Kauppa kannattaa

Juuan kunnanhallitus päätti viime maanantaina myydä omistamansa teollisuushallin irtaimistokauppana ja samalla vuokrata tontin, jolla halli sijaitsee. Pöytäkirjan mukaan halli myytiin ja maa-alue vuokrattiin tiloissa tällä hetkellä vuokralaisena olevalle Pielisen Konevuokraamo Oy:lle. Hankitun puolueettoman hinta-arvion mukaan hallin käypä arvo on 55 000 euroa, mutta päätöksessä otettiin huomioon vuokralaisen halliin tekemien korjaustöiden arvo hyvityksenä. Näin lopulliseksi hinnaksi tuli 40 000 euroa.

Oikein hyvä juttu, näin pitää tukea yritystoimintaa. Tässä on kuitenkin pari pientä ongelmaa.

Yleensä tällainen kauppa tehdään kiinteistökauppana, joka vaatii valtuuston päätöksen. Nyt on jostain syystä päädytty irrtaimiston kauppaan, joka kuuluu kunnanhallituksen toimivaltaan. Syytä valittuun menettelyyn en osaa arvailla, mutta olkoon nyt asia näin.

Oudompaa on se, että minun tietojeni mukaan hallissa ei ole vuokralaisena Pielisen Konevuokraamo Oy, vaan halli on vuokrattu Pielisen Kaluste Oy:lle vuonna 1997. Tämä Pielisen Kaluste siinä hallissa on remonttia tehnyt, mutta hintahyvitys siitä annettiin kokonaan toiselle yritykselle, joka ei ole edes vuokralainen.

Ehkä ja toivottavasti kunnanhallituksella on sellaista tietoa, jota minulla ei ole ja jota en esityslistasta ja pöytäkirjasta saakaan. Yritys saattaa olla muuttanut nimeään tai sitten molempien yritysten takana ovat samat henkilöt. Näin on viisainta olla, koska muuten kunnanhallitus on mennyt myymään hallin siinä vuokralaisena olevan yrityksen alta ja kaiken lisäksi antanut hintahyvityksen ihan väärälle yritykselle.

Tästä pääsenkin taas päätettävien asioiden valmisteluun ja esittelyyn. Asiat pitää kirjoittaa esityslistalle niin, että myös ulkopuolinen lukija ymmärtää mistä on kysymys. Ei siihen kovin paljon aikaa, paperia ja mustetta kulu. Päätöksenteko ei saa perustua pienen piirin tiedossa mahdollisesti oleviin asioihin, vaan tekstiä pitää kirjoittaa sen verran enemmän, että asia selviää myös sisäpiirin ulkopuolisille. Muuten herää sellainen epäilys, että joku teki tässä kannattavan kaupan jonkun toisen kustannuksella.

Saattoihan siinä niinkin käydä.

Kommentit
  1. 1

    kirsti era sanoo

    Pikkusen muistelen, että sama aktiivinen kaveri pyörittää kumpaakin, laajensi huonekalumyynnistä piennosturien sms vuokraamiseen.

  2. 2

    Mie aattelen, sanoo

    jotta onko merkitystä ostaa irtainta kuin koko kiinteistö esim. varojensiirtoverotuksen takia?
    Hintalaskutapa on taasen kyllä vänkä juttu kun olkoon vaikka samat yrittät eri firmoissa, niin nuo hyvitykset kait pitäs kohdistaa sille joka on ne maksanutkin. siis yritykselle eikä niitä omistaville yksityisihmisille. Pitäneekö tuollaiset hyvitysasiat ilmoittaa jotenkin yritysten talousasioissakin verotukseen liittyvinä,tuota en osaa sanoa.Jotenkin kiemuraiselta vaikuttava juttu ja kelvotonta valmistelua jokatapauksessa teillä taas!

  3. 3

    Kalevi sanoo

    Olihan se Larinsaaren kauppa outo tapaus, siinä ensiksi tarjonneelle myytiin Larinsaaren leirikeskus, tarjous ei ollut lainkaan suurin tarjous, vaan ennen kokousta neuvoteltiin hinta kohalleen, ja kh päätti myydä sen ensin tarjonneelle firmalle.
    KUITENKIN myynti tapahtui firman omistajille eikä tarjouksen varsinaisesti tehneelle firmalle. (Tarjouksen jättöpäivämäärät oli merkitty jälkeenpäin diaariin), Jos tätä kauppaa verrataan Larinsaaren kauppaan en arvostelisi kauppaa lainkaan vai mitä Tuntematon.