Sasi ja nuoret laiskurit

Työttömät nuoret muuttavat kotoaan ja elävät sitten toimeentulotuella viitsimättä mennä töihin. Toimeentulotuki tarjoaa niin hyvän elintason, että nuoret mieluummin laiskottelevat ja antavat muiden elättää itsensä. Siksi alle 25-vuotiailta on otettava toimeentulotuki pois ja heidän työmarkkinatukensakin on annettava kunnille tai suoraan muille työnantajille nuorisotakuun nimissä. Näin myös huonosti palkattu työ rupeaa laiskureille maistumaan. Tässä olikin kiteytettynä kansanedustaja Kimmo Sasin kirjallinen kysymys hallitukselle.

Tämä kysymys osoittaa, että Sasi ei elä tässä todellisuudessa tai ei ainakaan osaa laskea. Lisäksi hän ei tunne perustuslakia, koska olisi noinkin kevyesti valmis asettamaan ihmiset iän ja sosiaalisen statuksen perusteella eriarvoisiksi lain edessä.

Sasi tuntuu sekoittavan toimeentulotuen ja työmarkkinatuen. Ei niitä molempia täysimääräisenä yhtä aikaa saa. Jos henkilö saa työmarkkinatukea, niin hän ei yleensä saa ollenkaan toimeentulotukea tai saa sitä tarkan laskelman perusteella hyvin vähän. Jos hän on menettänyt työmarkkinatuen, niin vasta sitten saa täysimääräistä toimeentulotukea.

Jos Sasin vaatimuksen mukaisesti työmarkkinatuki annettaisiin työnantajille työllistämistä varten, niin paljonko saataisiin ostettua työehtosopimusten mukaista työaikaa? Työmarkkinatuki on 34,46 euroa arkipäivältä, joten eipä sillä minkään alan työtä kovin monta tuntia saataisi.

Yksin asuvan toimeentulotuki on 477 euroa kuukaudessa. Paljonkohan Sasi arvelee sillä summalla saatavan työehtosopimusten mukaisesti palkattua työtä?

Miksi minä puhun työehtosopimusten palkan mukaisesta työstä? No ihan siksi, että alle työehtosopimusten ei työtä saa teettää. Siinä nimittäin tulee hyvin äkkiä vastaan rikoslain 47 luvun 3 a §, joka sanoo näin:

Jos työsyrjinnässä asetetaan työnhakija tai työntekijä huomattavan epäedulliseen asemaan käyttämällä hyväksi työnhakijan tai työntekijän taloudellista tai muuta ahdinkoa, riippuvaista asemaa, ymmärtämättömyyttä, ajattelemattomuutta tai tietämättömyyttä, tekijä on, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, tuomittava kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Sasi on heppoisin eväin liikkeellä vakavassa asiassa. Tarkoituksena lienee pakottaa työttömät tekemään työtä ihan millä tahansa työnantajan määräämällä palkalla ankarien sanktioiden uhalla. Kun toimeentulotuki poistetaan, niin kurjakin palkka kelpaa. Kätevintä on tietysti laittaa kaikki työttömät palkattomiin töihin pelkällä työmarkkinatuella. Kokonaan toinen asia on sitten se, millä Sasi  mahtaa kuvitella näiden ihmisten sitten elävän.

Ehkä pelkällä työn ilolla. Sehän se tuntuu nykyisin olevan tärkeintä eikä palkasta enää sovi edes puhua.

Kommentit
  1. 1

    tauno lehtonen sanoo

    Paha vaan, että tuo ei ole Sasin yksityisajattelua, eikä vain Kokoomuksen sekoilua. Valitettavasti malli näyttää saavan kannatusta kaikista suunnista. Ehkäpä jäämme odottamaa (toivottavasti ei vaiti ollen) miten asia ja nuorisotakuu tästä etenee.

  2. 3

    Janne Linna sanoo

    Kansanedustajat voisivat kokeilla tuota tuilla herroiksi elelemistä ennen kuin aloittavat ”työnsä”eduskunnassa.

  3. 4

    Palmroos sanoo

    ” On sairas isänmaamme. Se potkii, sortaa lastaan.” (Hector, Tuulisina öinä.=

  4. 5

    Heikki Karhu sanoo

    Minua kiinnostaisi mitä pitäisi tehdä yli 18 vuotiaalle nuorelle, joka asuu kotona, eikä suostu menemään töihin eikä muuttamaan pois. Haenko häätöä?

  5. 6

    Palmroos sanoo

    Mä en ymmärrä mitä töitä nämä nuoret oikein tekisivät. Viimeksi kuntouttavassa työtoiminnassa käskettiin hidastamaan tahtia että riittäis huomiseksikin jotain tekemistä. Siinä sitten vanhan vitsin tapaan nojailtiin lapioihin, oikeesti.

  6. 7

    Ilona sanoo

    Työmarkkinatuki: 32,46 eur brutto/pv = 4,06 eur/tunti (8 tunnin työpäivä)
    Palkasta vähennettävä vero, TyEL, ynnä muuta.

    Joku IsoHerra (jos toinenkin) on kai toivonutkin, että nuorille maksettaisiin aluksi huonompaa palkkaa, mutta mutta…
    En tiedä, mikä mahtaa nykyään olla alin mahdollinen tuntipalkka, mutta ei kai sentään 4 euroa?

  7. 8

    A Niemelä sanoo

    Olettehan lukeneet sen vanhan sanonnan, jossa kerrottin järjen määrästä ja hallitsemisesta?

    Kun tuollaiset Sasin (yms) päätökset astuvat voimaan, ei saa sitten enää moittia pikkurötösten lisääntymisestä.
    Jos kerran ei ole työtä, josta saadulla palkalla saisi edes ruokaa, ja yhteiskunnan tuetkin on viety,
    ei tälle nälkäiselle jää muuta vaihtoehtoa kun kääntyä rikolliselle tielle!

  8. 9

    Survivor sanoo

    ”Minua kiinnostaisi mitä pitäisi tehdä yli 18 vuotiaalle nuorelle, joka asuu kotona, eikä suostu menemään töihin eikä muuttamaan pois. Haenko häätöä?”

    Opeta se omavaraiseksi ja downshiftaamaan. Eli miten tulla toimeen mahdollisimman vähällä. Hyvä tapa on vaikka rakentaa 20 m2 siirettävä asunto takapihalle yhteistuumin ja kasvattaa omaa ruokaa. Sitten voisi myös opettaa, että mitä tämä yhteiskunta ajaa takaa loppupeleissä, hyvää se ei ainakaan meille tahdo, päinvastoin.

  9. 10

    sanoo

    Tässä näyttäisi olevan tarkoituksena luoda valtava reservi ilmaista työvoimaa yritysten käyttöön. Jos Sasilta kysyisi orjuudesta, olisi varmasti vastaan, mutta ei näe tässä toiminnassa samoja elementtejä.
    Orjaluokastahan tässä on kysymys. Varmasti tulee korreloitumaan rikostilastojen kanssa oikein mukavasti.

  10. 11

    Survival sanoo

    ”Minua kiinnostaisi mitä pitäisi tehdä yli 18 vuotiaalle nuorelle, joka asuu kotona, eikä suostu menemään töihin eikä muuttamaan pois. Haenko häätöä?”

    Opeta se omavaraiseksi. Tämä yhteiskunta ei halua muutakuin pahaa meille, miksi tukea sellaista?

  11. 12

    Ville T sanoo

    Yksin asuvan helsinkiläisen toimeentulotuki koostuu perusosasta 477 ja lisäosasta jonka vuokramaksimi on 650 ja noin 50 sähkö ja vesikuluja. Eli helsinkiläisen toimeentulotuki on noin 1100 euroa. Opiskelijaksi ryhtyminen vähentäsi tuloja eikä pienipalkkainen työ toisi juuri mitään lisää. 1100 eurolla saa aika paljon työtä.

    Itse näen peruskoulussa aika potentiaalisia syrjäytyjiä, jotka eivät viitsi tehdä mitään. On vaikea nähdä sitä ihmettä, joilla nuori joka saa ilmaisen toimeentulon ja asunnon lähtisi yrittämään elämässä eteenpäin. Siksi joku muu systeemi, jolla ihminen saisi jotain palkkiota pinnistelystään olisi paikallaan.

  12. 13

    Kalle K sanoo

    ”Toimeentulotuki tarjoaa niin hyvän elintason, että nuoret mieluummin laiskottelevat ja antavat muiden elättää itsensä.”

    ”Eli helsinkiläisen toimeentulotuki on noin 1100 euroa. Opiskelijaksi ryhtyminen vähentäsi tuloja eikä pienipalkkainen työ toisi juuri mitään lisää. 1100 eurolla saa aika paljon työtä.On vaikea nähdä sitä ihmettä, joilla nuori joka saa ilmaisen toimeentulon ja asunnon lähtisi yrittämään elämässä eteenpäin.”

    Niin, onko ongelma sosiaaliturva joka kattaa elinkustannukset, vai palkka joka ei kata elinkustannuksia?

  13. 14

    letu sanoo

    Onkohan Sasi lain tuntijana miettiny montako lakia joutuisi muuttamaan, jos esitystä lähdettäisiin tosissaan ajamaan Tasa-arvo, toimeetulo ja Perustuslaki ensimmäiseksi. Sitten soppa syntyisi kuinka voidaan antaa työnantajalle toisen etuus. Mutta eihän tarkoituksena olekaa kuin pisteiden keruu sieltä oikeammalta ja oerussuomalaisten alueelta. Valitettavasti samalla hän potkii kovaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia.