Matkailumainontaa

Ministeri Jyri Häkämiehen mukaan Pohjois-Karjalaan saadaan tämän vuosikymmenen aikana tuhansia uusia työpaikkoja kaivosteollisuuteen. Samalla kuitenkin matkailu ja metsätalous elävät ja kukoistavat entisellä tavalla ja jopa paremmin. Maakuntaliiton mukaan lisääntyvät työpaikat ja puhdas luonto tekevät maakunnasta tavattoman vetovoimaisen sekä uusille asukkaille että turisteille.

Uskokoon kuka tahtoo. Ehkä jossain ihan oikeasti kuvitellaan, että turistit haluavat tulla valtavien avokaivantojen äärelle ihmettelemään isoa kuoppaa ja hengittämään rikkihöyryjä. Käykööt kysymässä Sotkamosta, miten Talvivaaran kaivos on edistänyt Vuokatin matkailua.

Samaaan aikaan Pääesikunta myöntää epäsuorasti, että maakuntaa ei pystytä puolustamaan. Pääesikunnan selvityksen mukaan puolustusvoimien palvelukeskus on sijoitettava Tuusulaan, koska Joensuu ei ole poikkeusoloissa turvallinen toimiston henkilökunnalle. Ilmeisesti vihollinen tulee perinteiseen tapaan idästä panssarivaunuilla Joensuun kaduille.

Lieksaan eivät ainakaan kaikki paikalliset halua uusia asukkaita. Afrikkalaisen maahanmuuttajan auto oli hajotettu parkkipaikalla ja tuulilasiin oli töhritty huulipunalla rasistinen viesti. Nyt maahanmuuttajat jo siis vievät työpaikkojen ja naisten lisäksi myös parkkipaikat.

Sossurahathan he jo vievät, kuten paikallinen väestö on hyvin tietävinään. Facebookissa etenkin pohjoiskarjalaiset levittävät ahkerasti addressia, jossa vaaditaan maahanmuuttajien ylisuuria sosiaalietuuksia samansuuruisiksi kuin muillakin. Näin alkuperäisväestölle jäisi enemmän rahaa.

Nämä ihmiset elävät siinä harhassa, että kuntien toimeentulotukeen varataan tietty setelimäärä. Siitä lapioidaan maahanmuuttajien reput täyteen ja paikallisille annetaan sitten nitä rippeitä. Pieni perehtyminen lakiin ja kunnan budjetointiin saattaisi avartaa näkemyksiä, mutta ehkä se on liikaa vaadittu. Toimeentulotukea on myönnettävä silloin, kun sen edellytykset täyttyvät. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että talousarvioon varatun määrärahan loppuminen ei ole mikään syy olla myöntämättä tukea. Jos määräraha loppuu, niin tukea on silti myönnettävä ja ylitys on katettava lisätalousarviossa.

Enpä vitsi paasata enempää tätä matkailumainontaa. Uskokaa huviksenne, että Pohjois-Karjalaan ei kannata ulkopuolisen tulla edes käymään. Tänne pitää syntyä, eikä eläminen aina silloinkaan ihan helppoa ole.

Kommentit (3)
  1. Eija Elmgrén
    16.5.2012, 11:10

    “Uskokaa huviksenne, että Pohjois-Karjalaan ei kannata ulkopuolisen tulla edes käymään. Tänne pitää syntyä, eikä eläminen aina silloinkaan ihan helppoa ole.”

    Niin, missäpä se eläminen helppoa olisi?
    Kerropa, miten ihmiset ja eläimet siellä Juuan kunnassa elävät; jotain positiivista. Kotisivun perusteella kuntanne näyttää upeelta…, minkälainen ikähaitari siellä on?

  2. sakutimonen
    16.5.2012, 18:05

    Täältäpä löytyy kaikenlaista perustietoa kunnasta http://www.juuka.fi/index.cfm?ID=77

Kommentointi suljettu.