä töitä tekemään täysipainoisesti, joskus entismaailmassa heillekin maksettiin palkkaa ja se motivoi. Tärkein työkyvyn ylläpitäjä on työstä saatu korvaus. Minä itsekin olen ollut harjoitteluissa, tosin tvp- koulutusten yhteydessä, mutta kyllä kunnioitan ja arvostan nykyistä aitoa palkkatyöpaikkaani tuhatkertaisesti verrattuna niihin.

  13. 13

    roju sanoo

    Tässä on vielä sekin, että jos et suostu harjoitteluun, joudut karenssiin. Eli ei ole muuta vaihtoehtoa kuin suostua tekemään joskus ihan omaa ammattia vastaavaa työtäkin hintaan työmarkkinatuki + 9 € ruokaraha.

  14. 14

    sanoo

    Kaikille teille siellä rakkaassa synnyinmaassa tiedoksi ettette ole yksin; Ruotsissa kutsutaan tätä orjatyötyyliä nimellä fas3 ja firmat tekee voittoo meidän verorahoilla, jota valtio maksaa niille.
    Koko EU:n työvoimapolitiikka on samaa p….a.

    Käyhät köyhtyy ja rikkaat senkun rikastuu! Tervetuloa 1930-luvulle.

  15. 15

    Kalevipoeg sanoo

    Ei siitä tule voittoa kunnalle että tuolla tavalla joku purkutyö hipsii eteenpäin. Suuret purkukoneet hoitaisivat homman hetkessä halvemmalla. Purkutavaran kierrätyksen kannalta tämä hidas purkutapa on kuitenkin parempi. Ja kaikki kelpaavat hommaan jossa ei vaadita ammattitaitoa. Työporukan vetäjä voi näyttää tai tehdä itse vaikeimmat tempaukset.

    Homman raami on kunnossa ja 9 eurolla saa sixpakin.

  16. 16

    Veturiameeba sanoo

    Haa! Täällähän tätä juttua olikin kunouttavasta työtoiminnasta! Nyt ymmärrän,miksi olen vuoden ajan tökkinyt huopaa neulalla kuntouttavan työtoiminnan nimissä! Tosin ei tuo paskarteluhomma kyllä minua työelämään …hmmm…kuntouta.Olen ihan valmis töihin, jos sellaisia olisi.Omaa ammattia en voi enää tehdä,kun selästä on välilevyt niin madaltuneet,ettei puutarhurin työt enää onnistu. Uutta koulutusta ei ole tarjottu. Eikä päälle viisikymmppinen enää ota opintolainaa kouluttaakseen itseään uuteen ammattiin. Kuntouttava työtoiminta on tosi outoa. En tajua sitä. Mietin, mihin asiasta voisi heittää valitusta? Mitä sille asialle voisi tehdä? Ihalaiselle postia eduskuntaanko? Voisi olla ihan hyvä idea. Ei kun sähköpostia/kirjeitä työministerille… toisaalta,hän on TYÖministeri. Olisiko kukaan ministeri työttömyysministeri? Eihän sellainen olisi varmaan töissä eduskunnassa vaan olisi kunouttavasssa työtoiminnassa….
    Sanokaapas,jos joku tietää, mitä voisi tehdä, jos työttömiä kohdellaan kuin paarialuokan kansalaisia? Valitus EU:n ihmisoikeuskomissioon? Vai mitä olisi tehtävissä?

    Itseasiassa on alkanut naurattaa työttömyysviranomiasten puuhastelut ja en ota ministereitä tai muita Arkadianmäellä tointaan pyörittäviä enää vakavissani. Hupiohjelmana olen pitänyt eduskunnan kyselytuntia.