Satiirista ironiaa?

Minä en todellakaan enää osaa sanoa, mikä on satiirista ironiaa ja mikä taas pitäisi tulkita kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan. Otetaanpa esimerkiksi facebookiin ilmestynyt julkisesti nähtävillä oleva ryhmä Vaadimme maahanmuuttajien raiskausbusseja lähiöihin.

Siellä vaaditaan tällaista:

raiskausbussi

Ryhmässä vaaditaan myös avoimesti kodinturvajoukkojen perustamista suojaksi somaliraiskaajia vastaan ja ehdotetaan lain omiin käsiin ottamista. Sanoopa eräs herrasmies siellä sellaistakin, että hän lupaa olla suvaitsevainen heti, kun näkee mamun raiskaavan kukkista. Muulloin hän toimii oikeudentuntonsa mukaan.

Muistelen joskus nähneeni lännenelokuvan, jossa oikeudentuntoinen sheriffi oli valmis puolustamaan asein sellissään olevaa rikollista naapureidensa muodostamalta lynkkausjoukolta. Hän sanoi vaikka ampuvansa vanhat ystävänsä varmistaakseen vangin oikeuden tulla tuomituksi laillisessa tuomioistuimessa.

Se olikin vanha elokuva ja ajat näkyvät muuttuneen. Tässä lynkkausjoukossa ei sentään ole yhtään lainvalvojaa, mutta lainsäätäjiä näkyy olevan kaksikin. Enpä osaa sanoa, ovatko Juho Eerola ja Olli Immonen itse hyväksyneet ryhmän jäsenyyden vai onko heidät sinne liitetty tahtomattaan.

Kansanedustajien avustajista ryhmään kuuluvat viime syksynä natsijärjestön jäsenyyttä hakenut Ulla Pyysalo  ja blogistaan kuuluisaksi tullut Helena Eronen. Ainakin Erosen mukanaolosta pitänee päätellä, että tämä ryhmä on harmitonta huumoria. Ei tämä nyt kuitenkaan oikein naurata. On pakko kysyä, että onko tämä yhteiskunta menossa ihan laittomaksi anarkiaksi?

21.4.2012 klo 18.30 Kuten odottaa sopi, niin vika ei tietenkään ole peilikuvassa, vaan peilin pitelijässä: raiskausbussisakusta

Kommentit (18)
  1. Tony Färding
    21.4.2012, 12:49

    Meille on Suomessa kehittynyt aivan uudenlainen poliittinen keskustelukulttuuri. Sille on ominaista mauttomat ylilyönnit, herjaaminen, henkilökohtaisuuksiin meneminen sekä epä-älyllisyys. Kyse ei ole vain yhdestä porukasta. Alkaa vaikuttaa siltä, että Suomi on tyhmistymässä. Sen syitä voisi arvailla, mutta joku yhteiskuntatietelijä voisi asiaa tutkia.

  2. Olli Saikkonen
    21.4.2012, 13:20

    Kiitos! Hyvä kirjoitus.

Kommentointi suljettu.