Historiaa ja historiankirjoitusta

Joulun alla on julkaistu Pohjois-Karjalan suojeluskunnista kertova historiateos Isänmaa ja raja – suojeluskunnat Pohjois-Karjalassa 1917-1944. Kirjaa en vielä ole lukenut, mutta Juuan paikallislehti Vaarojen Sanomat kertoi tänään julkistamistilaisuudesta ja kirjan sisällöstä. Lehti pistää historian uusiksi.

Vaarojen Sanomat kirjoittaa näin:

Vaikka järjestö oli leimallisesti oikeistolainen, liittyi siihen suhteellisen paljon myös sosialidemokraatteja. Vuonna 1934 viidennes sen jäsenistä kuului työväenluokkaan.

Mitenkähän tämä asia oikein oli? Tässähän vedetään yhtäläisyysmerkki työväenluokkaan kuulumisen ja sosialidemokraattisen puolueen jäsenyyden välille. Suojeluskuntien jäsenistä moni kuului työväenluokkaan ja oli ammatiltaan työmies, mutta sosialidemokraattisen puolueen jäsenkirjaa ei kenelläkään ollut ennen vuotta 1940. Siitä pitivät Suojeluskunta-asetus ja sen käytännön soveltaminen huolen.

2.8.1918 anntetun Suojeluskunta-asetuksen 2 §:ssä säädettiin jäsenten kelpoisuusehdoista seuraavasti: Jäseniksi suojeluskuntiin otetaan sellaisia niihin pyrkiviä miehiä, joiden uskollisuuteen laillista yhteiskuntajärjestystä kohtaan voidaan luottaa ja jotka ovat täyttäneet 17 vuotta. Asetuksen 8 §:n mukaan paikallisesikunta, joka koostui aluepäälliköstä ja neljästä vuodeksi kerrallan valitusta jäsenestä, otti jäseniksi sellaisia henkilöitä, joilla oli 2 §:ssä säädetyt ominaisuudet. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että paikallisesikunnilla oli vapaa harkintavalta jäsenyyden suhteen. Niinpä koko maassa ei tiettävästi ennen vuotta 1940 ollut yhtään suojeluskunnan jäsentä, jolla olisi ollut ainoan laillisen vasemmistopuolueen sosialidemokraattien jäsenkirja.

Seuraava suora lainaus on HS-kulttuuriarkiston nettisivulta 15.2.2001 päivätty arviointi Kari Selénin kirjaan Sarkatakkien maa, Suojeluskunta ja yhteiskunta 1918-44:

Suojeluskunnan jäsenyys oli vapaaehtoinen, mutta ovet suljettiin koko vasemmistolta. Järjestö vaali kansakuntaa jakavaa, diskriminoivaa luonnettaan talvisotaan asti, kunnes helmikuussa 1940 syntyi laiha sopu SDP:n kanssa. Suojeluskuntiin liittyi tuhatkunta sosialidemokraattia.

Vaarojen Sanomat jatkaa vielä näin:

Suojeluskunta edusti monella tapaa normaalia yhdistystoimintaa ja oli monilla paikkakunnilla normaali kansalaisjärjestö.

Kuitenkin lehti kertoo samaan juttuun liittyvässä erillisartikkelissa, että Juuan kunnan rahastonhoitaja Kerttu Heinonen kyyditettiin vuonna 1930. Oikeutta käytiin puolitoista vuotta mm. suojeluskunnan aluepäällikköä ja kahta esikunnan jäsentä vastaan, mutta syytteet raukesivat todisteiden puutteessa. Lieneekö tämä sitä ”normaalia yhdistystoimintaa”?

En oikein ymmärrä nykyistä intoa todistella suojeluskunnat pelkäksi neutraaliksi yhdistystoiminnaksi. Järjestö oli oman aikansa tuote ja sellaisena selkeästi poliittinen. Ajan henki tuntuu taas olevan se, että poliittista on vain vasemmistolainen toiminta. Kaikki muu on neutraalia.

Historia on historiaa ja suojeluskunnilla oli tärkeä rooli maanpuolustuskoulutuksessa. Ihan omana lisäyksenäni kerron vielä, että toinen kyydityksestä epäilty paikallisesikunnan jäsen osoitti sodan aikana kykenevänsä muuhunkin kuin naisten säikyttelyyn. Talvisodassa hän toimi joukkueenjohtajana ja haavoittui vaikeasti. Loppuelämänsä hän eli arvostettuna sotainvalidina ja se arvostus oli ehdottomasti ansaittua.

Kommentit
  1. 1

    Unto Kiiskinen tietokirjailija sanoo

    Kajoon kylätä tunsin aikoinaan hidasliikeisen miehen, reppanan joka joka sai tuskin metriä päivässä hakattua halkoja. Ajatuksen juoksukaan ei ollut kehuttavan kirkasta. Hän liittyi suojeluskuntaaa ja toi kiväärinkin kotiinsa. Hänen vaimonsa piti jämäkästi perhettä pystyssä sanoi tiukasti: ”Ilmari vie sitten maanantaina kiväärin takaisin”. Niin tietysti tapahtui.

    On tunnettua kuinka monet työpaikan saadakseen liittyivät kokoomukseen ja suojeluskuntaan.

    Saksassa vastaava järjestö Freikorps toimi aktiivisesti 1920- luvulla. Sen upseeri Rudolff Hess kirjoitti muistelmissaan: ”Me otimme lain omiin käsiimme, koska yhteiskunta ei olisi niitä tuominnut”.
    Tekemästään murhasta Hess sai 10 vuotta vankeutta. Keskitysleiri päällikkyyden jälkeen hänen kunnioituksensa lopulta romahti ja hän päätyi hirsipuuhun huhtikuussa 1947.
    .