Asennetta ja ongelmia

Henkilön toimeentulotukea alennettiin 20 % työvoimapoliittisesta koulutuksesta kieltäytymisen takia. Tuen alentamisen yhteydessä ei laadittu toimeentulotukilain 10 § 2 momentin edellyttämää suunnitelmaa itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi. Tämä suunnitelma on aina laadittava, mikäli mahdollista yhdessä toimeentulotuen hakijan ja tarvittaessa yhteistyössä työvoimaviranomaisten ja muiden viranomaisten kanssa silloin, kun tukea alennetaan työstä tai koulutuksesta kieltäytymisen perusteella. Sanat mikäli mahdollista eivät anna oikeutta jättää itse suunnitelmaa laatimatta, vaan tarkoittavat yhteistyön mahdollisuutta. Jos yhteistyö asiakkaan kanssa on mahdotonta, niin suunnitelma on laadittava vaikka ilman hänen myötävaikutustaan.

Sosiaalityöntekijän päätöksestä tehtiin oikaisuvaatimus kunnan sosiaalilautakunnalle. Lautakunnalle antamassaan vastineessa sosiaalityöntekijä ei maininnut sanallakaan valitusperustetta eli tätä suunnitelman puuttumista.

Sen sijaan hän kirjoitti, että hakijan käytös oli ylimielistä ja muutenkin epämiellyttävää. Lautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen sosiaalityöntekijän lausunnon perusteella, siis ottamatta mitään kantaa valitusperusteeseen. Hallinto-oikeus kumosi lautakunnan päätöksen.

Tämä muutaman vuoden takainen tositapaus tuli mieleeni luettuani jostain, että sosiaalietuuksia eivät hae niitä eniten tarvitsevat. Syynä on hakemisen monimutkainen byrokratia, leimautumisen pelko ja ihan yleinen tietämättömyys. Yhtenä syynä on varmasti myös kuvatun kaltainen asenneongelma. Joskus sosiaalityöntekijät kokevat asiakkaan vastapuoleksi, jota vastaan on taisteltava kaikin keinoin.

Yksi käytetyimmistä keinoista lienee tietojen suoranainen pimittäminen. Hakijan on itse tiedettävä mitä hän on hakemassa ja mihin hän on oikeutettu. Jos hakija sitten sattuu olemaan tietoinen oikeuksistaan, niin hänet leimataan röyhkeäksi ja ylimieliseksi. Sellaiselle pitää vähän opettaa nöyryyttä.

Viranomaisella on yleinen neuvontavelvollisuus, mutta se tuntuu usein unohtuvan. Apua pitäisi saada yleisen viranomaisneuvonnan lisäksi myös sosiaaliasiamiehiltä, mutta he ovat ylityöllistettyjä muutenkin. Lisäksi heitä on liian vähän eikä heidän olemassaolostaan edes tiedetä. Siitäkään kun ei asiakkaille aina kerrota.

Harvat sosiaalityöntekijät ovat lähtökohtaisesti asiakasta vastaan. Yleensä ottaen he ovat ammattitaitoisia, mutta valitettavan ylityöllistettyjä. Yhdelle asiakkaalle ei ole riittävästi aikaa, vaan varsinkin toimeentulotukipäätöksiä joudutaan tekemään liukuhihnalla. Työn stressaavuutta ei saisi kuitenkaan purkaa asiakkaisiin.

Tässä esimerkkitapauksessani asenneongelmaa oli pöydän molemmilla puolilla. Viranomaisen pitäisi kuitenkin säilyttää aina ammattimainen asenne eikä sekoittaa mukaan henkilökohtaisia tuntemuksiaan. Varsinkin sosiaalitoimen asiakkaalta on siedettävä myös vähän huonompaa käytöstä, kunhan  vain kukaan ei tunne turvallisuuttaan uhatuksi. Tietoisuus omista etuuksista ei kuitenkaan ole röyhkeyttä.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    tosta neuvontavelvollisuuden laiminlyönnistä pitäisi muuta vetää käräjille. siis ensin ottaa yhteyttä pomoon ja kertoa että työntekijä ei neuvonut. koska pomo ei ota asiaan kantaa, ilmoittaa sen pomolle että rikollisia suosii. ei sekään asiaan puutu, sitten käräjille koko kopla. jahka viisi kuusi on tervalla ja höyhenillä käsitelty hovi oikeuden päätöksellä, alkaa lain kunnioitus kasvaa.

  2. 2

    Ilona sanoo

    Eiväthän kaikki toimeentulotukia käsittelevät ole varsinaisia sosiaalityöntekijöitä? Eikös siellä ole myös ihan tavallisia toimistovirkailijoita, joiden ammattiala on lähinnä numeroiden käsittely?

  3. 3

    sossulle "pataan" sanoo

    ”Lautakunnalle antamassaan vastineessa sosiaalityöntekijä ei maininnut sanallakaan valitusperustetta eli tätä suunnitelman puuttumista.”
    Tuollainen toiminta on erittäin yleistä. Noissa lausunnoissa ei ole todellakaan päätä eikä häntää ja jopa valehtelemalla saadaan oikaisuvvatimuksen tekijä syylliseksi koko tapahtumaan. Todella kuvottavaa.

    ”Lautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen sosiaalityöntekijän lausunnon perusteella, siis ottamatta mitään kantaa valitusperusteeseen.”
    Yleistä tuokin. Tuo oikausuvaatimusten hylkäysprosentti lienee lähellä sataa.

    ”Hallinto-oikeus kumosi lautakunnan päätöksen.”
    Tuokin on yleistä. Omalla kohdalla sekä lautakunnan hylky- että voittoprosentti hallinto-oikeudessa on tasan 100%. Kolme tapausta jo tällä vuosikymmenellä.

    Tuo ongelma taitaa olla valtakunnallinen ja koskee myös joitakin muita viranomaisten toimintoja. Helppohan se on köyhää kyykyttää kun tietää ettei joudu vastuuseen teoistaan. Syykin on aika selvä: Rikoslain virkarikospykäliä ei sovelleta juuri koskaan.

  4. 4

    sanoo

    ”…[sosiaalityöntekijä] kirjoitti, että hakijan käytös oli ylimielistä ja muutenkin epämiellyttävää.”

    Ettäkö näin asenteellisia ihan mustana valkoiselle? Virkailijan luonteessa on vika, jota koulutuksessa ei osattu (yritettykään?) korjata.

  5. 5

    Marko sanoo

    ”Tuollainen toiminta on erittäin yleistä. Noissa lausunnoissa ei ole todellakaan päätä eikä häntää ja jopa valehtelemalla saadaan oikaisuvvatimuksen tekijä syylliseksi koko tapahtumaan. Todella kuvottavaa.”

    Minun tapauksessani työvoimatoimisto antoi väärää tietoa eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka teki päätöksen asiaa tarkistamatta. Kyse oli työharjoittelusta, jonka minun katsottiin jo sopineen ja sen peruneen, vaikka tosiasiassa olin ko. paikasta harjoittelumahdollisuutta vasta kysellyt. Lain mukaan työharjoittelusta on aina tehtävä kirjallinen sopimus. Sellaista ei ollut. Työvoimatoimiston johtaja myönsi kirjallisesti että sopimus on ollut suullinen. Jos se oli suullinen, niin se ei ollut laillinen PISTE.

  6. 6

    Marju sanoo

    Olen kenties yksi harvoista, joka kunnioittaa niitä työntekijöitä. Olen itse joutunut kolme kertaa pyytämään apua. Ensimmäisellä kerralla koin tulleeni kohdelluksi kuin idiootti. Tilanne oli kuitenkin niin paha, että tarvitsin apua ja vaihdoin työntekijää. Se muutti paljon. Vaikka sain apua, koin luultavasti omien ennakkoluulojeni takia menettäneeni itsenäisyyteni. Ohjeita tuli lopulta monelta taholta ja täysin ristiriitaisia. Yksi kehotti pikimmiten eroamaan ja toinen viivyttelemään, jos vain mahdollista. Stressavinta kanssakäymistä en tiedä, mutta kuitenkin on hienoa, että edes on paikka, josta voi hakea apua ja neuvoja. Ei heillekään ole helppoa hädässä olevalle sanoa ”ei”. Elottomat määräykset ja lait rajaavat heidän toimintaa, käsittääkseni. Ei suinkaan inhimmillisyyden puute. Parasta vaan yrittää elää ilman, että joutuu asioimaan siellä.