Kikkailua ja vedätystä

Kun yhteisöveroa alennettiin, niin luvattiin veron tuoton kasvavan merkittävästi ja alennuksella piti olla positiivinen vaikutus työllisyyteen. Toisin kuitenkin kävi. Laskelmien mukaan yhteisöveron tuotto laskee tänä vuonna miljardilla eurolla ja työttömiä on tullut 50 000 lisää.

Verotulojen lasku johtuu pääosin verosuunnittelusta. Suuret yhtiöt kierrättävä toimintaansa kevyemmän verotuksen maissa sijaitsevien yhtiön osien kautta. Tämä on täysin laillista verosuunnittelua ja tiedotusvälineet puhuvat asiasta näppäränä kikkailuna. Puhuvat siis sen vähän mitä puhuvat. Eilisillan Ylen uutisten jälkeen ei asiasta ole juuri puhuttu.

Onneksi sentään tänään löytyi mässäiltäväksi törkeä vedätys. Aamulehti oli selvittänyt, että Kelalta huijataan etuja ja asialla ovat pääosin työttömät. Erään toisen lehden mukaan Kela-huijausten määrä on suorastaan räjähtänyt käsiin.

Kela tekee erilaisista tuista 1 500 – 1 700 selvitystä vuodessa ja työttömyysturvaan niistä kohdistuu noin 900. Jos on aihetta epäillä petosta, niin Kela tekee tutkintapyynnön poliisille. Viime vuonna tutkintapyyntöjä tehtiin 1 100 ja tänä vuonna 1 400. Huijausten rahallinen arvo on noin neljä miljoonaa euroa. Tämä on siis se hirmuinen vedätys ja rikollisuuden käsiin räjähtäminen.

Tyypillisimmillään huijaus on sellainen, että pätkätöitä tekevä ei ilmoita ansiotulojaan, vaan nostaa täyttä työttömyysetuutta. Sen on tietenkin laitonta ja sen lisäksi se on erittäin typerää. Siitä jää kiinni Kelan omien tutkimusten perusteella tai viimeistään naapureiden ilmiannon ansiosta.  Seuraamukset ovat todella ikäviä. Liikaa maksettu etuus peritään hallinnollisella päätöksellä takaisin ja lisäksi tekijä tuomitaan petoksesta sakkoon tai vankeuteen.

Näiden kahden uutisen vertailu kertoo aika paljon siitä, miten meidän asenteitamme muokataan. Yhteisöveroa miljardin euron arvosta laillisesti kiertävät yritykset ovat näppäriä kikkailijoita. Neljän miljoonan euron edesta Kelaa huiijaavat ja siitä kiinni jäävät työttömät ovat vedättäviä huijareita. Summissa on melkoinen ero, mutta se tarinan roisto on ilman muuta selvillä.

Kommentit (3)
  1. Timonen jälleen kerran asian äärellä.
    Kelan tukien alikäytöstä ei tietenkään mainita mitään, vaikka tutkijoiden mukaan se on suurempi ongelma. 2007 tehdyn tutkimuksen mukaan 360 000 kotitaloutta jää ilman tukia jotka lainmukaan heille kuuluisivat.

  2. auvo rouvinen
    10.12.2012, 17:09

    tuosta 10 miljardin huiputuksesta joka on täysin rikollista jopa kokoomuksen mukaan kukaan ei paljon huutele.
    http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2010/06/16/harmaa-talous-maksaa-suomalaisille-jopa-10-miljardia-euroa/20108587/12

Kommentointi suljettu.