Missä mennään?

Juuan kunnan sosiaali- ja terveyslautakunta myöntää tänään virkavapaata viidelle sairaanhoitajalle ja yhdelle lähihoitajalle tämän vuoden loppuun asti. Päätös liittyy terveyskeskuksen lääkäreiden ja hoitajien vastaanottopalveluiden ulkoistamiseen Attendo Terveyspalvelut Oy:lle. Sopimuksen mukaan kunta on sitoutunut myöntämään Attendon palvelukseen siirtyneelle henkilökunnalle virkavapaata niin kauan kuin ulkoistaminen kestää, joten tällainen päätös on tietenkin tehtävä. Nykyiset virkavapaat päättyvät kesäkuun lopussa.

Kuinka kauan tämä ulkoistaminen sitten kestää? Sitä ei taaskaan kerrota, joten pitää kaivella vanhoja päätöksiä. Viime joulukuun 20. päivänä lautakunta päätti allekirjoittaa ulkoistamissopimuksen toistaiseksi kahden kuukauden irtisanomisajalla. Silloin luvattiin, että vuoden 2012 aikana koko kilpailuttaminen järjestetään uudelleen, mutta sen jälkeen asiasta ei ole puhuttu.

Tai on sentään. Helmikuussa Attendo ilmoiti tehneensä laskuvirheen tarjouksessaan, joten sopimuksessa määritelty hinta oli lian alhainen. Pelkän ilmoituksen perusteella lautakunta suostui nikottelematta maksamaan 33 000 euroa lisää. Tässäkin yhteydessä korostettiin sitä, että järjestely on tilapäinen ja uusi kilpailutus järjestetään tämän vuoden aikana.

Uudesta kilpailuttamisesta ei ainakaan julkisuudessa ole puhuttu yhtään mitään. Edes paikallislehti ei ole kysynyt asiaa valmistelevilta viranhaltijoilta, mikä on kilpailuttamisen tilanne tällä hetkellä. Missään ei ole näkynyt edes pientä mainintaa siitä, onko asia yleensä vireillä. Täydellinen hiljaisuus panee epäilemään, että nyt istutaan kädet ristissä ja toivotaan kaiken toimivan.

Olenkohan minä ainoa kuntalainen, jota tämä asia kiinnostaa? Saattaisi se kiinnostaa muitakin, mutta kunta ei tiedota asioista erityisen aktiivisesti. Suoraan sanottuna paikallislehden uutisointi on ärsyttävän lepsua. Jos kunta päättää kertoa jostain asiasta, niin lehti julkaisee täysin kritiikittömän ja kunnan kertomaa myötäilevän jutun. Toimittajilla ei tunnu olevan milloinkaan mitään kysyttävää.

Eihän se tietysti mikään ihme ole. Paikallislehti Vaarojen Sanomat ja kunta elävät perinteisesti omituisessa symbioosissa, jossa kunnanhallituksen puheenjohtaja on myös lehteä julkaisevan Juuka-seura ry:n puheenjohtaja. Tilanne on ollut sama jo vuosikymmeniä, vaikka ihmiset välillä ovatkin vaihtuneet.

Minä voisin antaa lehdelle listan kysymyksiä vaikka ilmaiseksi. Saattaisin minä jutunkin kirjoittaa, jos hinnoista sovitaan.

Suhmurointia

Pohjoiskarjalaisella Juuan kunnalla on merkillinen tapa tehdä päätöksiä ihan kuin kokeillakseen, huomaako kukaan niiden lain- ja sopimustenvastaisuutta. Jos ei huomaa, niin ollaan hiljaa tyytyväisiä siitä, että meillä tehdään niin kuin halutaan. Jos huomaa, niin sitten kumotaan päätökset muina miehinä vihellellen.

Viime joulukuussa valittiin sosiaali- ja terveystoimen talouspäällikön viransijainen lainvastaisesti hakijoiden ulkopuolelta. Asiasta tehty oikaisuvaatimus hyväksyttiin, päätös kumottiin ja sitten sama henkilö valittiin tehtävään uudelleen. Nyt kunnanhallitus on toiminut ihan yhtä tökerösti teknisen toimen henkilöjärjestelyissä.

Kunnanhallitus päätti 10.1.2012 antaa teknisen toimen valmisteltavaksi koko teknisen puolen kokonaisuudistuksen henkilöjärjestelyjen osalta. Tässä yhteydessä oli tarkoitus käydä läpi kaikki uudet ja lakkautettavat virat ja toimet sekä eläkejärjestelyt, kuten tietysti asiaan kuuluukin. Päätös oli siis ihan täyttä asiaa.

Jo 20.3.2012 kunnanhallitus työnsi kuitenkin uudelleen näppinsä peliin myöntämällä rakennustarkastajalle luvan siirtyä osa-aikaeläkkeelle 1.8.2012 alkaen. Ei tässäkään vielä mitään hirveän kummallista ole, koska osa-aikaeläkkeen edellytykset täyttyivät. Vasta 8.5.2012 tehtiin merkillinen päätös.

Silloin kunnanhallitus päätti aiemmasta uudelleenorganisoinnin valmistelua koskevasta päätöksestään piittaamatta perustaa uuden projekti-insinöörin toimen ja siirtää tämän kohta osa-aikaeläkkeelle siirtyvän rakennustarkastajan siihen. Palkkaus määriteltiin kokonaispalkkana 4 000 euroa/kk ja osa-aikaeläkkeen alettua 2 000 euroa/kk. Tämä järjestely tupsahti niin sanotusti kyökin ovesta yllätyksenä, kuten voi päätellä sen teknisellä puolella saamasta vastaanotosta.

Päätöksestä tekivät oikaisuvaatimuksen Juuan JHL 314 ry:n pääluottamusmies, Tekniikka ja Terveys KTKN Ylä-Karjala ry:n pääluottamusmies ja kunnan oma talonrakennusmestari. Kaikki vetosivat siihen, että kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus ei tunne ollenkaan sellaista käsitettä kuin kokonaispalkka. Palkan on perustuttava tehtävänkuvauksiin ja sopimuksessa määriteltyihin vaativuustekijöihin. Kunnanhallituksen päätös on siis selvästi vastoin sopimusta.

Tämän lisäksi kunnan talonrakennusmestari perusteli vaatimustaan sillä, että päätös on vastoin kunnanhallituksen aiempaa teknisen toimen uudelleenorganisoinnin valmistelua koskevaa päätöstä. Tätä päätöstä ei kumottu eikä muutettu uudesta järjestelystä päätettäessä.

Kunnanjohtajan sijaisena asian tällä viikolla esittelevän hallintojohtajan kunniaksi on sanottava, että hän esittää kaikkien oikaisuvaatimusten hyväksymistä ja kunnanhallituksen päätöksen kumoamista. Hän toimi vieläpä erittäin nopeasti, koska sai asian valmisteltua heti oikaisuvaatimusajan kuluttua umpeen. Tästä voi päätellä, että kyllä kunnassa tiedettiin aiemman päätöksen sopimuksenvastaisuus.

Sitä ei voi päätellä, miksi tällainen päätös yleensä tehtiin. Luultavasti päättäjät kysyvät sitä asian aiemmin esitelleeltä kunnanjohtajalta. Minunkin mielestäni tämä rakennustarkastaja on mukava mies, mutta se ei oikeuta suhmuroimaan päätöksiä omien mieltymysten mukaan sopimuksista ja aiemmista päätöksistä piittaamatta.

Omat ja yhteiset asiat

En tiedä, antaako rikkaus oikeasti yhteiskunnallista valtaa, mutta ainakin vallan tunteen se näkyy antavan. Paksun lompakon turvin on hyvä sanoa köyhemmille, miten näiden pitää elää isänmaan hyväksi. Pohjantähden Akseli Koskela sanoi jotenkin niin, että ne puhuvat yhteiskunnan asioista niin kuin ne olisivat heidän omiaan. Se mikä sopii heille, on hyväksi myös yhteiskunnalle.

Tokmanni-halpaketjun pääomistaja Kyösti Kakkonen on parinkymmenen vuoden sisällä rikastunut myymällä ties missä tuotettua tavaraa suhteelliseen halpaan hintaan. Liikeidea on osoittautunut hyväksi, enkä minäkään siinä juuri vikaa näe. Tosin toista kertaa en Tokmannilta osta kumisaappaita, koska ne näyttävät olevan vähän sellaista kertakäyttötavaraa.

Rikastumisen myötä Kakkonen rupesi yhteiskunnalliseksi keskustelijaksi, vaikka joskus hänen puheensa kuulostavat suunnilleen tahalliselta ärsyttämiseltä. Hän keksi vaalirahoituksen yhteydessä arvoituksellisen termin maksullinen arvovalintavaikuttaminen, jonka sisältöä saa jokainen arvailla ihan mielensä mukaan.

Vähän aikaa sitten Kakkonen ehdotti kaikkien kirkollisten pyhien siirtämistä viikonlopuksi. Näin saataisiin ihmiset tekemään enemmän töitä ja pinnaaminen pyhien rikkomien viikkojen arkipäivinä vähenisi. Tietenkin tämä olisi edullista kansantaloudelle ja kansainväliselle kilpailukyvylle. Yhteiskunta hyötyisi myös opiskeluaikojen lyhentämisestä ja yleensä kovemmasta työnteosta, kun työntekijät maksaisivat enemmän veroja.

Itse Kakkonen päätti lopettaa verojen maksamisen kokonaan. Hän ja muut pääomistajat myivät koko liikeketjunsa kansainväliselle pääomasijoitusyhtiö Nordic Capitalille, jonka kotipaikka on Jerseyn saari. Tokmanni ja muut kaupat jatkavat edelleen Suomessa ja työntekijät maksavat palkastaan veroja, mutta itse yritys ei maksa. Jersey on yksi tunnetuimpia veroparatiiseja, joten yrityksen veronmaksu loppuu. Yrityskaupan hintaa ei ole kerrottu, mutta Kakkosen oletetaan ansainneen kaupalla ainakin 20 miljoonaa.

Ihmiset tarkoittavat vilpittömästi mitä sanovat. Sitten he tekevät täsmälleen päinvastoin, jos oma etu sitä vaatii.

Huonosti menee, mutta menköön

Kunnanhallitus edellyttää antamissaan talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa, että lautakunnat toimittavat 31.5.2012 mennessä osavuosiraportin, josta ilmenee mihinkä toimenpiteisiin lautakunta on ryhtynyt valtuuston päättämien tavoitteiden toteuttamiseksi ja minkälaisilla toimenpiteillä lautakunta pystyy palvelut järjestämään koko suunnittelukaudelle osoitettujen määrärahojen puitteissa.

Näin sanotaan Juuan sosiaali- ja terveyslautakunnan 31.5. pidettävän kokouksen esityslistan kohdan Talousarvion osavuosiraportti aluksi. Tämä on harvinaisen selvää tekstiä, joten olettaisi ilman muuta jatkon olevan jo tehtyjen ja tulevien toimenpiteiden kertomista. Mitä vielä. Ensin kerrotaan suorastaan käsittämättömästä kustannusten noususta näin:

Viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden suurimmat muutokset ovat tapahtuneet erikoissairaanhoidon menoissa (550.000), perusterveydenhuollossa (300.000) ja sosiaalipalveluissa (350.000). Erikoissairaanhoidon menokehitys ei kuitenkaan ylitä Pkshp:n kanssa tälle vuodelle tehtyä sopimusta, mutta lautakunnan budjetti on tässä suhteessa alimitoitettu. Perusterveydenhuollossa lääkäreiden vastaanoton menot ovat 140.000 viime vuotista enemmän ja sairaankuljetuksen menot n. 90.000 viime vuotista enemmän. Sosiaalipalveluissa hoitokoti-ostopalvelut ovat 130.000 viime vuotista suuremmat. Muut muutokset koostuvat pienemmistä eristä.

Kuten huomasitte, niin jo tässä vaiheessa vedotaan ailmitoitettuun budjettiin. Jatko on kuitenkin jo suoranaista voimatonta voivottelua samasta aiheesta:

Lautakunta on todennut käyttösuunnitelmansa hyväksymisen yhteydessä, että kuluvan vuoden budjetti on haastava. Viime vuoden toteutuma huomioiden siihen ei sisälly edes yleistä 2,6 % suuruista kustannusten nousua. Toimintaa ja taloutta ei voi erottaa toisistaan.

Talousarvion toteutumaprosentti tammi-huhtikuulta on nettona 34.8% (kulut 34.5, tulot 32). Kaikki alkuvuoden tulot eivät laskutustekniikasta johtuen ole ehtineet kirjautua huhtikuulle samaan tapaan kuin viime vuonna.

Tässä sitten onkin kaikki, mitä asiasta esityslistalla kerrotaan. Ei ole mainintaa ensimmäisestäkään tehdystä toimenpiteestä talouden tasapainottamiseksi eikä edes yhtä ainoaa ajatusta siitä, miten talousarviossa pysytään. On vain pelkkää valitusta siitä, miten lautakunnalle on annettu liian vähän rahaa. Viimeistään päätösehdotuksesta sitten voikin päätellä, että mitään ei aiotakaan tehdä. Talousarvio menee yli niin että paukkuu, mutta lautakunta tyytyy keskustelemaan tilanteesta. Keskustelunsa se sitten lähettää kunnahallituksen arvioitavaksi:

Stjoht
Lautakunta käy keskustelun osavuosikatsauksesta ja lähettää sen tiedoksi kunnanhallitukselle.

Vastoin tapojani en kommentoi tätä asiaa tämän enempää. Minä en enää osaa sanoa yhtään mitään tällaiseen piittaamattomuuteen talousarvion sitovuutta kohtaan. Jos yksityishenkilö elelisi näin huolettomasti, niin omaiset luultavasti alkaisivat suunnitellla edunvalvontaa.

Päätoimisia tunareita?

Näillä hetkillä starttaavan SDP:n puoluekokouksen asialistalla on muun muassa kunnallishallinnon perusteellinen uudistaminen. Näkemäni lehtijutun mukaan puolue aikoo asettaa tavoitteeksi päätoimisten luottamushenkilöiden lisäämisen, enemmistöhallitusten muodostamisen kuntiin ja kunnanvaltuutettujen yleisen palkankorotuksen.

Enpä ole erityisen ihastunut näihin ajatuksiin. Ensimmäiseksi tulee mieleen, että kannatuksen laskiessa ja lisämenetysten pelossa SDP ei halua muuttaa harjoitettua politiikkaa. Sen sijaan linnoittaudutaan asemiin muuttamalla sääntöjä.

Kuntien johtoon haluttaisiin päätoimisia kunnanhallitusten jäseniä ja tärkeimpien lautakuntien puheenjohtajia. Tällä tavalla luotaisiin kokonaan uusi virkamiesmäisten luottamushenkilöiden ammattiryhmä, joka päätöksenteon lisäksi osallistuisi aktiivisesti myös asioiden valmisteluun. Kaikki entiset virkamiehet pysyisivät tietenkin viroissaan, joten kuntien palkkalistoille saataisiin lisää iso joukko kuukausipalkkaista väkeä. Periaatteessa he olisivat luottamushenkilöitä, mutta käytännössä virkamiehiä.

Tosiasiassa he olisivat päätoimisia tunareita, jotka puuttuisivat asioiden valmisteluun kukin kykynsä, laatunsa ja puoluekantansa mukaan. Mitään koulutusta heiltä ei tietenkään voisi vaatia, koska he olisivat periaatteesa luottamushenkilöitä. Näin saataisiin mukava oikotie virkamiesasemaan kaikille pätemisenhaluisille pyrkyreille, joilta puuttuu halu ja kenties kykykin kouluttautua kunnallisalan tehtäviin.

Kunnallishallinnon valmistelu on moneen eri lakiin sidottua toimintaa ja virkamiehet ovat periaatteessa puolueettomia virassa toimiessaan. Tulevaisuudessa poliittisesti sitoutuneet luottamushenkilövirkamiehet pääsisivät vaikuttamaan asioiden valmisteluun joka vaiheessa. Se tietäisi toimivaltariitoja, piittaamattomuutta lainsäädännöstä ja läjäpäin valituksia.

Kuntiin haluttaisiin myös valtion tasolta tuttu enemmistöhallituskäytäntö. Kunnanhallitus koottaisiin parlamentaarisesti enemmistöperiaatteella, jolloin muodostuisi myös selkeä oppositio. Näin saataisiin pelattua päätöksenteosta kokonaan sivuun vaikka parhaiten vaaleissa menestynyt ryhmittymä, kuten hyvin tiedämme.

Luottamushenkilöille vaaditaan kautta linjan parempia palkkioita. Kuukausipalkkaiset luottamushenkilöt saisivat tietenkin oman kilpailukykyisen palkkaluokittelunsa ja rivivaltuutetuillekin maksettaisiin nykyistä enemmän.

Kyllä minä tiedän, että luottamushenkilöiden palkkiot ovat pieniä. He saavat pelkän kokouspalkkion, josta siitäkin maksetaan päältä ns. puoluevero. Vaadittavaan työhön nähden korvaus on pieni. Siitä huolimatta päättäjiksi on aina tungosta, koska kyseessä on nimenomaan luottamustoimi eikä mikään virkamiesura. Kunnallishallinto ei kaipaa yhtään sellaista kunnallista luottamushenkilöä, joka asettuu ehdolle rahan takia.

Muutosehdotuksia perustellaan vallan ja vastuun selkeällä yhdistämisellä. Voidaan tietysti ihan hyvin väittää, että poliittisten luottamushenkilöiden osallistuminen jo valmisteluvaiheessa selkeyttää koko päätösprosessin vastuuta. Yhtä hyvin voidaan kuitenkin väittää, että se hämärtää sitä. Enemmistöhallitushan voi porskuttaa miten mielii ja oppositio voi vinkua mitä vinkuu. Päätoimiset luottamushenkilöt varmistavat jo valmisteluvaiheessa, että se vinkuminen on turhaa.