Tyhmyydestä sakotetaan

Ilman rajoja keskustelevat Lieksan ”maahanmuuttokriitikot” saivat rangaistuksensa käräjäoikeudessa, joten ei siitä sen enempää. Surullista tässä tapauksessa on kaiken muun lisäksi se, että ainakaan yksi sakkoja saaneista ei oppinut mitään esitutkinnasta eikä haasteesta oikeuteen. Vain pari päivää ennen oikeudenkäyntiä tämä nainen julkaisi samassa ryhmässä kuvan ulkomaalaistaustaisen henkilön tiliotteesta. Itse hän lienee poiminut sen jonkun hengenheimolaisensa sivulta.

Hän pääsee kuulusteltavaksi uudelleen yhdessä muiden kanssa. Tällä kertaa rikosepäily on yksityiselämää koskevan tiedon loukkaaminen. Rikoslain 24 luvun 8 § sanoo asiasta näin:

Joka oikeudettomasti

1) joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai

2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville

esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Kuten odottaa sopii, niin tietyt piirit eivät taaskaan ymmärrä, että kyseessä voisi olla edes rikos, saati sitten viharikos. Kerrotaan nyt vielä sekin, miksi tekoa epäillään viharikokseksi. Rikoslain 6 luvun 5 § määrittelee rangaistuksen koventamisperusteita mm. näin:

4) rikoksen tekeminen rotuun, ihonväriin, syntyperään, kansalliseen tai etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai vammaisuuteen perustuvasta vaikuttimesta taikka niihin rinnastettavasta muusta vaikuttimesta;

Mahdollisesti tulevassa oikeudenkäynnissä saatetaan soveltaa myös tätä saman pykälän kohtaa:

5) tekijän aikaisempi rikollisuus, jos sen ja uuden rikoksen suhde rikosten samankaltaisuuden johdosta tai muuten osoittaa tekijässä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä.

Entä todistaako tämä levitetty kuva tiliotteesta, että sosiaaliviranomaiset antavat rahaa ulkomaalaisille kahmalokaupalla siirtämällä useita eriä mukavan pyöreitä summia tilille täsmälleen samalla kellonlyömällä? Olen huomannut, että joidenkin mielestä se on aukoton ja varma todiste hirveästä vääryydestä.

Tosiasiassa ainakin minun näkemäni kuva on täysin kelvoton todiste yhtään mistään. Se on pelkkä sopivasti rajattu valokuva, josta puuttuvat päivämäärät. Sen mukaan Lieksan kaupunki on siirtänyt sekunnilleen samalla hetkellä rahaa tilille useissa erissä. Kaikki summat ovat kahteen tai kolmeen nollaan päättyviä tasalukuja. Maksajana on Lieksan kaupungin rahatoimisto eikä mistään ilmene, että raha olisi toimeentulotukea. Kuva on enemmän rasistin toiveuni kuin uskottava näyttö, mutta eipä kuvan todenperäisyyttä tässä jutussa tutkitakaan.

Jos nämä sananvapauden sankarit aikovat jatkuvasti hankkiutua lain kanssa vaikeuksiin, niin kannattaisi edes hankkia parempia todisteita asialleen. Uskottava paperi olisi toimeentulotukipäätös. Silloin rangaistus toisi kirkkaan marttyyrinkruunun eikä pelkkää tyhmän leimaa.