Kotikutoista

Takavuosina televisiossa oli ohjelmasarja, jossa joku laamanni kertoi ymmärrettävällä tavalla ihan jokapäiväisiä lakiasioita ja vastaili katselijoiden lähettämiin kysymyksiin. Kerran joku kysyi, miten tulisi suhtautua metsässä olevaan omatekoiseen kylttiin, jossa kielletään alueella liikkuminen, marjastus ja sienestys. Laamanni sanoi, että ainakin hän itse kävelisi sellaisen kyltin ohi piittaamatta siitä tippaakaan. Kukaan ei voi omin päin antaa lakiin perustumattomia määräyksiä tai ainakaan niitä ei tarvitse noudattaa.

Tämä tuli mieleeni luettuani iltapäivälehden jutun perussuomalaisen puolueen hihamerkkiä Eurooppa-päivänä julkisella paikalla käyttäneestä miehestä. Ei hihamerkin käyttämisessä sinänsä ole mitään sen kummallisempaa kuin vaikkapa mitä tahansa mainostavien paitojen käyttämisessä. Jokaisella on täysi vapaus pistää päällensä ihan mitä haluaa.

Samassa jutussa joku puolueen edustaja sanoi kuitenkin, että samaa hihamerkkiä perussuomalaiset käyttävät järjestämissään tilaisuuksissa järjestyksenvalvojan tunnuksena. Sitä ei sanottu, käytetäänkö sen hihamerkin lisäksi myös muita tunnuksia osoittamaan henkilöt järjestyksenvalvojiksi.

Jos ei käytetä, niin silloin on kysymys omatekoisista järjestyksenvalvojista. Heidän antamistaan ohjeista ja määräyksistä ei tarvitse piitata. Kaikkia julkisia tilaisuuksia koskee Laki järjestyksenvalvojista. Lain 16 § määrää järjestyksenvalvojan tunnuksista ja tarkemmin niistä on säädetty  sisäministeriön asetuksessa 848/2003. Sieltä voi jokainen asiasta kiinnostunut ne lukea. Erityisesti ne kannattaa lukea sen, joka aikoo järjestää yleisötilaisuuksia.