Heikoimman kimppuun

Entinen kansanedustaja Risto Kuisma linkitti tänä aamuna Facebookiin uutisen, jonka mukaan KHO oli määrännyt kunnan maksamaan paralympiatason ratsastajalle kuljetustukea harjoituksiin ja valmennuksiin talleille. KHO:n mukaan harjoittelu ja valmennus olivat rinnastettavissa työssäkäyntiin, koska kyseinen urheilija on sitoutunut pitkäjänteiseen ammattimaiseen valmennukseen. Hän on mm. EM-tason hopeamitalisti.

Kuisma kirjoitti linkin saatteeksi, että nyt on hyvinvointiyhteiskunta mennyt liian pitkälle. Tämänkin tuen maksavat veroina työttömät, eläkeläiset ja muut pienituloiset, jotka tarvitsisivat rahansa itse.

Tätähän tämä nykyisin on. Kun yhteiskunnan rahat loppuvat, niin köyhiä yllytetään tappelemaan rottalauman tavalla vähenevistä etuuksista. Aina löytyy jokin ryhmä, jolle ei pitäisi antaa yhtään mitään. Ja helpointa on tietysti käydä vielä itseäkin huonompisaattoisen kimppuun.

Ja kansahan tappelee. Joku haluaa ottaa kaikki tuet pois maahanmuuttajilta, joku toinen työttömiltä. Yhteistä kaikille on, että aina löytyy se jokin toinen porukka, joka saa liikaa eikä minulle onnettomalle köyhälle jää mitään. Nuo syövät juuri minun eväitäni.

Nämä samat keskenään tappelijat kyllä murisevat johtajien suurista bonuksista ja suuryritysten verosuunnittelusta. Se on kuitenkin hampaattoman koiran murinaa. Ne hampaat löytyvät vasta sitten, kun on mahdollisuus käydä vielä itseä köyhemmän kimppuun.

Yllyttäjiä riittää ja yhteistä kaikille yllyttäjille on, että heidän oma elämänsä on turvattu hyvällä palkalla tai eläkkeellä. Joskus tuntuu siltä, että nämä tappelemaan yllyttäjät oikeasti nauttivat nähdessään köyhien tappelevan verissäpäin pienistä murusista. Luultavasti he nauttivat ainakin siitä, että huono-osaiset eivät keskinäiseltä tappelultaan jouda katselemaan sinne oikeaan suuntaan. Siis sinne, missä sitä rahaa olisi otettavaksi.

Jos joku erehtyy vaikkapa eduskunnassa vihjaisemaan rikkaiden verotuksen kiristämisestä, niin hänet tyrmätään oitis. Monen kansanedustajan suulla todetaan, että Suomessa ei ole rikkaita ja jos onkin, niin heillä ei ole rahaa. Heitä ei siis kannata eikä voikaan verottaa. Lisäksi rikkaat suuttuisivat ja pakkaisivat laukkunsa ja siitä kärsisi kansainvälinen kilpailukyky.

Pentti Haanpää oli oikeassa sanoessaan, että köyhyys ei jalosta, vaan tekee ihmisestä tympeän ja vastenmielisen olion. Ne kaikkerin tympeimmät ja vastenmielisimmät oliot toimivat sitten tappeluun yllyttäjinä.

Kommentit
  1. 2

    Ilona sanoo

    Tähän ei ole enää mitänä lisättävää. Näin se menee. Köyhyys ei tosiaan jalosta; se saa jopa köyhän tuntemaan itsensä tympeäksi, kun koko ajan pitää ajatella rahaa, miten sen saa riittämään, vai saako.

  2. 3

    Laihinen sanoo

    Niin, asemasotaa hiekkalaatikoilla ja työmailla.

    liiketaloudellisesti tarpeettomat, kyse eloonjäämisestä
    matalanpalkansaajat, taistelu
    keskiluokka, kilpailu
    leikinomaisuus
    eliitti

  3. 4

    Ping sanoo

    ”Jos ei ole luokkaristiriitaa, pitää olla muita ristiriitoja. Niillä hallitaan yhteiskuntia.”

    Luokkaristiriita on aina olemassa ja se pysyy.

    Jos se ei ole akuutissa tilassa, niin silloin luodaan ja synnytetään muita ristiriitoja sekä vastakkainasetteluja kansan eri osien välille, eri ihmisryhmien välille.

    Kun ihmiset ovat toistensa kurkuissa kiinni, niin vallanpitäjät saavat olla rauhassa.

  4. 5

    -K sanoo

    Vammaisia on helppo sortaa ja sorsia, olla jopa kateellisia(?) kun he saavat tukea asioihin joihin tavan terve ihminen ei saa.

    Voi sitä itkua ja parkua kun on terveellä joku vaiva, kun toinen joutuu elämään vaivansa kanssa koko loppu elämänsä, koska siihen on tyyminen.

    Ehkäpä juuri siksi pitkäaikaissairaat, vammaiset ja maahanmuuttajat pysyttelevät mielellään ”omiensa” lähellä vertaistuen ja ystävyyden/kaveruuden vuoksi.
    Yhteenkuuluvuus kun kuuluu laumaeläimen luonnolliseen tarpeeseen.

  5. 6

    Aikias sanoo

    Muistan Kuisman Riston poukkoilleen politiikassa laidasta laitaan, joten tämä hänen vammaisurheilijaa koskeva kommentointinsa muuttuu hyvin suurella todennäköisyydellä, jopa pikapuoliin päinvastaiseksi. Vammainen kyllä selviää vammastaan, vaikkei sekään helppoa ole. Sen sijaan integroituminen tähän yhteiskuntaan on kovemman puristuksen takana, kosks vastassa on Kuisman kaltaisten asennevammaisten valtava joukko. Kuisman itsensä entisenä ay-miehenä ja alkoholiongelmaisena pitäisi tietää, mitä yhteisön harjoittama syrjintä tarkoittaa. Ei se paljoa rasismista poikkea.

  6. 7

    Risto Lahnalampi sanoo

    Kiitos tästä puheenvuorosta. Levottomuudet tuottavat tahdotun tuloksen eliitille. Saksan Weimarin tasavalta saatiin niin kurjaan malliin, että Suuri Hitler Jumala ” pelasti ” kansan. Muutkin kuin Kreikka, yritetään lamauttaa ja työttömyys on tavoite. Totalitäärinen eliitiin diktatuuri saadaan kun tapellaan keskenämme ja huudamme suurta Johtajaa.

  7. 8

    Masa55 sanoo

    Täydellinen kirjoitus. Köyhät vs köyhät. Herrat nauraa.