Pöytäkirjan kertomaa

Kunnan virkamiesten ammatillisesta osaamisesta saa jonkinlaisen yleiskuvan lukemalla hallintoelinten esityslistoja ja pöytäkirjoja. Jos teksti on huolimatonta, niin se pistää epäilemään asioiden hoidonkin olevan samaa tasoa.

Juuan kunnanhallituksen viimeksi pidetyn kokouksen pöytäkirjassa oli kaksikin asiaa, jotka kiinnittivät huomioni. Päätöksen mukaan kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi liitteen mukaisen taloussuunnitelman täydentämään ja korjaamaan kunnanvaltuuston 21.11.2011 hyväksymää talousarviota.

Eihän se nyt näin mene. Talousarvio hyväksyttiin vasta 21.12. 2011, mutta tässä lienee taas kirjoitusvirhe. Pahempi hutilointi on siinä, että talousarviosta ja taloussuunnitelmasta puhutaan ikään kuin samasta asiasta. Ne ovat kuitenkin kaksi eri asiakirjaa. Kuntalain 65 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnittelukausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

Nyt hyväksyttäväksi esitetty taloussuunnitelma ei siis täydennä aiemmin hyväksyttyä talousarvioita, vaan on oma asiakirjansa. Se varsinainen asiavihe tapahtui jo joulukuussa, jolloin talousarvion yhteydessä ei vastoin lain selvää määräystä esitelty taloussuunnitelmaa ollenkaan.

Toinen huomiota kiinnittävä asia pöytäkirjassa on omana asianaan esitelty kirjoitusvirheen korjaaminen edellisen kokouksen pöytäkirjaan. Eräässä asiassa oli yksi jäsen jättänyt eriävän mielipiteen, mutta se oli jäänyt merkitsemättä pöytäkirjaan. Nyt tämä eriävä mielipide pääätettiin lisätä jo tarkastettuun pöytäkirjaan Hallintolain mukaisena kirjoitusvirheen korjaamisena.

Ei se enää mikään kirjoitusvirhe ole. Jos eriävän mielipiteen esittäjän nimi olisi Paulin sijaan kirjoitettu virheellisesti Pentiksi, niin se olisi kirjoitusvirhe. Kun koko eriävä mielipide on jäänyt kokonaan pois, on se jo ihan selvä asiavirhe. Korjattavahan sekin tietysti on ja on ihan hyvä, että virhe korjattiin kunnanhallituksessa omana asianaan. Enpähän minäkään pysty asiasta tämän enempää saivartelemaan.

Jotenkin minusta tuntuu, että vielä pari vuotta sitten tämäkin korjaus olisi ilmestynyt tarkastettuun pöytäkirjaan ihan vähin äänin.

Kommentit
  1. 1

    Hymy hyytyy, vaikka naurattaa sanoo

    Pöytäkirja kertoo, ettei pöytäkirja ole luotettava, eivätkä sen allekirjoiitaneet puheenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä ja pöytäkirjan tarkastajat ole ymmärtäneet, mitä he ovat allekirjoittaneet. Jos esittelijä ei erota talousarviota taloussuunnitelmasta, ja ehdotuksen hyväksyneetkään eivät sitä ymmärrä, tarinasta ei puutu enää muuta kuin että valtuusto hyväksyy kaiken sellaisenaan. Niinköhän tuossa vielä käy? Ei ihme jos Juuan hallintokoneisto on menettänyt julkisen luotettavuutensa; koskaan ei tiedä huominen tuo tullessaan. Kun jotkut puhutaan hyvästä hallinnosta, Juuassa se on vitsi.

  2. 2

    Jarmo Vilponen sanoo

    Taloussuunnitelma jaetaan torstaina ja yli viikonlopun on aikaa tutustua ja maanantaina ’asiat purkkiin’! (näin eräässä Jounsuun seudun kunnassa)
    Varmistan asian vielä, mutta kuulosti melko kiireelliseltä tää tapa, vai miten?

    Kohtuullisuus on kumma juttu toisinaan ja ihan totta on, että hallintolain käyttölaki on muutostilassa, jossa tietenkin tekijöiden osaaminen korostuu tuloksissa ja rutiinisuoritukset ei ole suotavia.

  3. 3

    Uuno vain sanoo

    Kunnanhallituksen kokouksessaan 29,3,2012 korjaama kirjoitusvirhe ???? 20,3,2012 kokouksen pöytäkirjassa oliko se kirjoitusvirhe, mutta se korjaaminen oli muuten virheellinen koska se oikaisu vaadittiin kirjallisena. Tämä paperi taisi unohtua hallitukselle tuodusta esityksestä kokonaan. Mutta näinhän se on minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Jospa se ensikerralla on siellä mukana, eihän siinä muu auta kuin tehdä se uudelleen. Onhan se sitten jo kolmas otto, elokuvakohtauskin joskus otetaan uudelleen kun ei kerralla mene hyvin purkkiin. Mutta onhan tämä ennen kuulumatonta jos kaikki asiat joudutaan vatvomaan moneen kertaan. Aikaa ja tupakkaa palaa
    kuten sanonta kuuluu. Kevättä odotellen.

  4. 4

    Pilkunviilaajat asialla sanoo

    Valtuusto osasi korjata pilkut, pisteet ja virheelliset päivämäärät, mutta ei osannut tehdä tasapainossa olevaa talousuunnitelmaa, kuten laki edellyyttää. Hahahhaa, nauravat Paalasmaan lokitkin.