Väestön pakkosiirtäjä

Kun tamperelainen lääkäri ja kaupunginvaltuutettu ehdotti syksyllä ilmeisen vakavissaan ihmisroskien siirtämistä kaduilta Näsijärven saareen, niin ajattelin raakuuden ja piittaamattomuuden olevan huipussaan. Väärässäpä olin. Kuopiolainen kokoomusvaikuttaja Ilkka Partanen panee Uuden Suomen blogissaan paremmaksi ja ehdottaa sosiaalitukien varassa elävien pakkosiirtoa pois kunnollisten ihmisten jaloista.

Hänen ajatuksensa voitte lukea täältä, mutta pieni varoituksen sana on paikallaan. Teksti saattaa ruveta kuvottamaan ja joka tapauksessa se herättää kummallisia mielleyhtymiä erään naapurimaan historiaan.

Tässä tiivistettynä muutamia pääkohtia Partasen näkemyksistä:

Sosiaalituilla elävä voi elää sosiaalituilla enintään puoli vuotta. Mikäli hän ei tuossa ajassa löydä työpaikkaa tai koulutusta kyseiseltä paikkakunnalta, hänen hakualueekseen nimetään koko maa, jonka jälkeen hänet sijoitetaan sinne mistä soveltuva työpaikka tai koulutus löytyy.

Jos perheen molemmat vanhemmat ovat pitkäaikaistyöttömiä, voidaan siirto toteuttaa täysin sen perusteella missä on eniten asuntoja saatavilla sekä lasten iän mukainen peruskoulutus tai keskiasteen oppilaitos sellaisen matkan päässä jota määräyksissä voidaan pitää kohtuullisena opiskelun suorittamisen kannalta.

Partasen mukaan syrjäytyminen vähenisi, koska pieniin kyläyhteisöihin siirretyt syrjäytyjät olisivat paremman valvonnan sekä suorempien toimenpiteiden kohteena. Lisäksi asuntopula kalleimmissa kaupungeissa helpottuisi, kun laaja sosiaaliasujien määrä hajautettaisiin muihin kaupunkeihin ja tilalle pääsisi ihmisiä, jotka tekevät jotain hyödyllistä.

Siinähän se perimmäinen ajatus tuli julki. Syrjäytyjät pitää siirtää pois hyödyllisten ihmisten tieltä jonnekin pieniin kyläyhteisöihin, jossa heitä voidaan valvoa tehokkaammin. Tekisi mieli kysyä, että pitäisiköhän mahdollisesti harkita myös piikkilanka-aitauksia ja aseistettuja vartijoita näille pakkosiirretyille sosiaalitapauksille.

Suomen perustuslaki onneksi tyrmää tällaisen hyötyajatteluun perustuvan ihmisjätteen siivoamisen. Perustuslain 9 §:n mukaan Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.

Oikeastaan voisin lopettaa tähän. On kuitenkin  ihan pakko ihmetellä tällaisten ajatusten yleistymistä. Itseään muita parempina yhteiskunnan tukipylväinä pitävät käyvät jatkuvasti yhä röyhkeämmiksi. He eivät anna joillekin ihmisrymille minkäänlaista ihmisarvoa, vaan pitävät heitä rasitteena. Heitä voi kohdella ihan miten tahansa, koska sosiaalietuuksia saava on hyödytön kuluerä. Millainen ihminen voi ihan vakavissaan ehdottaa jonkin väestöryhmän pakkosiirtoja?

Kommentit
  1. 1

    Joni Pelkonen sanoo

    Tämä ei tietenkään koskisi rikkaiden kakaroita eikä rikkaiden rakastajattaria/huoria, koska heillä olisi varaa ihan riihikuivalla kustantaa oleskelunsa. Kokoomuksen ideologian ydin on, että rahan alkuperällä ei ole niin suurta väliä, vaan ihmisarvo nousee joka tapauksessa mitä enemmän sitä on.

  2. 2

    Ilona sanoo

    Tällainen ajattelutapa elää myös tavallisten hyväosaisten kansalaisten keskuudessa. He puhuvat innokkaasti esim. ”lorvieläkeläisistä” (tarkoittaa sairaseläkeläistä). Ja hyrisevät ja hymisevät, kun julkisuudessa vaaditaan mm. että työttömien on tehtävä työtä työttömyyskorvauksensa eteen. Näillä ihmisillä on vakituiset työpaikat ja virat eikä heitä mikään työttömyys tunnu uhkaavankaan.

  3. 3

    sanoo

    Kannattaisi linkittää muitakin osioita tekstistä kuin pelkästään ne, joita pääsee suureen ääneen kauhistelemaan. Mielenkiintoisinta tässä kirjoituksessasi on mielestäni se, että sinä et odota solidaarisuutta niiltä jotka asuvat Helsingissä tekemättä palkkatyötä tai opiskelematta vuosikausiin. Se on aika erikoista minusta jos ei puolen vuoden saati vuoden sisällä onnistu saamaan Helsingistä yhtään minkäänlaista työtä tai ei hakeudu edes opiskelemaan, vaikka opintotarjontaa sekä kursseja (ihan yhteiskunnan maksamina) löytyy huomattavasti kirjavampi määrä ihan joka makuun kuin maakunnista. Sikäli kun ehdotukseni keskustelun pohjaksi on sinusta vastenmielinen, niin kerrotko sen moraalisen oikeutuksen jonka mukaan pk-seudulle töihin muuttava on velvollinen asumaan lähikunnissa koska kaikki hänen hinta- ja kokoluokkansa asunnot on kansoitettu porukalla jonka elämisen rahoittamiseen hän verotuloillaan osallistuu? Eikä sen porukan tarvitse siirtyä edes matkan päähän siitä mihin on sattunut aikoinaan osumaan, koska heillä on perustuslaillinen oikeus olla siirtymättä? Useinhan puhutaan oikeuksien lisäksi moraalisista näkökohdista, niin haluaisinpa kuulla vastauksesi että miltä osin pidät nykyistä järjestelyä oikeudenmukaisena tai edes kohtuullisena opiskelijoita sekä työn perässä muuttavia kohtaan?

  4. 4

    sakutimonen sanoo

    Linkitin koko tekstisi. Noin yleensä ottaen en koe hedelmälliseksi ruveta keskustelemaan moraalista kenenkään sellaisen kanssa, joka pitää kotimaan sisäisiä karkoituksia ja väestön pakkosiirtoja hyvinä ratkaisuina Helsingin asuntopulaan.

  5. 5

    Papa sanoo

    Puuttumatta pisaraakaan itse aiheeseen, on aika ylimielistä ja älyllisesti laiskaa kieltäytyä keskustelusta kenenkään kanssa sillä perusteella että hänellä on väärät mielipiteet. Pata, saanko esitellä sinulle uuden ystäväni kattilan?

  6. 6

    sakutimonen sanoo

    Moraalista ei voi keskustella sellaisen kanssa, joka ei moraalia tunne. Jos tämä ei riitä, niin perustuslain 9 §:n takaamasta asuinpaikan valintaoikeudesta ei voi keskustella sellaisen kanssa, joka ei perustuslakia tunne.

  7. 7

    sakutimonen sanoo

    Sen verran otan kantaa tuohon Partasen kommenttiin, että kansalaiselle perustuslaissa taatut oikeudet ja määrätyt velvollisuudet eivät millään tavalla ole sidoksissa hänen maksamiensa verojen määrään. Jos olisivat, niin pelkillä pääomatuloilla elävillä ei olisi mitään oikeutta kunnallisiin palveluihin, koska he eivät maksa kunnallisveroa.

  8. 8

    sanoo

    Sinä Saku purat asiaa kovin väärältä osin. Perustuslain osalta en ole ottanut mitään kantaa asiaan, enkä myöskään ole ollut yhdistämässä verotuloja henkilön oikeuksiin millään tapaa. Tekstini tarkoitus on herättää lähinnä pohdintaa siitä että mihin asti ollaan valmiita nykyistä tilannetta viemään. Asuntopula on alueella ollut jo vuosikymmenen, samoin myöskin lukumääräisesti sen väestön määrä joka ei ole töissä tai koulussa eikä ole ihan äskettäin ollutkaan, on myös todella suuri määrältään. Miksi siis väkeä joka ei ole onnistunut löytämään työtä tai koulutusta alueella johon muutetaan muualta niiden perässä tulisi saada vuositolkulla olla maan kalleimmilla neliöillä ja halutuimmissa asunnoissa vain siksi että he eivät halua asua muualla? Mikä siinä on oikeudenmukaista niitä kohtaan jotka asuntoa tarvitsisivat työn tai opiskelun vuoksi? Yhteiskunta kuitenkin maksaa myös sen opiskelijan olemisen, mutta hänellä sentään on pyrkimystä johonkin. Työssäkäyvä taas maksaa siellä asunnossa olevan olemisen, mutta joutuu itse asumaan huonompien kulkuyhteyksien päässä koska sosiaaliasuja ei halua asua muualla. Onko siis oikein että niiden jotka eivät edes yritä mitään, annetaan aiheuttaa hankaluutta niiden elämään jotka yrittävät ja osallistuvat siihen heidänkin elämänsä maksuun?

    Minusta vaikuttaa että tuo haluttomuutesi keskustella moraalista kanssani johtuu lähinnä siitä ettei sinulla ole mitään perustetta jolla nykyistä järjestelyä voisi pitää oikeudenmukaisena, koska se ei sitä ole.

  9. 9

    Rotupuhdasta kokoomuslaisuutta sanoo

    Heh. Tyypillistä oikeistolaista hihhulointia väitteillä joiden tueksi ei ole mitään konkreettista. Mitä tuo kokoomuksen gulag-järjestelmä tulisi maksamaan? Paljonko veronmaksajien rahaa kuluisi siihen, että värvättäisiin virkamiehiä, poliiseja, sotilaita ja VR:n työntekijöitä organisoimaan, valvomaan ja pakkosiirtämään tuhansia raihnaisia siviilejä jonnekin korpeen? Vai olisiko homma tarkoitus hoitaa yhtä edulliseen omakustannushintaan kuin Viron pakkosiirrot 1949?

    Ja miksi koko sirkus pitää aloittaa ensisijaisesti juuri nimenomaan pakottamalla? Eikö hyviä asuinpaikkoja maakunnista voisi kunnostaa ja tarjota köyhille ensin vapaaehtoisesti niin että halukkaat saavat muuttaa niihin? Ai niin, mutta eihän siinä olisi samaa arjalaista vallantunnetta, kun köyhiltä itseltäänkin kysyttäisiin jotain ja he saisivat valita oman mielensä mukaan.

    Luokkasyrjinnän ja rasismin läheinen sukulaisuus tulee hyvin esille näissä hienostuneen yläluokkaisten kokoomuslaisten avauksissa. Rasistit ovat luokkasyrjijöiden alarotu.

  10. 10

    Jukka sanoo

    Mielenkiintoista tietysti keskustella siitä minkälaisia oleskelijoita pääkaupunkiseudulla asustaa ja millä oikeudella. Parhailla paikoilla lienee vähemmän työttömiä. Enemmän erilaisia osingoilla ja koroilla eläjiä. Heitä ei kuitenkaan jostain syystä kutsuta työttömiksi.

  11. 11

    Andy sanoo

    Sellainen pieni kysymys logiikka-Partaselle pitää esittää, että jos kerran muualla Suomessa on niitä koulutuspaikkoja ja työpaikkoja ihan riesaksi asti, niin miksi ihmeessä Helsinkiin on niin suuri muuttoliike nimenomaan työ- ja opiskelupaikkojen perässä?

    Jos puhutaan pitkäaikaistyöttömistä, niin miten oletetaan, että monilla turhilla pilipalikursseilla ja turhissa ”työllistämishankkeissa” mukana ollut työtön jaksaa hakea edelleen töitä positiivisella asenteella ja hirveällä draivilla senkin jälkeen, kun työhakemuksia on tullut lähetettyä satoja ellei tuhansiakin turhaan?

    Jos puhutaan asuntopulasta, suurin ongelma ei ole sosiaalinen tulonsiirtojärjestelmä, joka muka hilaa asumiskustannuksia ylöspäin, vaan nimenomaan työpaikkojen ja koulutuksen keskittyminen kasvukeskuksiin, mikä mahdollistaa vuokranantajien kiskomat huikeat vuokrat. Asuntoja ei ole tarpeeksi oikeaan tarpeeseen, mikä lienee myös hyvin pitkälle markkinatalouspolitiikan sanelema juttu. Siinä taas osoitus siitä, kuinka markkinatalous toimii.

    Miten koko muun Suomen asiat sitten aiotaan järjestää, jos Helsingistä tulee sellainen paikka, josta pakkosiirretään tulonsiirroilla elävät muualle Suomeen? Mitähän ne muut Suomen paikkakunnat mahtaa tuumata siitä, että nyt vaan satuttiin pakkosiirtämään teille parikymmentä uutta sosiaalitoimen asiakasta per kunta? Eiköhän tästäkin ole tehty jo tarpeeksi tutkimuksia, että sosioekonominen sekoittuminen nimenomaan asumisen suhteen on hyvästä kaikille. Ghettoutumisen ongelmat on jo nähty muualla maailmassa. Vai haluaako Partanen Suomeenkin slummeja?

    Kovasti myös kummeksuttaa tämä väite, että suuri osa siitä työttömien populaatiosta, joka ei ole koulutuksessa tai palkkatyössä ei halua tehdä mitään tai ei yritä mitään? Millä tämä perustellaan? Silläkö, että ihminen ei välttämättä halua tehdä mahdollisesti vaarallista/haitallista/persnettoa tuottavaa työtä? Silläkö, että ihminen on löytänyt elämästä jotain muutakin merkityksellistä kuin palkkatyön?

    Jos asunnon tarve ja paikkakuntasidonnaisuus perustellaan puhtaasti hyödyllisyydellä, mitä tehdään kaikille pääomatuloilla eläjille? Mielestäni he aiheuttavat enemmän haittaa kuin hyötyä mille tahansa alueelle, eristäytyvät usein alueellisesta elämästä ja useimmiten vievät täysin turhaan liikaa tilaa. Ihan aikuisten oikeesti: se, että ihmisellä on rahaa, ei tee hänestä automaattisesti hyödyllistä tai hyödytöntä. Kun tämä näyttää olevan Partasen alkuasetelma, Saku on varsin oikeassa todetessaan, että moraalista, saati sitten etiikasta, on turha puhua.

    Turha lienee myös puhua sosiaalisista verkostoista, koska harvemmin oikeistolaisten päähän mahtuu mitään muuta kuin kuvia rahasta. Kiitos ja anteeks.

  12. 12

    V. Laulajainen sanoo

    Kuinka monta paikkakuntaa tässä maassa on vailla työttömyyttä tai vailla työpaikkoja?

    Esim. Helsingissä itsestään on satoja vapaita työpaikkoja ja satoja työttömiä. Mitä järkeä ääriesimerkkinä olisi tuoda Ivalon työtön Helsinkiin töihin?
    Lisäksi työttöminä on monta heitä, joita sairauden vuoksi ei oteta töihin ja vastaavasti eivät pääse sairaseläkkeelle. Erikoislääkäri kyllä passittaisi osan heistä sairaseläkkeelle, eläkkeelle päättävästä lääkärin mielestä he kuitenkin ovat täysin työkykyisiä.
    Myös niiden lääkäreiden mielestä, joiden käsissä se eläkkeelle pääsy on.Tuli vain mieleen kertomus, sairaseläkkeelle valmis mies sai hylkäävän päätöksen eläkkeestä. Noin vuoden kuluttua varasi ajan hylkäyspäätöksen antaneelta lääkäriltä. Tutkimusten jälkeen lääkäri totesi miehen olevan sairaseläkekunnossa ja vuotta aikaisemmin sama lääkäri oli hylännyt miehen sairaseläkeanomuksen.

  13. 13

    matti christensen sanoo

    niin – asuimme aiemmin pääkaupungissa noin puoli kilometriä kolmen sepän patsaasta. kun sitten kaksi pientä poikaamme alkoivat tulla kouluikään, saimme hyvän syyn muuttaa maalle = kuka nyt haluaisi kasvattaa lapsensa siinä kaupungissa tai ainakaan laittaisi hänet siellä kouluun. muutimme siis maalle ja todelliselle haja-asutusalueelle jossa kuitenkin oli ne perusasiat joita tarvitsimme; kyläkoulu lähellä ja pienen kunnan palvelut kauempana. mutta kuinkas kävikään – viisaat kunnanisät lakkauttivat kyläkoulun jolloin koulumatkaksi tuli melkein 40 km, vaikka teimme asialle todellakin kaikkemme = jopa ylläpidimme koulua puhtaalla talkootyöllä kaksi vuotta etsien rahoitusta ( lapsistahan ei olisi toimivassa kyläkoulussa pulaa ).

    tuo perustuslain oikeus valita asuinpaikkansa ei siis toteudu nykyiselläkään menolla…

    http://www.halmeniemi.info/news/koulukysymys/halmeniemen_kyla_ja_koulu.html