Missä mennään?

Juuan kunnan sosiaali- ja terveyslautakunta myöntää tänään virkavapaata viidelle sairaanhoitajalle ja yhdelle lähihoitajalle tämän vuoden loppuun asti. Päätös liittyy terveyskeskuksen lääkäreiden ja hoitajien vastaanottopalveluiden ulkoistamiseen Attendo Terveyspalvelut Oy:lle. Sopimuksen mukaan kunta on sitoutunut myöntämään Attendon palvelukseen siirtyneelle henkilökunnalle virkavapaata niin kauan kuin ulkoistaminen kestää, joten tällainen päätös on tietenkin tehtävä. Nykyiset virkavapaat päättyvät kesäkuun lopussa.

Kuinka kauan tämä ulkoistaminen sitten kestää? Sitä ei taaskaan kerrota, joten pitää kaivella vanhoja päätöksiä. Viime joulukuun 20. päivänä lautakunta päätti allekirjoittaa ulkoistamissopimuksen toistaiseksi kahden kuukauden irtisanomisajalla. Silloin luvattiin, että vuoden 2012 aikana koko kilpailuttaminen järjestetään uudelleen, mutta sen jälkeen asiasta ei ole puhuttu.

Tai on sentään. Helmikuussa Attendo ilmoiti tehneensä laskuvirheen tarjouksessaan, joten sopimuksessa määritelty hinta oli lian alhainen. Pelkän ilmoituksen perusteella lautakunta suostui nikottelematta maksamaan 33 000 euroa lisää. Tässäkin yhteydessä korostettiin sitä, että järjestely on tilapäinen ja uusi kilpailutus järjestetään tämän vuoden aikana.

Uudesta kilpailuttamisesta ei ainakaan julkisuudessa ole puhuttu yhtään mitään. Edes paikallislehti ei ole kysynyt asiaa valmistelevilta viranhaltijoilta, mikä on kilpailuttamisen tilanne tällä hetkellä. Missään ei ole näkynyt edes pientä mainintaa siitä, onko asia yleensä vireillä. Täydellinen hiljaisuus panee epäilemään, että nyt istutaan kädet ristissä ja toivotaan kaiken toimivan.

Olenkohan minä ainoa kuntalainen, jota tämä asia kiinnostaa? Saattaisi se kiinnostaa muitakin, mutta kunta ei tiedota asioista erityisen aktiivisesti. Suoraan sanottuna paikallislehden uutisointi on ärsyttävän lepsua. Jos kunta päättää kertoa jostain asiasta, niin lehti julkaisee täysin kritiikittömän ja kunnan kertomaa myötäilevän jutun. Toimittajilla ei tunnu olevan milloinkaan mitään kysyttävää.

Eihän se tietysti mikään ihme ole. Paikallislehti Vaarojen Sanomat ja kunta elävät perinteisesti omituisessa symbioosissa, jossa kunnanhallituksen puheenjohtaja on myös lehteä julkaisevan Juuka-seura ry:n puheenjohtaja. Tilanne on ollut sama jo vuosikymmeniä, vaikka ihmiset välillä ovatkin vaihtuneet.

Minä voisin antaa lehdelle listan kysymyksiä vaikka ilmaiseksi. Saattaisin minä jutunkin kirjoittaa, jos hinnoista sovitaan.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Noin se menee täälläkin, Ahvenanmaalla!

    Kumma juttu, että kunta noin vain maksaa ekstraa jollekin yksityiselle heti kun yritys vähän vingahtaa, että oli väärä hinta tarjouksessa. Mitenkähän muut tarjouksen jättäneet suhtautuvat tähän? Vai oliko edes muita?

    Tehdään siis halpa tarjoushinta, voitetaan kilpailu, ja sitten ilmoitusluonteisesti sanotaan että hinta oli väärin ja kunta maksaa kyselemättä! Ei sovi minun oikeustajuuni!!

    Täällä kunta esim. palkkaa virkamiesten sukulaisia hommiin ilmoittamatta avoimia työpaikkoja lehdissä tai työvoimatoimistoon! Hyvänä esimerkkinä eräs pitkä viransijaisuus:

    Olen varajäsenenä eräässä lautakunnassa, ja siellä aiottiin noin vain päättää, että otetaan nykyisen viranhaltijan pojan avovaimo hommaan eikä ilmoiteta missään. Se oli suurin piirtein ilmoitusluonteinen juttu kokouksessa.

    Minä tein stopin, ja sanoin, että sijaisuus on niin pitkä, että pitää julkisesti ilmoittaa työpaikka avoimeksi. No, ei siihen suostuttu, mutta suostuttiin laittamaan ilmoitus kunnan infolehteen joka tulee joka talouteen. Minusta se meni väärin.

    No, loppujen lopuksi tämä alunperin ajateltu henkilö valittiin hommaan, en ollut siellä kokouksessa missä sitten asia lopullisesti päätettiin. Minulle kyllä soitti eräs joka oli hakenut paikkaa, ja sanoi että se meni väärin. Sanoin, etten ollut kokouksessa koska olen sijainen. Sanoin kyllä, että pitäisi valittaa siitä päätöksestä. Nepotismia en siedä, enkä muutakaan tämän tapaista hommaa!

    Panee miettimään, kuinka paljon tällaisia juttuja on eri kunnissa.

  2. 2

    A Niemelä sanoo

    Ystävät hyvät! Olettehan huomanneet, että me asumme Suomessa?
    Em. menettely on tuiki tavallista ilmeisesti kaikissa ”pikku kylissä”.
    Koulumaailmassakin oli vastaavaa menettelyä. Avoimesta opettajan työstä saatettiin ilmoittaa vain oppilaitoksen ilmoitustaululla.

  3. 3

    Kesäpastori sanoo

    Tästä Attendohommailusta täytyy kyllä vielä nykyisen kunnanhallituksen jäsenten päästä maksamaan kunnolla! Tämä seikkailu ei saa vanheta vielä ensi vuonnakaan! Laittakaa hyvät ihmiset pysyvään talteen tämän nykyisen hallituksen jäsenten nimet jos ne uhkaisivat aikain saatossa vaihtua ja päästä muuten unohtumaan!!