Historia toistaa itseään

Huonostikin palkattu työ on otettava vastaan. Alempiarvoinen aines ei saa loisia aikana, jolloin tekemätöntä työtä on tarjolla yllin kyllin. Työvoiman myyjä ei saa keinotella hinnoilla kuten muiden tuotteiden myyjä. Oikeus olla olemassa on lunastettava kovalla työllä. Rahvas on opetettava siihen, että leipä irtoaa vain kovalla työllä. Kerjäläiselle ei saa antaa mitään, sillä se mahdollistaa vetelehtimisen. Vetelehtivän nuorison kasvattaminen on saman rikkaruohon kasvattamista, jonka kitkemisessä valkoinen armeija on vuodattanut virroittain verta.

Lääkkeenä tähän tilanteeseen on vanhanaikainen hätäaputyö. Jos joku kieltäytyy ehdottomasti kaikesta hänelle osoitettavasta järkevästä tekemisestä – siis nimenomaan tekemisestä, ei ainoastaan palkkatyöstä – on kovalla kädellä otettava vastikkeeton tuki pois. Tukien euromäärästä on laskettavissa minimipalkan verran työtunteja ja tuen saamiseksi on nuoren ihmisen kyettävä osoittamaan, että hän on tämän tuntimäärän verran tehnyt jotain.

Ensimmäinen kappale on Hufvudstadsbladetin artikkelista 23.5.1918 ja jälkimmäinen espoolaisen perussuomalaisen kunnallisvaaliehdokkaan Uuden Suomen blogista 19.10.2012. Välissä on yli 94 vuotta, mutta sitä ei oikein huomaa.

Vastasin Ylen vaalikoneeseen ihan tahallani täsmälleen päinvastoin kuin ehdokkaana. Käänteiset vastaukset olivat lähes yhteneväiset kahden kokoomuslaisen ja kahden perussuomalaisen kuntani ehdokkaan kanssa. Täsmälleen sama tämä käänteinen vastaus oli heidän kanssaan väittämän “sosiaaliturvan asiakkaaksi pääsee nykyisin liian helposti” kohdalla.

Niin aina, työttömät vain makaavat sohvalla ja rahaa tulee joka lävestä. Näinhän tämä ajattelu kulkee, kun ei vaivauduta ottamaan selvää tukien todellisesta määrästä.

Työmarkkinatuki on suuruudeltaan 31,36 euroa viitenä päivänä viikossa. Siitä maksetaan veroa 20 %.  Asumistukea maksetaan korkeintaan 80 % kohtuullisiksi katsottavista asumismenoista, joten asumisen perusomavastuuosuus on aina vähintään 20 %. Se on nipistettävä sitten siitä työmarkkinatuesta.

Jos henkilö ei saa edes työmarkkinatukea, niin toimeentulotuen perusosa on yksin asuvalle 461,05 euroa. Perusosalla on katettava suunnilleen kaikki normaali eläminen. Sen on riitettävä ruokaan, hygieniaan, vaatteisiin ja matkoihin.

Ja silti jokaiseen näitä asioita käsittelevään juttuuni löytyy vähintään yksi melskaaja, joka mielestään itsekin pärjäisi paremmin heittäytymällä yhteiskunnan elätiksi kuin tekemällä nykyistä työtään. Heille vastaan jo etukäteen Jope Ruonansuun sanoin, että en minä tiedä toimiiko se, mutta saapihan sitä kokeilla.

Näille ilmaisen työn vaatijoille en enää nykyisin viitsi vastata mitään. Hekin voisivat kokeilla elämistä omien oppiensa mukaan.

Kommentit (3)
  1. Markku Soppela
    21.10.2012, 10:13

    Ugh! Hyvin puhuttu. Voisi olla kirjoittamaani muuten paitsi, että en ole kokeillut tuota vaalikonejuttua.
    Markku Soppela
    Kemi

  2. Kyösti Romppanen
    21.10.2012, 11:16

    Tulee sekä hyvälle tuulelle lukiessani mielipiteitäsi ja samalla harmittaa tämä “poliittinen Suomi” joka mm. verottaa meidät kuiviin ja lopettaa yritystoimintaa, koska siitä jää vain “tekemisen ilo!”

    Historia toistaa itseään oli todella hieno oivallus!
    Vaalikone vastaukset ovat mielestäni sen luonteisia joissa ehdokas valitsee itselleen sellaisen vaihtoehdon, joka miellyttää mahdollisimman monia! Todellisuus on sitten ihan jotain muuta…..

Kommentointi suljettu.