Ympäri käydään

Viime päivien parikin pikku-uutista kertovat asenteiden työttömiä ja muita huono-osaisia kohtaan koventuneen. Miss Suomen perintöprinsessa jakaisi narkomaaneille sossusta mieluummin hirttoköyttä kuin rahaa ja sosiologi Arto Selkälä on väitöskirjatutkimuksessaan todennut sosiaalityöntekijöiden syyllistävän asiakkaitaan. Pitkäaikaistyöttömiä syytetään omasta tilanteestaan.

Tässähän ei ole mitään uutta, vaan nyt palataan muutaman vuosikymmenen tauon jälkeen menneisyyteen.

Vuosina 1663-1883 maassamme oli palveluspakko. Jokaisen oli oltava jonkun palveluksessa, jos hän ei ollut itsenäinen yrittäjä tai maanviljelijä. Työtön katsottiin irtolaiseksi ja hänet passitettiin pakkotyölaitokseen tai kehruuhuoneeseen tuomittujen rikollisten joukkoon. Tämä tapahtui ilman oikeudenkäyntiä pelkällä hallinnollisella päätöksellä.

Ohjesäännön mukaan irtolaisista oli pantava kehruuhuoneeseen vain yli 14-vuotiaat työkykyiset naiset. Työ kehruuhuoneessa käsitti kutomateollisuuden eri alat lankojen kehräämisestä erilaisten vaatetusaineiden valmistamiseen saakka.Tavallismpia töitä olivat häkilöiminen, villojen karstaaminen, kehrääminen, höyhenien riipiminen ja sukan kutominen. Kehruuhuoneet tyydyttivät suuren osan vankiloiden ja sairaaloiden pito- ja makuuvaatetarpeesta. Myös yksityisille myytiin kankaita ja kudontatuotteita. Vuonna 1823 annettu ohjesääntö sääteli tarkkaan vankien päivärutiineja. Paitsi vankila, kehruuhuone oli huomattava käsiteollisuuslaitos. Määräävänä tarkoitusperänä oli siveellisen kasvatuksen rinnalla pyrkimys saada hoidokkien työstä valtiolle ansiotuloja sekä aatteellinen ajatus levittää käsityötaitoa rahvaan keskuuteen.” (Lappeenrannan kehruuhuone 1800-luvulla)

Pakkotyö siis paransi sairaudesta nimeltä työttömyys ja siinä sivussa saatiin tuloja valtiolle. Palveluspakosta luovuttiin, mutta yhä edelleen irtolaiseksi leimattin helposti. Siihen riittivät pelkkä työttömyys ja sen seurauksena vietettävä pahantapainen elämä. Parannuskeino oli vanha tuttu:

”Työlaitoksessa hoidettakoon irtolaista siksi, kunnes on saatu perusteltua syytä olettaa, että hän tulee viettämään säännöllistä ja kunniallista elämää, kuitenkin enintään yksi vuosi taikka, jos häntä lähinnä edellisten viiden vuoden aikana jo on työlaitoksessa irtolaisuuden vuoksi hoidettu tai samana aikana pidetty pakkotyössä, enintään kolme vuotta.

Jos on todennäköistä, että hoidettava työlaitoksesta päästettynä viettää säännöllistä ja kunniallista elämää, voidaan hänet ehdollisesti päästää työlaitoksesta, ei kuitenkaan ennenkuin kolme kuukautta on kulunut siitä, kun hänet siihen otettiin.

Kun hoidettava on ehdollisesti päästetty työlaitoksesta, on hän yhden vuoden irtolaisvalvonnan alainen; ja voidaan hänet sinä aikana palauttaa takaisin työlaitokseen, ellei hän noudata annettuja määräyksiä ja ohjeita.” (Vuoden 1936 Irtolaislain 10 §)

Välillä elettiin hyvinvointivaltiossa, jossa työttömilläkin oli ihmisarvo. Sitten tuli 1990-luvun lama ja työttömyys lisääntyi. Se oli tietenkin laiskuutta, joten vanhat keinot otettiin käyttöön nykyaikaan päivitettynä. Kuntouttavaan työtoimintaan passitetaan hallinnollisella päätöksellä 500 päivää työmarkkinatukea saanut työtön. Nyt hallitus on päättänyt, että aika lyhennetään 300 päivään.

”Kuntouttavaa työtoimintaa järjestetään 3–24 kuukauden mittaiseksi jaksoksi kerrallaan. Jakson aikana henkilön tulee osallistua kuntouttavaan työtoimintaan vähintään yhden ja enintään viiden päivän aikana kalenteriviikossa. Yhden päivän aikana kuntouttavan työtoiminnan tulee kestää vähintään 4 tuntia.

Edellä 2 momentissa tarkoitetun jakson päättyessä aktivointisuunnitelma on uudistettava noudattaen mitä 3 luvussa aktivointisuunnitelmasta säädetään.” (Vuoden 2001 laki kuntouttavasta työtoiminnasta 13 §).

Nyt moni sanoo, että nämähän ovat aivan eri asioita. Kuntouttavalla työtoiminnalla edistetään elämänhallintaa ja autetaan löytämään urapolun pää. Ihan sama se tarkoitus oli ennenkin, mutta sitä ei osattu tai oikeastaan viitsitty sanoa niin hienosti.

Kommentit
  1. 1

    Kuntoutettava orja sanoo

    Ennen muinoin pakkotyön kesto oli näköjään rajattu. Nykyään pakkotyötä eli ”kuntouttavaa työtoimintaa” järjestetään niin kauan, kunnes kuntoutettava pääsee eläkkeelle tai mullan alle. Uusi kuntoutusjakso tehdään heti, kun vanha on loppunut. Laissa ei ole mitään määrää, kuinka monta kuntoutusjaksoa joutuu tekemään, joten käytännössä se on ikuinen tuomio.

  2. 2

    Ilona sanoo

    Urapolun (kadonnut) pää löytyy vain palkkatyössä – ei pakkotyössä.