Viljamille keppiä

Silminnäkijä-ohjelmaan uskaltautunut työtä välttelevä Viljami joutui nopeasti kaikkien yhteiskunnan pönkkäpuiden sylkykupiksi. Juuri hän mädättää yhteiskunnan, romuttaa kilpailukyvyn ja tuhoaa kansantalouden loisiessaan yhteiskunnan kustannuksella. Ex-kansaedustaja Tuulikki Ukkolan mukaan olemme luoneet ylenpalttisen yhteiskunnan, jossa voi keplotella ja elää yhteiskunnan tuella paremmin kuin työtä tekemällä. Yleisesti on esitetty vaatimuksia kaiken tuen poistamiseksi koulutus- tai työpaikkaa vailla olevilta.

Miten leveästi tämä Viljami sitten oikein elää?

Yksin elävä saa toimeentulotuen perusosaa 444,26 euroa kuukaudessa. Koska Viljami on kieltäytynyt toistuvasti työstä tai opiskelusta, hänen toimeentulotukeaan on alennettu 40 %. Hän saa siis 266,42 euroa kuukaudessa. Tähän päälle hän saa tietenkin asumistukea, koska jossain hänen on asuttava. Siinä on kuitenkin omavastuuosuus, joten Viljami joutuu käyttämään osan toimeentulotuestaan vuokraan.

Jos Viljami asuu yhteistaloudessa molempien tai toisen vanhempansa kanssa, niin hänen toimeentulotukensa on 73 % tuosta 444,26 eurosta eli 324,31 euroa. Tähän vähennykseen ei Viljamin ikä vaikuta mitenkään; hän saa olla vaikka viisikymppinen. Kun tästä summasta vähennetään vielä 40 %:n kieltäytymisrangaistus, jää jäljelle peräti 194,58 euroa ilmaista rahaa. Tällä summalla hänen pitäisi syödä, liikkua, hankkia vaatteet ja kustantaa yleensä jokapäiväinen elämä.

Viljami epäilemättä kaataa koko yhteiskunnan keplotellessaan ylenpalttisilla tuilla leveämmin kuin työtä tekevät.

Samaan aikaan valtion omistajaohjausyksikön päällikkä Pekka Timonen (ei sukua) tekee välimiesoikeudessa salaisia sivutöitä oman virkansa ohella ja kuittaa välimiespalkkitoita 15 000 – 40 000 euroa tapausta kohti. Valtionyhtiö Finnairin johtajille maksettiin huikeita kannustinpalkkioita, jotta he pysyisivät töissä. Moni nelikymppinen entinen kansanedustaja nauttii sopeuttamiseläkettä koko loppuikänsä…

Miettikää itse lisää näitä tapauksia. Minulla on nyt kiire paheksua Viljamia.

Välitilinpäätös

Blogini täyttää tänään kaksi vuotta ja tämä on juttu numero 720. Aluksi kirjoitin pari kuukautta suunnilleen itselleni, mutta kun sanomisen tarvetta tuntui kertyneen, niin eipä se haitannut. Nyt teitä lukijoita on 700 – 1 500 päivässä, aina jutusta riippuen. Kiitos kaikille ja erityiskiitos teille lukuisille kommentoijille, jotka olette antaneet uusia näkökulmia aiheisiin.

Kommentit
  1. 1

    Ari Vehkanen sanoo

    Terve,
    Se on juhlapäivä ja kiitos edellisistä hyvistä kirjoituksista kertoen maasta nimeltä Suomi ja Suomalaisista sekä yhteiskunnasta minkälaisia Suomalaiset toiset ova sekä tämä maailmanparas valtio.

    On ilo olla Suomalainen

    Terv. Ari Vehkanen

  2. 2

    sanoo

    kiitos sulle saku hyvästä blokista. mukavaa että joku puhuu totta vaikka se viekin työllistymismahdollisuudet ja aiheuttaa paheksuntaa.

    Sinä olet sellainen arvoa tuottava yksilö josta Marx puhui jälkikapitalistisena aikana. Jos tekstitisi olisivat soopaa, olisit riistetty työläinen joka olisi tienannut valöehtelullaan arviolta 500 blokia, 150 kpl = 75 000 euroa. Rehellisyys kannattaa?

  3. 3

    Martti sanoo

    Rohkea kaveri. Veikkaan aspergeria, joka ei tingi. Maailmassa täytyy löytyä logiikkaa ansiottomalle arvonnousulle ja -hyödylle.

  4. 4

    Janne Linna sanoo

    On se Filjami kyllä julma ihminen, kun tuolla lailla riistää työtätekevää ”rehellistä” työmiestä…
    Hirveet massit käärii taskuun ihan tekemättä mitään…

  5. 5

    Milla sanoo

    Ei kai kyse olekaan siitä, kuinka paljon VIljami kuluttaa verovaroja, vaan kuinka paljon Viljami jättää tuottamatta verotuloja. Toimeentulotuesta ei taidan paljon irrota takaisin valtion kassaan, edes välillisesti? Tai näin ainakin minä olen järkeillyt pitkään jatkuneesta, omavalintaisesta tai valitsemattomasta työttömyydestä syyllistämisen.

  6. 6

    Jarmo Vilponen sanoo

    Kiitos Saku sulle kun jaksat pitää meitä ”Viljameita” elämän syrjässä kiinni!

    Sosiaalisissa porukoissa eli yhteisöissä (niin suvaitsemmissa- kuin myös ’stereotypiariittoisemmissa’) asiakokonaisuuksissa eri tasoilla ja ihmiset toimivat noiden eri tasoisten asiakokonaisuuksien pyörteissä. Joku hymyilee ja riemuitsee, kun taas toinen palelee ja näkee nälkääkin ajoittain, mutta yhteistä on se, että elämme ja ajattelemme. Olet tuonut kirjoituksissasi realiteetin esiin ymmärrettävästi, joka on taitolaji ja josta voimme saada hyötyäkin eli kiitos on aito ja tässä kohdassa ansion myötä lausuttu ja ainakin mun kiitokseni (perheen) tulee suoraan sieltä missä näitä sanoja on tarvittu.

    Mua huolestuttaa yhä enemmän ne lukijat (Viljamit ja muut), jotka eivät uskalla yhtään avautua murheidensa ja ilojensakin keskellä ja molemmissahan tapauksissa tulos jää hyvin ’musta-valkoiseksi’ .. joka tarkoittaa sitä, että alueellinen kehitys jää lähes mahdottomaksi. Ymmärtänet kyllä mitä kaikkea se taas tarkoittaa?

    Koskettava kirjoitus tuli siis pikkulapsiperheeseen, jossa pitkäaikaissairaana isänä (kepeillä mennään) ja -20% perustoimeentulotuki on tämän hetkinen tilanne.

    Toimeentulotukipäätöksemme teki henkilö joka ei ole päivääkään opiskellut sosiaalialaa, tai ainakin kertoi tehneensä. Saattoi se toisaalta olla kosto siitäkin, että aloin ilman minkäänlaista palvelutarpeen selvittämistä (toimeentulotuen suunnitelmaa) elävän eläkkeellä joolevan kehitysvammaisen tukihenkilöksi?
    KONTIOLAHDELLA MENNÄÄN NYT NÄILLÄ EVÄIN, KIUSA SE ON ’PIENIKIN’ KIUSA!

  7. 7

    Marko sanoo

    Tuulikki Ukkola vois kokeilla itse elää vaikka sillä kokonaisella 446 euron toimeentulotuella. Eduskunnan eläkkeet ovat ylisuuria – niitä on leikattava!

  8. 8

    Rintamäki sanoo

    Ei ihan yhtäsuuri katsojapaisumus,kuin youtube käyttäjä stanleyr tuossa viikkoja sitten. Joku tuolla 4Chanissaku keksi alkaa levittämään vaarin youtube tilinimeä.

    Kyllä sinun ajankohtaset yhteiskuntaoppi asiat lukioita löytää. Onhan Saku Timosen nimeen törmänny muillakin blogeilla aina silloin tällöin. Lähinnä näillä muilla harvoilla yhteiskuntaopin ”opettajien” sivuilla. Ja jos nyt ei jokapäivä tule luettua täältä, niin kyllä sitä sitten joutuu vähän pidempään sivulla viihtyä seuraavana päivänä 🙂
    Jatka samaan malliin.
    Hyvä että edes muuama ihminen kirjoittaa asioita josta tuo suuri media vaikenee tahi kertoo asian toista puolta pelkästään..

  9. 9

    Mikko Rintala sanoo

    Katson asiaa hieman eri vinkkelistä, mutta aivan ensiksi korjaus kirjoitukseen:

    Asumiskustannukset (vuokra, vesi, sähkö) eivät kuulu toimeentulotuen perusosaan eli niiden ja asumistuen erotusta ei tuen hakijan käteen jääväästä rahasta vähennetä.

    Jos laskeskellaan että kuukaudessa vuokraan ja sähköön menee vaikka 450,- ollaan perusosan kanssa 900 eurossa.

    Mikäli vapaajalleen laskee tuntihinnaksi edes vitosen (x 8 x 21,5 = 860) alkaa kokonaisansio hipoa mitä parin tuhannen bruttoansiosta jää käteen (toimeentulotuki ja asumistuki ovat verottomia).

    Elämä ei ole leveää mutta täysin mahdollista ja fiksusti eläen perheettömälle jopa sangen yltäkylläistä ottaen huomioon että ‘työ’ on mieleistä.

    Uskon kuitenkin että valtaosalla terveistä ihmisistä on tarve kontribuoida jollain tapaa. Palkkatyö on yleisin ja selkein tapa suorittaa tuo kontribuutio muttei ainoa. Mikäli asiaa aletaan moralisoimaan olisi hyvä muistaa ettei kaikkien ‘itsensä elättävienkään’ tulot liity minkäänlaiseen tuottavuuteen vaan paikoin jopa päinvastoin. Esimerkiksi Viljamin kontribuutio Suomelle on varmasti arvokkaampi kuin vaikkapa pikavippifirman pyörittäjän.

    Joka tapauksessa, vaikka perustuloa odotellessamme vanhentuvan sosiaaliturvajärjestelmämme kannustinloukut suovatkin mahdollisuuden (ja jopa kannustavat) valitstemaan Viljamin kaltainen elämäntapa, ovat sen valinnan tekijät valtiontalouteen vaikuttamatonta marginaalia.

  10. 10

    Kirsti Era sanoo

    Mikko: miten vapaa-ajalle voi laskea tuntiansioita? Päin vastoin rahaa kuluu enemmän vapaa-aikana, vai eikö sinulta? Toki näin työttömänä oppii kävelemään kahviloiden sms ohi ja juomaan sumpit yksin kotonaan.

  11. 11

    sanoo

    Hei!

    Sain linkin bloggiisi tänään; Suomessa on ihan samat laulut kun täällä Ruotsissa…, ja koko EUn alueella.

  12. 12

    Mikko Rintala sanoo

    Kirsti,

    Tarkoitin että laskee arvon vapaa-ajalleen poissa työstä jonka kokee epämiellyttäväksi. Ajatuksen yhdistäminen tuohon laskelmaan oli ehkä vähän pöhköä. Ydinasiani oli että sosiaaliturvan varassa voi elää taloudellisesti aivan säädyllistä elämää,
    ja se minkä elintasossa häviää korvautuu elämän laadussa, mutta se ei ole ongelma vaan päinvastoin koko yhteiskunnan etu. Itselläni on tästä monen vuoden kokemus jonka olen aivan omaehtoisesti hankkinut. En valitettavasti ole ollut noina aikoina niin tuottava kuin olisin voinut, koska selkärankani tapaa joustamaan jos minulla ei ole säännöllisiä velvoitteita, mutta ystäväpiirissäni on henkilöitä joiden ’tuotannon’ (eli sen mistä edellä käytin sanaa kontribuutio) kiinniottamisessa nykyisessä konepaja-ammatissani minulla on pitkä matka.

    Perheettömänä nuorena aikuisena pystyin työttömänä kyllä käymään kahvilassa, juopottelemaan useita kertoja kuussa eikä ruoka ole useinkaan ollut vähissä. Se vaati toki nuukuutta ja hintatietoisuutta mutta siinäkin mielessä opetti rahankäyttöä tulevaisuuttakin varten ja nykyään palkkatyössä olevanana minulle karttuu mukavasti säästöjä.

    8 vuotta on kylläkin pitkä aika olla sossurahan varassa. Parin kolmen vuoden välein on minun makuni mukaan käytävä töissä jotta pystyy päivittämään kodin elektroniikan yms.