Häjykapitalismin äänitorvi

Aalto-yliopiston professori Paul Lillrank on sitä mieltä, että kunnat eivät saisi tuottaa mitään sellaisia palveluja, jotka markkinavoimat voivat tuottaa. ”Kunnan ei pidä ensinkään tuottaa mitään palveluita. Kunnan tehtävä on hoitaa viranomaistoimintaa, johon kuuluu muun muassa veronkanto, erilaisista rahanjakoperiaatteista päättäminen ja pakkotoimet”, hän sanoi eilen Kokoomuksen Nuorten Liiton yrittäjyys- ja kuntaseminaarissa. Koko uutisen voitte lukea täältä.

Luultavasti saamme ihan tuota pikaa lukea täsmälleen tätä samaa oppia taloustieteitä opiskelevien kokoomusnuorten omista blogeista. Heidän joukossaan tällainen ajattelu lankeaa tunnetusti otolliseen maaperään. Kokoomusnuoret saattavat olla ajattelussaan vilpittömiä ihan tietämättään. Professorin pitäisi tietää paremmin.

Kunnan tehtävä on nimenomaan tuottaa palveluja, se on koko kunta-alan lainsäädännön perusta. Kunta ei ole veroviranomainen eikä myöskään mikään järjestys- ja pakkotoimiviranomainen. Ne tehtävät kuuluvat valtiolle lukuunottamatta joitain lähinnä kunnallisille sosiaali- ja terveysviranomaisille kuuluvia pakkotoimia. Kunta joko tuottaa palvelut itse tai ostaa niitä yksityisiltä palveluntuottajilta. Joka tapauksessa kunta on niiden palvelujen järjestämisestä lakisääteisessä vastuussa.

Kun siis verotus ja pakkotoimet eivät kuulu kunnille, niin niille jäisi Lillrankin oppien mukaan vain päättäminen rahanjakoperiaatteista. Kunta siis toimisi pelkästään verovarojen välittäjänä yksityisille palveluntuottajille ja pitäisi yllä omaa byrokratiaansa vain sitä varten. Se olisi rahansiirron liukuhihna.

Juuri siihen uusliberalistit pyrkivätkin. He haluavat päästä käsiksi verovaroihin ihan vanhan ajan häjyjen hengessä. Vahvin ja ilkein tekee mitä haluaa ja muut pälyilevät peloissaan nurkissa. Kunnissa tarvittaisiin vain kilpailutusorganisaatio ja kassa. Sekin kilpailutusorganisaatio voitaisiin kohta lakkauttaa, kun markkinavoimat jakaisivat reviirinsä haluamallaan tavalla.

Tämäkin on uusliberalistien tavoitteena. Tähän talousajatteluun kuuluu olennaisena osana paikallishallinnon ja lopulta koko nykyisenkaltaisen valtion lakkauttaminen. Sen tilalle halutaan yövartijavaltio, joka huolehtii vain tuomioistuinlaitoksesta ja järjestyksen säilymisestä. Kaikki muu on markkinavoimien vapaata temmellyskenttää.

Verotusorganisaatio pitää tietysti myös säilyttää. Yhteen kasaan kootut verovarat on paljon helpompi jakaa yrityksille kuin kilpailla palvelutuotannolla yksittäisten ihmisten rahoista vapailla markkinoilla. Juuri tähän näillä Lillrankin opetuksilla pyritään.

Miten tässä sitten kävisi pienituloisen ihmisen? Hän saisi tietenkin edelleen maksaa veroja, mutta ihan toinen asia on se, mitä hän saisi vastineeksi. Ainakaan köyhä ei saisi enää mitään. Uusliberalismin johtaviin periaatteeisiin kuuluu kaikkien sosiaaletuuksien ja ilmaispalvelujen poistaminen. Köyhät jätetään yksityisen hyväntekeväisyyden varaan.

Säästöjä ja verotusta

Ihmetellen luin Ranskan hallituksen ensi vuoden budjettisuunnitelmista ja pakko sitä oli mielessään vertailla meidän hallituksemme suunnitelmiin. Ranska aikoo ottaa rikkailta, mutta meillä otetaan köyhiltä ja keskituloisilta.

Ranska ei suunnittele julkisten menojen leikkausta, vaan pelkkää jäädyttämistä nykyiselle tasolle. Yli miljoona euroa vuodessa ansaitseville aiotaan säätää tilapäinen, peräti 75 %:n tulovero ja yli 150 000 ansaitseviltakin veroa peritään 45 %. Lisäksi hallitus aikoo tiukentaa osinkotuloverotusta ja yritysverotusta.

Suomessa hallitus leikkaa julkista sektoria koko ajan rankalla kädellä. Eri ministeriöillä näyttää olevan käynnissä ihan kilpailu siitä, mikä hallinnonala saadaan nopeimmin ajettua kokonaan alas. Veronkorotukset kohdistuvat kaikkein kovimmin pienituloisiin, koska ensimmäiseksi päätettiin korottaa arvonlisäveroa. Muistelen kyllä, että sitä ei vaikkapa nykyisen valtiovarainministerin vaalilupausten mukaan pitänyt korottaa, mutta paljon joutavaahan sitä muutenkin luvataan.

Miten Ranskassa onnistuu se, mikä Suomessa ei mitenkään onnistu? Se johtuu siitä, että Suomessa rikkailla ei ole rahaa ja jos onkin, niin sitä on niin vähän, että ei sillä mitään aukkoja paikata. Näin on ainakin Ben Zyskowicz julistanut aina silloin, kun joku erehtyy ehdottamaan rikkaiden verotuksen lisäämistä. Lisäksi meidän rikkaamme kuulemma muuttavat maasta heti, jos heidän rahoihinsa uhataan koskea. Se on ihan ymmärrettävä ajatus, koska heidän rahansa ovat jo pääosin ulkomailla.

Myöskään osinkotuloihin ja yritysten voittoihin ei saa koskea yhtään nykyistä enempää. Jos joku sellaista ehdottaa, niin heti nousee meteli työllistämisen vaikeutumisesta, kansainvälisen kilpailukyvyn heikkenemisestä, investointihalukkuuden loppumisesta ja ties mistä. Kyllä tekin tämän litanian ulkoa osaatte.

Koska rikkailla ei ole rahaa eikä osinkoihin ja yritysten tuottoihin saa koskea, niin sitten mennään köyhien taskuille. Köyhänkin on syötävä ja sairaan saatava lääkkeensä, joten arvonlisäveroa voidaan vähän nostaa. Ei köyhä rahalla mitään tee muutenkaan, koska ei ole siihen tottunut. Näinhän meille takavuosina kertoi eräs sittemmin finanssialalla menestynyt kansanedustaja.

Kun yllättäen huomataan että ei sitä rahaa ole köyhilläkään, niin leikkaukset ovat ainoa keino. Näin toimii sellainen hallitus, jossa edustettuina ovat lähes kaikki puolueet ja kaikissa asioissa on päästävä yhteisymmärrykseen.

Palautus vai pöydällepano?

Vanhana kunnan eri hallintoelinten sihteerinä luen jatkuvasti vähän ihmetellen Juuan kunnan pöytäkirjoja. Ainoat virheettömät pöytäkirjat syntyvät vain sellaisista kokouksista, joissa kaikki ehdotukset hyväksytään esittelijän ehdotuksen mukaisina. Jos päätetään jotain muuta, niin virhe tai epäselvyys kirjaamisessa näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus.

Juuan kunnanhallituksen 25.9. pidetyn kokouksen pöytäkirja ilmestyi verkkosivulle eilen. Sen lukeminen tökkäsi jo ensimmäiseen varsinaiseen käsiteltyyn asiaan.

Kyse oli erään koulukiinteistön myynnistä, josta kunnanhallituksen piti antaa valtuustolle esitys. Esittelijän ehdotuksen mukaan valtuustolle esitetään tarjouskilpailun järjestämistä siten, että pohjahinnaksi asetetaan 10 000 euroa.

Kunnanhallitus päätti kuitenkin äänestyksen jälkeen jatkovalmistella asiaa siten, että kohteesta suoritetaan hinta-arvio.

Asiallisesti ottaen oikein järkevä päätös, mutta mitä se käytännössä merkitsee? Onko nyt kysymyksessä asian palauttaminen uudelleen valmisteltavaksi vai pöydällepano valmisteluohjein? Tämä ei selviä päätöksestä.

Mitä väliä sillä sitten on, kun kerran päätös on järkevä? On sillä. Päätöksiä voi olla vain neljää eri lajia: esittelijän ehdotus hyväksytään sellaisenaan tai esittelijän itsensä kokouksessa muuttamana, päätös tehdään esittelijän ehdotuksesta poiketen, asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi tai asia pannaan pöydälle. Mitään jatkovalmistelun kaltaista epämääräistä päätöstä ei ole olemassakaan.

Jos asia pannaan pöydälle, niin se otetaan seuraavassa kokouksessa esille täsmälleen samassa muodossa. Esittelijä voi myös muuttaa esitystään pöydällepanon aikana, kunhan muutos kerrotaan selvästi. Toimielin voi myös antaa ohjeet muuttaa esitystä pöydällepanon aikana. Jos asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi, niin se tulee uudelleen valmisteltuna esille sitten joskus, kun esittelijä on sen uudelleen valmistellut. Ajankohta ei välttämättä ole seuraava kokous, ellei toimielin anna tällaisia valmisteluohjeita.

Nyt päätettiin jotain pöydällepanon ja palauttamisen väliltä. Käytännössä päätös lienee tulkittavissa palauttamiseksi, mutta varmuutta tästä ei ole. Sitä kun ei ole selvästi sanottu.

Asia lienee kunnanhallitukselle itselleen ihan selvä, mutta pöytäkirjanpitäjällä on kokoussanasto jatkuvasti hakusessa. Eivät pöytäkirjat mitään proosakirjallisuutta ole, vaan virallisia asiakirjoja, joilta vaaditaan täsmällistä kielenkäyttöä.

Pöytäkirjaan olisi pitänyt merkitä näin:

Kunnanhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi siten, että kohteesta hankitaan hinta-arvio.

Päätös tehtiin esittelijän ehdotuksen vastaisesti äänestyksin neljällä äänellä kolmea ääntä vastaan jäsen NN:n tehtyä jäsen MM:n kannattamana päätökseksi tulleen ehdotuksen. Vähemmistöön kuuluivat jäsenet A, B ja C.