Huoneentaulu

Sanomalehti Karjalainen oli viimeinkin saanut Juuan kunnalta joitain tietoja lääkärisopimuksen purkamisesta aiheutuneista kustannuksista. Välimiesoikeudessa tehtyä sopimusta ei julkaista, mutta kunta oli antanut tietoja kunnan ja Coronarian välisestä maksuliikenteestä.

Jos tiedot ovat kattavia, niin kunta joutui kyllä maksamaan purkamisesta, mutta niin joutui Coronariakin. Kun mukaan lasketaan kunnalle aiheutuneet asianajokulut, niin lopputulos on noin 90 000 euroa kunnalle voittoisa. Niin pitää tietysti ollakin, koska sopimus purettiin sopimusrikkomusten takia.

Tapahtumien kulku oli lyhyesti tämä: Kunta yksityisti terveyskeskuksen Coronarialle vuonna 2010. Jo vuoden 2011 alkupuolella sopimus purettiin useiden huomautusten jälkeen. Coronaria haastoi kunnan välimiesoikeuteen ja vaati kuusinumeroista korvaussummaa. Sen mukaan sopimus ei oikeuttanut kuntaa edes huomauttamaan puutteista, saati sitten purkamaan sopimusta.

Korvausta yhtiö myös sai. Kunta on maksanut tämän vuoden elokuussa Coronarialle 150 000 euroa, mutta laskutti Coronariaa 291 000 euroa. Lisäksi kunnalle aiheutui asianajokuluja noin 50 000 euroa.

Järjettömältähän tämä näyttää ja sellaisena pysyykin, koska välimiesoikeudessa tehty sopimus on salainen. Erityisesti ihmetyttää sen alkuperäisen sopimuksen tulkinnanvaraisuus. On käsittämätöntä, että kunta joutui maksamaan yleensä yhtään mitään laillisesta sopimuksen purkamisesta. Sopimustekstiä on tuskin kunnassa ymmärretty.

Asia on nyt kuitenkin loppuun käsitelty ja toivottavasti sopimuksia opittiin lukemaan jo neuvotteluvaiheessa. Toinen opittava asia olisi asioiden julkisuusperiaate. Kunta onnistui olemaan asiasta hiljaa puolitoista vuotta eikä olisi vieläkään puhunut siitä mitään, ellei lehti olisi ruvennut kyselemään periaatteessa julkisia tietoja. Kun asioista ei puhuta, niin epäilykset heräävät. Omituista on vieläkin se nihkeys, jolla kaikkiin tietopyyntöihin on suhtauduttu ihan viimeiseen asti.

Suosittelen kunnanjohtajan ja kunnan kokoushuoneen seinälle huoneentauluksi Kuntalain 29 §:n tekstiä. Sopii se ihan kaikkiin muihinkin kuntiin muistutukseksi:

Kunnan on tiedotettava asukkailleen kunnassa vireillä olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä, tehdyistä ratkaisuista ja niiden vaikutuksista. Kunnan on laadittava tarvittaessa katsauksia kunnan palveluja, taloutta, ympäristönsuojelua ja maankäyttöä koskevista asioista. Asukkaille on myös tiedotettava, millä tavoin asioista voi esittää kysymyksiä ja mielipiteitä valmistelijoille ja päättäjille.

Kommentit (1)
  1. Sitoutumaton kuntavaaliehdokas ihmettelee menoa Pyhtäällä.
    http://www.sitoutumattomat-pyhtaa.fi/pyhtaan_kunta/lautakunnat/sos/

Kommentointi suljettu.