Historian pyörä

Kun tulo- ja varallisuuserot kasvavat, niin kontrolli kovenee ja rangaistukset ankaroituvat. Tämä kehitys merkitsee sääty-yhteiskunnan paluuta muodossa tai toisessa. Sääty-yhteiskunnassa taloudellinen ja poliittinen valta ovat ohuella yäluokalla. Vallan siellä pysyminen varmistetaan ankarilla rangaistuksilla kaikissa rikoksissa. Vain tiukasti kontrolloitu ja ankarilla rangaistuksilla peloteltu kansa tottelee vähemmistöä. Näin totesi oikeushistorian professori Heikki Ylikangas jo 80-luvulla.

Nuijasodan jälkeen 1600-luvun alussa Ruotsiin rakennettiin nopeasti pieneen aateliin nojautuva kuningasvalta. Uskollista aatelia palkittiin maaomaisuuksilla ja viroilla, mutta kansa pidettiin kurissa ankaralla isäntävallalla. Siinä mentiin niin pitkälle, että toissijaiseksi oikeuslähteeksi otettiin Vanhan Testamentin Mooseksen laki. Kun maan laista ei löytynyt sopivaa rangaistusta, niin nojauduttiin suoraan Raamattuun. Menettely oli ihan konkreettinen, sillä kuolemantuomio voitiin määrätä yli sadasta eri rikoksesta. Näin myös tehtiin ja tuomiot pantiin täytäntöön.

Rangaistusten ankaroittaminen aloitetaan aina niistä rikoksista, joita ns. yleinen oikeustaju pitää erityisen tuomittavina. Henkirikokset ovat perinteisesti olleet sellaisia.

Historian pyörä on kääntynyt taaksepäin jo 1990-luvun alun lamasta lähtien. Yleisen mielipiteen väitteistä huolimatta rangaistukset ovat ankaroituneet koko ajan. Hyvä esimerkki tästä on elinkautisvankien määrän kasvu, josta sanomalehti Karjalainen tänään kirjoitti.

Vuonna 1990 elinkautisvankeja oli 28, vuonna 2000 jo 59 ja vuonna 2010 peräti 150. Tällä hetkellä heitä on enemmän kuin koskaan ennen eli 200 henkilöä. Laki on ollut sama koko ajan, henkirikosten määrä ei ole lisääntynyt eivätkä teot ole raaistuneet. Tuomioistuimet vain ovat ruvenneet vähitellen siirtymään rangaistusasteikolla ankarampaan suuntaan ja ihan viime vuosina vauhti on kiihtynyt. Kynnys tulla tuomituksi tapon sijaan murhasta on alentunut.

Osaltaan rangaistuksiin vaikuttavat myös mielentilatutkimukset. Niitä tehdään yhtä paljon kuin ennenkin eli käytännössä jokaiselle henkirikoksesta epäillylle. Tulokset ovat kuitenkin muuttuneet. Vuonna 1990 alentuneesti syyntakeisiksi eli kansankielellä varttihulluiksi katsottiin 20 %. Nykyisin näitä varttihulluja on alle 6 % tutkituista. Jokainen  voi itse miettiä onko kansan mielenterveys kohentunut näin paljon.

Tämä kehitys tulee jatkumaan. Seuraavaksi rangaistuksia tullaan ankaroittamaan seksuaalirikoksissa ja sitten siirrytäänkin joustavasti omaisuusrikoksien puolelle. Juuri siihen koko tämä kehitys pyrkii joko tietoisesti tai ainakin osittain tiedostamattomasti. Kansan enemmistö on saatava pysymään kurissa.

Silti löytyy yhä enemmän niitä, jotka vaativat lisää ankarampia rangaistuksia. Päivittäin saa lukea sosiaalisessa mediassa vuodatuksia siitä, kuinka hovioikeudet silittelevät murhamiesten päätä. Juuri nämä yleisen mielipiteen edustajat ovat innokkaimmin kääntämässä sitä historian pyörää taaksepäin.

Ennen kuin aloitatte raivoisien kommenttien kirjoittamisen, niin kerron hyväksyväni tapahtuneen kehityksen. Hyväksyn myös raiskauksista annettavien rangaistusten ankaroittamisen. Jossain kohtaa on kuitenkin oltava historiaan paluun raja.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Kiitos tästä postauksesta. Tämä lautamies yrittää pitää sen mielessään.
    Eri intressien tasapainottelu ei ole helppoa. Rangaistukseen liittyvä kostoaspekti on ongelmallinen (kuten hyvin tiedätkin, kovemmat rangaistukset eivät tarkoita yleisestävän vaikutuksen lisääntymistä).
    Olenkin välillä miettinyt, että yhteiskunnan pitäisi kehittää keinoja tunnustaa selkeästi että rikoksen uhri on kärsinyt ja kokenut epäoikeudenmukaisuutta ja että yhteiskunta ottaa osaa hänen kärsimykseensä. Tällä hetkellä tämä viesti tavallaan sisältyy kostoon, mutta voisiko sen ilmaista sellaisella tavalla joka ei näkyisi rikoksentekijän suurempana kärsimyksenä?

  2. 2

    matti sanoo

    Tämä on erittäin hyvä kirjoitus. On hienoa että ymmärrät tämän ison kuvan yhteiskuntamme muutoksesta. On mielenkiintoista nähdä kuinka hyvin saksalainen, materialistinen filosofia ja yhteiskunnalliset näkemykset pitävät paikkansa ja toteutuvat = kuinka pitkälle omistava luokka voi mennä ennenkuin räjähtää.
    Muutokset ovat niin hitaita, ettei yksi ihmisikä aina riitä näkemään kuinka historia toistaa itseään laadullisesti korkeammalla tasolla.

  3. 3

    Pera sanoo

    Hyvä kirjoitus Sakulta mikä laittoikin ajatukseni siirtymään entisen Neuvostoliiton aikoihin. Että olikohan Neuvostoliitossakin työttömyyyttä niin paljon, että työttömiä ja toimeettomia ryhdyttiin siirtämään esim. Siperian vanki- ja työleireille. Täälläkin Suomessa kun nyt näyttäisi olevan sellaista ajattelua, että työttömiä tulisi lähettää työhön, mistä ei makseta palkkaa eikä eläkekertymää.

    Ei kuulosta eikä tunnu hyvältä palkaton työ. Vaikkakin siperialaiset pakkotyöntekijät eivät saaneet riittävästi ravintoa tehdäkseen moitteetonta työtä valtionsa hyväksi. Those were the days.

  4. 4

    1600-luvulta 2000-luvulle sanoo

    Menneisyyteen ei ankarampien rangaistuksien vuoksi ole mitään syytä palata, varsinkaan, kun kovempien rangaistusten pohja perustuu tällä haavaa ihmisten jaetuille vihantunteille ja kostomentaliteetille.

    1600-luvun puhdasoppisuuden ajan ankaria rangaistuksia voidaan isäntävallan lisäksi perustella erityisesti luterilaisella puhdasoppisuudella, joka tulisi Sakunkin mielestäni muistaa. Tuolloin oli sekä papistoon ja valtaapitäviin, mutta myös kansaan iskostunut väkevä protestanttinen ja vanhatestamentillinen oppi ns. Jumalan kostosta. Ankaria tuomioita Vanhan testamentin mukaan jaettaessa pyrittiin siis suojelemaan yhteisöä ankaran Jumalan piiskalta, Jumalan, joka rankaisi näennäisen epäjohdonmukaisesti ihmiskuntaa sodilla, ankarilla katovuosilla ja kulkutaudeilla. Näitä Jumalan ”vitsoja” ei onnistuttu tuolloin tieteen ja kansanopetuksen puutteiden ja kehittymättömyyden vuoksi muutoinkaan selittämään, sen aika tuli vasta etananvauhtia valistuksen myötä. Jokin logiikka ja selitys näille katastrofeille täytyi löytää, ja syntipukki löydettiin yhteisöjen sisältä, ja tietenkin sen liepeiltä. Välineet tuomitsemiseen saatiin Vanhasta Testamentista.

    Jos tarkastellaan 1600-luvun Euroopan oloja – ennaltamääräämättömiä ja selityksettä jääneitä nälänhätiä, sotia, kulkutauteja ja kehittyvän talouden yskähtelyjä – saadaan kuitenkin vänkä analogia nykyaikaan.

    Myös nykyisin kärsitään (näennäisen) selittämättömistä ”vitsoista”: maailmantalouden oikuttelusta, (mahdollisista) ilmastonmuutoksen seurauksista, kasvavista sosiaalisista ongelmista ja muista ihmiskuntaa ja maapalloa riivaavista ”taudeista”, joihin on ainakin kansanihmisen vaikea löytää vastauksia. Jotenkin reaktionomaisena tapahtumaketjuna tämä tuntuu liittyvän yleiseen asenneilmapiirin kovenemiseen: rankempien rangaistusten vaatimiseen, suvaitsemattoman ”ilmanalan” syntyyn, kansallismielisiin ilmiöihin ym oireisiin.

    Halutaan siis rangaista ”väärintekijöitä” ankarasti, vaikka varmuuden vuoksi, jotta heidän syntinsä eivät tulisi koko yhteisen kansan päälle sotana, tauteina, nälänhätänä, tuhkana ja tulikivenä. Rangaistaan sairaita, vammaisia, päihteiden väärinkäyttäjiä, maahanmuuttajia ja muuten vaan heikompia heidän ”syntiensä” tähden: jospa näiden maksama verivero estäisi yhteisön suuremmilta ongelmilta.