Ja taas yksi…

Kun julkisesti avaa yhteiskunnallista keskustelua, niin avaajan olisi hyvä tietää edes vähän aiheestaan. Jatkuvasti putkahtelee esiin työttömyyskorvauksen vastikkeelliseksi vaatijoita, joilla ei ole hajuakaan aiheesta. He näkevät vain tekemätöntä työtä ja työttömiä ja oivaltavat heti palkattoman työn olevan ratkaisu tähän ongelmaan.

Tässä taas yksi yhteiskunnallinen ajattelija, jonka tuotos mahtuu kätevästi kuvakaappaukseen:

nayttokuva-6_snip1 Nämä palkattoman työn vaatijat eivät koskaan ymmärrä palkan ja työttömyyskorvauksen välistä eroa. Palkka on sitä rahaa, mikä maksetaan TES:n mukaisesti korvauksena tehdystä työstä. Työttömyyskorvaus puolestaan on se mitätön summa, millä työtön pidetään hengissä sen aikaa, että hän saa itselleen palkallista työtä.

Nämä ajattelijat ovat vaatimassa kahden kerroksen työmarkkinoita. Heidän mallissaan työtön ja palkattu työntekijä tekisivät samaa työtä rinta rinnan, mutta vain toiselle maksettaisiin palkkaa. Palkattoman työn ehdottajat ovat vaatimassa työttömille kunnallista työvelvollisuutta. He eivät tiedä, että sellainen on jo olemassa kuntouttavan työtoiminnan nimisenä.

Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain mukaan jokainen pitkäaikaistyötön voidaan velvoittaa kuntouttavaan työtoimintaan työmarkkinatuella ja yhdeksän euron päivittäisellä kulukorvauksella. Kuntouttavassa työtoiminnassa ei ole muuta kuntouttavaa kuin nimi. Siihen ei voida määrätä sellaista vajaakuntoista, joka tarvitsee sosiaali- tai terveyspalveluja. Hänet on ohjattava niiden pariin niin pitkäksi aikaa, että hän kuntoutuu työkykyiseksi. Vasta sitten hän kelpaa kuntouttavaan työtoimintaan.

Jos ette usko, niin lukekaa laista. Tällä kertaa tämän loistoidean näyttää saaneen perussuomalainen, mutta ihan kaikissa puolueissa heitä on.   Puoluekannasta riippumatta jokainen tämän idean saanut pitäisi välittömästi irtisanoa nykyisestä työstään ja ottaa takaisin tekemään sitä kuntouttavana työtoimintana tai työkokeiluna. Ehkä se saisi ajattelemaan asiaa ihan järjen kanssa.

Kommentit (9)
  1. Harri Haavisto
    26.7.2013, 12:19

    Pitäisikö näille polittiseen toimintaan haluaville olla jokin pakollinen yhteiskuntatieteiden kurssi?

  2. Petri Piiparinen
    26.7.2013, 12:58

    Ni sellanen tuli tos mieleen, et entäs jos nää ajatteliat on ihan tosissaan… kö pikkuruiset kullanmurut, tai siis ketä he nyt onkaan… ni ni…

    Ihan vaan näin meidän kesken, ni ite oon kokeillu tuota palkatontakin olomuotoo… (ei häävi tila)… nyk töis… ja palkka tes…

    Ni ihan vaan vinkiksi kaikille, jotka lausuvat suustaan ulos kaikkea epämääräsii sanoja… toiset jopa lauseen tapasia… ni sitä vaan, et, olen kuullu, et maailmas ois sellasiiki ihmisii, jotka ajattelee ensin… ni varmaa tietoo ei oo, mut luulen, et tää vinkki vois pitää jopa paikkaansa?

Kommentointi suljettu.