Rahan liikkeitä

Sattuipa tänä aamuna silmiini parikin uutista, jotka pistävät miettimään rahan liikkeitä ja yksityistämisen seurauksia. Jos ette ole sattuneet vuosien varrella huomaamaan, niin tämän maan julkinen sektori on likipitäen yksityistetty. Oikeastaan viimeisiä viedään nyt, kun terveydenhoitoa ja sosiaalitointa yksityistetään kovaa vauhtia.

Yksityistämisen kannattajat sanovat, että menettely tuottaa laadukkaiden ja edullisten palvelujen lisäksi myös verotuloja. Niin se tuottaakin, kun puhutaan työntekijöiden tuloverosta. Saman tuloveron he tosin maksaisivat myös julkiselta sektorilta saamastaan palkasta. Itse yritykset sen sijaan pystyvät hyvin helposti välttämään yhteisöveron, mikäli ne ovat osa kansainvälistä suuryhtiötä. Useimmat ovat, kuten vaikkapa terveys- ja sosiaalipalveluja tuottavat Mehiläinen, Attendo ja Coronaria.

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan mukaan valtio menettää vuosittin noin 1,6 miljardin verotulot kansainvälisten yritysten harjoittaman siirtohinnoittelun takia. Näin helposti se käy:

Konsernin Suomen yksikkö ottaa lainaa veroparatiisiin rekisteröidyltä emoyhtiöltä tarvitsipa se sitä tai ei. Korko sovitaan poikkeuksellisen suureksi. Suomen yksikkö maksaa tätä lainaa ja korkoja emoyhtiölle, jolloin tytäryhtiön tulos muuttuu alhaiseksi, on nolla tai näyttää peräti tappiolliselta. Näin Suomen yksikkö välttyy maksamasta yhteisöveroa Suomeen. Se voitto näkyy sitten siellä veroparatiisin emoyhtiön tuloksessa, Suomen verottajan ulottumattomissa.

Toiminta on laillista, jos se tehdään säädösten mukaisesti eli lainaa otetaan todelliseen tarpeeseen. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, kuinka paljon sitä otetaan ihan keinottelumielessä.

Sitten se toinen pikku-uutinen. Ylen jakelutekniikka yksityistettiin vuosituhannen vaihteen digiuudistuksen yhteydessä aika vähin äänin. Vuonna 2003 tämä yksityistetty Digita Oy myytiin ranskalaiselle TDF-konsernille 300 miljoonalla eurolla. Nyt TDF on myynyt koko roskan australialaiselle Commonwealth Bankin omistamalle infrarahastolle nimeltään First State Investment. Kauppasummaa ei kerrota. Toiminta lienee kuitenkin melko kannattavaa, koska vuonna 2011 Digita tuotti ranskalaisille omistajilleen 21 miljoonaa euroa voittoa.

Sitä tulee väksinkin miettineeksi, että kuinka paljon Digita olisi mahtanut tuottaa voittoa kotimaisessa omistuksessa. Ja kuinka paljon siitä voitosta olisi saatu valtiolle yhteisöveroa.

Kuka sitten maksaa näiden kansainvälisten yritysten voitot? Niin, miettikääpä sitä. Kuka se maksaa suomalaisten televisio-ohjelminen lähettämisen ja niiden katsomisen? Kuka maksaa kunnan velvoitteena olevat terveyspalvelut?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    ”Huomenta Suomi ja Sakari”

    Tuot kirjoituksessasi esille Suomen valtion lainanoton. Valtion ulkomaanlvelka 2012 on 77,8 miljardia viennin alijäämä 1,3 miljardia ja bruttokansantuotto 32.000,00 € / asukasta kohden. Nyt sitten kirjoituksesi herättää varmasti kysymyksen muissakin lukijoissa kuin minussa, että mikä on tulevaisuudessa velanhoitokykymme ja millä aikajaksolla? Lisäisin vielä suurien menetyksien joukkoon miljardi yrityksen Kemira GrowHown, jonka suomalaiset myivät 2000 luvun alkupuolella norjalaiselle YARA konsernille vaivaisella 200 miljoonan € kauppahinnalla.

  2. 2

    KaivosAnalyytikko sanoo

    Aihe on minulle jokseenkin tuttu.

    Noita verokikkailuja lainoilla vois tehä hieman vaikeammiks jos Suomeen säädettäisiin selkeämpi ”Thin Capitalization”-laki, jossa määritellään tarkasti kuinka suuren prosentin emoyhtiö saa rahoittaa lainalla, ennen kuin korkojen verovähennys kelpoisuus menee. Nykyisellään laki, ainakin Deloitten veroraportin mukaan, sanoo että pääomarakenteen tulee olla ”kaupallisesti elinkelpoinen” (eng. commercially viable). Tuossa kohti laki on hieman järjetön, koska tottakai emoyhtiön sponssaama tytäryhtiö on ”kaupallisesti elinkelpoinen” vaikka velkaa olisi 99% taseen loppusummasta, koska koko pääomarakenteen tarkoitushan on nimenomaan lisätä kyseisen konsernin ”kaupallista elinkelpoisuutta”.

    Tuon kaltainen kikkailu ei rajoitu ainoastaan lainoihin, isoilla monikansallisilla yrityksillä on veroparatiiseissa konsernin sisäisten pankkien lisäksi omia vakuutusyhtiöitä, jotka vakuuttavat konsernin ei-kriittistä omaisuutta kuten esim. työsuhdeautoja tai kännyköitä. Periaatteessa mitä tahansa konsernin sisäistä hyödykkeiden ja palveluiden välistä kauppaa voidaan käyttää tähän tarkoitukseen. Emo-yhtiöhän voi vaikka vähän konsultoida tyttären johtoa ja laskuttaa siitä.

    Jos verosuunnittelusta jaettaisiin mitalleita, selkeä voittaja olisi IKEA, joka on vienyt tämän konseptin uusiin sfääreihin. Esim. IKEA:n brändit on erään hollannissa sijaitsevan hyväntekeväisyysjärjestön omaisuutta, ja näiden käytöstä järjestö sitten laskutaa joka ikistä IKEA:a maailmassa. Hyväntekeväisyyttä järjestö harrastaa sponssaamalla muutamalla miljoonalla eurolla Tukholmalaista suunnitelukoulua jonka tarkoituksena lienee tuottaa IKEA:n R&D osastolle työharjottelijoita.

    Linkki Deloitten veroraporttiin. http://www.deloitte.com/assets/Dcom-Global/Local%20Assets/Documents/Tax/Intl%20Tax%20and%20Business%20Guides/2011/dtt_tax_highlight_2011_Finland.pdf