Tuloerot ja tulonsiirrot kohdallaan?

Kokoomuksen meneillään olevan puoluekokouksen puheista silmiini pisti tänään parikin uutista. Ben Zyskowicz on sanonut, että tulonsiirrot ovat nyt kohdallaan ja lisäsatsaamisen niihin voi jo lopettaa. Jan Vapaavuori puolestaan on sitä mieltä, että tuloerot ovat terve merkki yhteiskunnan elinvoimasta. Sosialisti latistaa ja lannistaa, mutta porvari palkitsee ahkerasta työnteosta.

Samaan aikaan Yle uutisoi Kuopiossa tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan leipäjonojen asiakkaiden avuntarve on todellista. Tämän ei pitäisi olla uutinen kenellekään, koska harvapa leipäjonossa viitsinee saituuttaan tai huvikseen seisoskella. Nyt on kuitenkin tutkittu ihan oikeasti, että suurelle osalle asiakkaista ei pakollisten asumis- ja vaikkapa lääkekustannusten jälkeen jää käteen yhtään mitään. Ruokajonot ovat jo osittain korvanneet sosiaalitoimen tehtäviä ja tämä suuntaus tulee varmasti jatkumaan. Ovathan tulonsiirrot nyt ainakin Zyskowiczin mielestä ihan kohdallaan ja maassa on 700 000 köyhyysrajan alapuolella elävää.

Miten lienee sitten sen ahkerasta työnteosta palkitsemisen kanssa? Ainakin eilisen päivän kuulumisten perusteella ahkeratkin Nokian työntekijät saavat potkut ja apuun huudetaan nimenomaan valtiota. Valtion on ojennettava auttava kätensä työttömiksi jääneille ja järjestettävä heille koulutusta ja työllistämistoimenpiteitä. Sanalla sanoen: tarvitaan lisää tulonsiirtoja.

Ja valtiohan järjestää sekä koulutusta että ennen kaikkea työllistämistoimenpiteitä. Yle uutisoi siitä, kuinka työkokeilu on paras ja monille ainoa keino saada työn syrjästä kiinni. Häveliäästi Yle jättää kertomatta, että se työkokeilu on ilmaistyötä. Työnantajalle se ei maksa mitään ja työkokeiluun otettu työtön saa tulonsiirtona valtiolta työmarkkinatuen ja yhdeksän euron päivittäisen ruokarahan. Kun se ei riitä, niin sitten pitää tietenkin turvautua ruokajonoon.

Näin siis myös Vapaavuoren toivomat terveet tuloerot ovat ihan kohdallaan. Sitä kehuttua ahkeruudesta palkitsemista ei kannata odotella, koska ei työkokeilulla oikeisiin töihin pääse. Työttömiä tulee koko ajan lisää ja kun yhden työkokeilu loppuu, niin oven takana jo ainakin kaksi uutta työtöntä jonossa.

Nyt kokoomus lienee saanut maan mieleisekseen.

Kommentit (2)
  1. Eija Elmgrén
    16.6.2012, 10:37

    Ihan samaa jankutusta voi kuulla ja lukea Moderaateilta täällä Ruotsissa; hehän ovat uusi työväenpuolue omien sanojensa mukaan eli ovat laskeneet veroja työssäkäyville, mutta eivät eläkeläisille eivätkä sairas-tai työvoimatukea “nauttiville”. Heidän slougansa on “arbetslinje” (työlinja). Kaikkee ne keksii ja ihmiset äänestää…, sit nää sosdemit huutaa samaa linjaa ja juoksee porvarien perässä ja ihmiset äänestää niitäkin lottovoiton dollarit silmissä kiiluen.
    Esim. pitkäaikaistyöttömiä ja -sairaita on jo tällä hetkellä “työllistettynå” enemmän kuin Ruotsin suurimmissa firmoissa on työtekijöinä, esim. Volvossa. Siihenhän se menee niinkuin nämä porvarit haluaa, et kansa orjiks.
    Saab´iin uppos kasapäin verorahoja, siis valtio auttoi yksityistä firmaa; ja mitä siitä seuras? Nyt autetaan sitten niitä entisiä työläisiä.

    Ei muutakun EU romukoppaan ja Brysseli tyhjäks tyhjäntoimittajilta. Mielenkiinnolla seuraan Kreikan nyt huomisia vaaleja; pystyykö Alexis Tsipras ja Syriza todella pitämään lupauksensa jos he voittavat vaalit?

    http://www.aftonbladet.se/nyheter/article14982258.ab

    Artikkelin mukaan Euroopan poltiikot ja pankit pelkäävät häntä…

  2. Mielestäni kirjoitat erittäin asiantuntevia kommenteja, niin sen on oltava. Turhaan haukutaan, varsinkin jos ei tiedä laista yhtään mitään.
    Ainakin minä tiedän mikä on oikein tai väärin ja siitä lähdetään.
    Olen yritänyt opiskella lakia ja jossain määrin on jotain jäänyt omaksunut, vaikeata se on.
    Pidä vain blogia yllä, vaikka kuinka arvosteltaisiin’ olen jo itse täynnä ns. lainkäytön lukemista virkamiestaholta¨.
    En anna periksi, vaikka kuinka painostavat.
    Yksin kun taistelee paperisodassa, tuntuu kuin tuulimyllyjä vastaan taistelisi.
    Siteeraan Klaus Anderssonia, psykiatri, eli perkele.
    Kirosana on tehokas, jos sen asialliseti ingresseissä ym. asiayhteydessä sanotaan.
    Hyvää kesää grillaan makkaraa.

Kommentointi suljettu.