Käsi kunnan taskussa

Terveyspalveluja tuottavalla yksityisellä Attendo Oy:llä ovat kädet kyynärpäitä myöten pohjoiskarjalaisten kuntien taskuissa. Viimeisin kilpailutus näyttää näin sivullisen silmissä ihan siltä, että yritykset ovat jakaneet reviirit ja Pohjois-Karjala kuuluu Attendon läänitykseen.

Rääkkylän kunta ulkoisti sosiaali- ja terveyspalvelunsa toukokuun 2011 alusta lukien. Aluksi palvelut ostettiin suorahankintana Attendolta ilman kilpailutusta, mutta markkinaoikeus määräsi kunnan järjestämään tarjouskilpailun. Kunta sai kuitenkin väliaikaisesti kilpailutuksen järjestämisen ajaksi ostaa palvelut suorahankintana entiseen tapaan.

Nyt on sitten kilpailutettu. Kunnanjohtaja Yrjö Erosen mukaan kilpailutus kiinnosti monia ja kuntaan tuli lukuisia yhteydenottoja. Tarjouksen jätti lopulta kuitenkin vain yksi ainoa yritys. Oikein arvasitte, se oli Attendo, joka siis on myynyt palvelut kunnalle jo yli vuoden ajan.

Itse kilpailutus jäjestettiin etevästi. Kunta määritteli ensin palvelun hinnan ja pyysi sitten tarjouksia siitä, millaista palvelua hinnalla saa. Hinta oli 9,6 miljoonaa euroa vuodessa. Suunnilleen sillä hinnalla Attendo siis on jo yli vuoden tuottanut palvelut, joten sillä oli selvä etulyöntiasema kilpailutuksessa.

Kerrataanpa vielä Juuan kunnan ulkoistamisen kiemuroita. Kunta yksityisti ja ulkoisti terveyskeskuksensa Coronarialle keväällä 2010. Kilpailutuksen hävinnyt Attendo valitti asiasta ja valitus on tiettävästi edelleen vireillä Korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Coronaria ei pystynyt noudattamaan sopimusta, joten kunta irtisanoi sopimuksen vuoden 2011 alusta alkaen. Tästä suuttuneena Coronaria pani vireille oikeusprosessin, josta ei ole kerrottu julkisuuteen yhtään mitään. Sopimuksen mukaan erimielisyydet käsitellään  välimiesoikeudessa ja kunta on palkannut asianajajan hoitamaan juttua.

Uusi tilapäinen hankintasopimus tehtiin helmikuussa 2011 Attendon kanssa vuoden 2011 loppuun asti. Sen jälkeen sopimusta on jatkettu toistaiseksi kahden kuukauden irtisanomisajalla siihen saakka, kunnes uusi kilpailutus saadaan vuoden 2012 aikana järjestettyä. Attendo on siis jo puolentoista vuoden ajan järjestänyt palvelut ilman kilpailutusta.

Kunta ei ole ainakaan julkisuudessa kertonut, miten tarjouskilpailun järjestäminen etenee vai eteneekö se mitenkään. Kuluja kunnalle kertyy koko ajan kahdesta vireillä olevasta oikeudenkäynnistä. Kunta kun ei ymmärtänyt edes vaatia Attendolta vanhan valituksen vetämistä pois KHO:sta. Oikeudenkäynneistä ei kerrota mitään ja tuskinpa moni tietää edes niiden olemassaolosta.

Palveluthan kyllä toimivat, mutta hintoihinsa ne tulevat. Saahan nähdä, kuinka monta tarjousta saadaan, jos nyt kilpailutusta aiotaan edes järjestää. Minulla on jo omat epäilyni asiasta.

Kommentit
  1. 1

    Milloin kupla puhkeaa? sanoo

    Täällä Keski-Suomessa poliisi on saanut rikosilmoituksen erään kunnan hankinnoista, kun hankintoja on tehty ilman kilpailutusta. Teilläkin moni virkamies leikkii melkoista venäläistä rulettia toimiessaan kuten blogissa on kuvattu.

  2. 2

    E.D. sanoo

    Käypäs Saku katso sos. ja terveyslautakunnan esityslista sekä kuuntele kylältä, että toimivatko ne palvelut ihan oikeasti.

  3. 3

    Kirsti sanoo

    Mitä tulee mieleen kunnanhallitukselle tiedoksi saatetusta ARA:n päätöksestä? Yleensähän Arttu Oy tarkoittaa Attendoa. Ja käsi työntyy taskuun yhä syvemmälle.