Noloa on

Eilen kirjoittamani juttu Paljastettu on kuohuttanut joidenkin tunteita kovasti. Jutun päähenkilö kommentoi blogiin sinänsä ihan asiallisesti, mutta kaikki tavallisimmat perusvirheet tehden. Hän näkee sananvapauden vain omalle viiteryhmälleen kuuluvaksi asiaksi ja kaikki hänen kanssaan vähänkään eri mieltä olevat ovat automaattisesti viherpunikkeja ja äärivasemmistolaisia, jotka vainoavat muita.

Sen lisäksi hän on tänään onnistunut häiritsemään sosiaalisessa mediassa erästä naista, jonka ilmeisesti olettaa kuuluvan johonkin mystiseen järjestöön minun kanssani tai olevan jopa minä itse. Naisen jakama linkki on poistettu Salon kaupunkilaisten Facebook-ryhmästä ja hänen kirjoittelunsa sinne on estetty. Ilmiannot ja häiriköinti ympäri sosiaalista mediaa siis jatkuvat.

Minä sain viime yönä klo 1.35 puhelimeeni tekstiviestin, joka oli lähetetty useiden juukalaisten nimissä, mutta tietenkin ilman nimeä prepaid-liittymästä. Se kuului näin:

Kirjotan sulle monen muunkin puolesta !! Hävettää olla juukalainen kun meidät leimataan kaikki nurkka kuntaisiksi idiooteiksi  jotka työkseen vainoavat muita ihmisiä. Poliittiset krjoituksesi ovat hyviä. Mutta nämä jatkuvat henkilöiden vainoamiset ja tarkoituksellinen pahan aiheuttaminen ovat järkyttävää paskaa ja ihan saatanan noloa. Toistan useamman juukalaisen suusta vittu että hävettää.

Vastasin lyhyesti tänä aamuna, että et sitten tohtinut sanoa tuota omalla nimelläsi. Paskahousu olet.

En tiedä viestin lähettäjää, mutta hän tuskin oli juukalainen. Minun tuntemani juukalaiset ovat kyllä joskus hyvinkin särmikkäitä ihmisiä, mutta he sanovat sanottavansa suoraan ja omalla nimellään. En ole koskaan yhdessäkään jutussani sanonut ketään juukalaista rasistiksi enkä nurkkakuntaiseksi idiootiksi. Olen kirjoittanut Juuka-aiheisia kirjoituksia, mutta ne kaikki ovat käsitelleet kunnallispolitiikkaa ja nimeltä mainitsemani henkilöt ovat poliitikkoja tai virkamiehiä.

Lieksalaisista blogini tukkimista yrittäneistä ”maahanmuuttokriittisistä” kirjoitin kerran ja kerroin asiasta myös paikallisradiossa, mutta Lieksa ei ole Juuka. Sen jokainen juukalainen tietää varsin hyvin.

En siis tiedä viestin lähettäjää, joten saattaahan hän ollakin juukalainen. Siinä tapauksessa minua hävettää, että joku juukalainen kirjoittaa nimettömänä ja väittää vielä tekevänsä sen monien puolesta. Jos on sanottavaa, niin pitää tulla reilusti sanomaan.

Sitten tämän jutun tärkein sanoma:

Minua on ihan turha yrittää saada lopettamaan rasisminvastainen ja tasa-arvoa puolustava kirjoitteluni. Typerin mahdollinen keino yrittää sitä on lähettää nimetön viesti tunnistamattomasta numerosta. Sellaisen lähettäjää ei minulle ole olemassakaan.

Kommentit
  1. 1

    Merja Parkkila sanoo

    Juurikin näin. Näitä nimettömiä ei tarvitse noteerata. Mutta tämä hemmetin äärioikeisto, joka nousee myös Kansallisessa kokoomuksessa on ihan pelottavaa. Jaksa sinä kirjoittaa!

  2. 2

    Jaana Päkkilä sanoo

    Heippa. Minä olen se mystinen ihminen joka sai poistettua sen paskan keskustelun sieltä Salon sivuilta. se kun ei valitettavasti ole mikään puolueiden kinaamis paikka. Ja kun tämä nais ihminen Christin Bergström sivullaan kummasteli että miksi hänet on estetty , haluan kysyä miksi Lahtelaisen naisen pitäisi edes kuulua Salo ryhmään . jos hänellä ei sinne muuta tuotavaa ollut kuin kopioida sinun blogiasi.. Ja värvätä tämä Joni sinne llietsomaan lisää lokaa.. Koska he samaan aikaan keskustelivat asiasta julkisesti tämän akan seinällä. Niin on ihan turha ihmetellä miksi heidät on poistettu. Ettekö hyvät ihmiset ymmärrä että kai nyt jos tuollaista sontaa levitellään foorumissa jossa puhutaan Salon asioista. Poistamisen jälkeen hän myös kirjoitti hyvin halveksivasti Salon foorumin sisäällöstä ,miksi hän liittyi siihen koska häntä ei koko ryhmä kiinnostanut ainoastaan ja vain sen linkkauksen vuoksiko?? Uskokaa omiinne , pitäkää mielipiteenne mutta älkää tyhmyyttänne näyttäkö sillä että tulette riepomaan jonkin kaupungin face ryhmään näitä paskojanne. Eikös sen verran sano omakin järki .luulisi ainakin sanovan.

  3. 3

    simeon siili sanoo

    ..vielä lisäksi miten niin onnistunut häiritsemään tätä Christiniä koska nainenhan itse tunki itsensä Salo palstalle vaiko Salomaako hänet sinne pakotti?? olettepa te omituista porukkaa ensin itse laloitatte ketjun jossa morkkaatte toista ja sitten olette sitä mieltä että tämä morkattu on ahdistellut teitä. Kyllähän se on tiedossa että mielenterveyspalveluista o säästetty mutta että ihan jokaisen teidän piiri pieni pyörii kerhosta niin se on kyllä vääryys. Koska jakomielitautiinkin on tosi hyvät hoitomuodot nykyään , kannnatta käydä kysymässä.. ei se ole noloa hoitaa mielenterveyttä..

  4. 4

    Jussi Kaukiainen sanoo

    Terve Saku,

    Onneksi olet olemassa. Olet saanut huomioni Rysky Riiheläisen kautta. Ajatuksiasi luetaan myös Kaakon-kulmalla.. Luin hätäisesti Ryskyn päivityksen facebookissa, ja ajattelin että hän on saanut nimettömiä uhkauksia. Sanoin hartioideni olevan hänen takanaan. Sama pätee myös sinuun.

    Olet hieno mies.Harmi etten voi antaa ääntäni sinulle.

  5. 5

    sakutimonen sanoo

    Jaana Päkkilä eli Simeon Siili kävi juuri todistamassa, että te salolaiset olette varavaltuutettunne ja sosiaaliautakunnan jäsenenne ansainneet. Omapahan on asianne. Mutta mitä sanot siihen, että Bergström on ilmiantojen takia saanut tilapäisen bannin Facebookiin? Onko tämä semmoista salolaista sananvapautta?

  6. 6

    utelias seuraaja sanoo

    Ihan mielenkiinnosta kysyn kun kerran sananvapauden asialla ollaan: onko Jaana Päkkilälle tuttu sellainen internet-vaikuttaja kuin Ace Landon?

  7. 7

    simeon siili sanoo

    Niin voi käydä kun levittelee kaikenlaista sontaa , tosi sääli.. se jos olisikin omaa sanottavaa niin ihan jees mutta kun ei reppana muuta osaa kun kopioida muiden sanomisia..

  8. 8

    MarkkuTKoiisto, T:re sanoo

    Hyvä Saku.
    Älä vaan lopeta kirjoituksiasi. Kaikki täyttä tavaraa. Hommailijat ja muut ääööt ovat pellejä.

  9. 9

    Jaana Päkkilä sanoo

    Kun en ihan tarkkaan katsonu niin josrain on nimeksi tullut simeon siili , se ei duinkaan ole ollut tarkoitus.. sori.

  10. 10

    Irma Hirsjärvi sanoo

    Kiitos, Saku erinomaisesta blogista jota olen seurannut pitkään ja jakanut iloisesti. Asiantuntevaa, huolellista ja osuvaa argumentointia. Kiitos!
    Tämä facebook -bannausaalto on näköjään alkanut samaan aikaan uuden maahanmuuttovastaisuus-argumentoinnoin aallon kanssa.

  11. 11

    Papi sanoo

    Toivottavasti jatkossa keskustelu pysyy asiallisena ja jokainen saa ja pitää sanoa mielipiteensä

    sille tulee vastamielipiteitä. Pysytään kuitenkin herrasmiehinä ja naisina kun asioista kinataan.

    Yritetään ymmärtää toisiamme ja erilaisia ajatuksia ja mielipiteitä. Muistetaan ne nettietiketin

    säännöt.

  12. 12

    matti sanoo

    Terve

    Saat kaiken solidaarisuuteni ja tukeni. Luvattoman kovaksi on sanailu menossa – toivon tosiaan että jaksat.

  13. 13

    Joni Pelkonen sanoo

    Nimim. Jaana Päkilä ei näköjään muista kertoa että Salomaa itse nimitteli siellä ihmisiä ties miten ja käyttäytyi muutenkin kakaramaisesti, mm. toisti samaa viestiä puolenkymmentä kertaa, puhumattakaan siitä että spämmäsi listaan älyttömät määrät kuvakaappauksia omista sähköposteistaa jne.. Mutta mistäs lähtien persut olisivat itse- saati toverikritiikkiä harrastaneet.

  14. 14

    Christin Bergström sanoo

    Hei Jaana Päkkilä.

    Vastasin sinulle jo ryhmäänkin muttei sillä tietenkään vaikutusta ollut. Kyse oli Saloon liittyvästä asiasta. Se kuka Sakari Timosen blogauksen ryhmään laittoi on yhdentekevää, kai sen tajuat Jaana. Puolueriitahan se ei ollut, kyse oli ainoastaan Salon varavaltuutetusta, useimpien mielestä Salomaan toiminta oli oikeutettua, pienen vähemmistön mielestä ei. Ryhmässäsi on yli 2500 ihmistä, Salon asioista kiinnostuneita. Eikös se ole niin että porukka itse päättää mistä ovat kiinnostuneita etkä sinä? Ja mitä tulee Sakari Timosen blogauksiin Salomaasta niin täyttä totta se kaikki oli, ja sinä tiedät sen Jaana. Kannatat vain samaa kämysananvapautta kuin Salomaa. Jani Salomaahan jäi ryhmääsi, vaikka haukkui minutkin ties miksikä väkivaltaiseksi anarkistiksi, Joni Pelkonen on Salomaan mielestä terroristi. Että näin.

  15. 15

    Christin Bergström sanoo

    Niin ja kiitos siitä Jaana Päkkilä ja Jani Salomaa että Facebookpostailujani katoaa profiilistani. En siis saisi kertoa mitä tapahtui? Omassa perkeleen profiilissani? Tämä on yksi helvetin iso farssi.

  16. 16

    Joni Pelkonen sanoo

    Nimim. Jaana Päkkilä muuten asuu Facebook-profiilinsa mukaan lapissa. Mistä tämä yhtäkkinen kiinnostus Salo-facebookryhmään ja suuri närkästys kaikkien muiden paitsi Salomaan käytökseen?

  17. 17

    Jussi Saarelma sanoo

    Täällä yksi (hyvin todennäköisesti) Salomaan ansiosta jäähyllä käynyt ihminen lisää. Kritisoin aika kärkkäästi tällaista keskustelukulttuuria, jossa koko ajan vain häiriköidään vastapuolta oikeiden argumenttien sijaan ja 12h jäähy pamahti. No, Salomaa voi olla tyytyväinen itseensä, sillä ilman moista insentiiviä tuskin olisin jaksanut kirjoittaa pitkää ja perusteltua puheenvuoroa tämän näätämäisen miehen toimista, ja nyt se on jo aktiivisen ystäväpiirini ansiosta pienesti jo lähtenyt leviämään. Pulinat pois, kansa kyllä tietää jne.

  18. 18

    sami sanoo

    Tässä tänään ajattelin, että toisaalta esimerkiksi kokoomusnuorten mielipiteistä noussut kohu on aika huvittavaa. Ilmeisesti mielipiteen ilmaiseminen jos se ei ole ”oikea” on jotenkin paheksuttavaa? Minusta päinvastoin parempi, että kertovat, mihin suuntaan haluaisivat Suomea kehittää. Saattaa olla niinkin, että he ilmaisevat todellisen kokoomuksen luonteen, mitä sen johtavat poliitikot ovat jo tottuneet piilottamaan jargoniinsa.

    Sitten toisaalta, jonkun naamakirjasta kopsattu kuva ei vielä välttämättä kerro kaikkea. Itsekin olen joskus kiihtynyt typerästi ja postannut jotain vain ärsyttääkseni ja saanutkin aikaan reaktioita. Kuitenkaan aina päivitykseni eivät vastanneet lainkaan oikeita näkemyksiäni.

    Toisten ihmisten syyttely tai heidän toimintansa tarkastelu tällä blokialustalla ei välttämättä ole se paras tapa, sillä harvemmin he ovat tietoisia tai pystyvät vastaamaan syytteisiin.

    Vanha sanonta siitä, että asiat riitelevät eivät ihmiset, olisi syytä pitää mielessä. Itse olen lopettanut kommentoinnin ikäväksi kokemistani asioista, sillä ihmiset useimmiten ymmärtävät kantani väärin, jos siihen antaa pienenkin mahdollisuuden.

  19. 19

    Joni Pelkonen sanoo

    Jos pellet aiheuttavat oikeasti ongelmia niin eikun blokkiin. Hetken kuluttua et enää muista että koko Salomaata oli fb:ssä olemassakaan.

  20. 20

    Jaana Päkkilä sanoo

    Ihan kaikki ei ole facebookissa , ainakaan kaikkien nähtävillä 🙂 en valitettavasti asu lapissa , siellä koskaan en ole käynytkään. Yhtä lailla siinä eilisessä keskustelussa Salon sivuilla oli monta muutakin ihmistä ja se todella meni lapselliseksi se juttu. Siksi se poistettiin , ihan jokaisen keskustelijan vuoksi, Minusta tällaiset ristiinnaulitsemiset ihan jokaisen kohdalta oli aika typerää , ei tässä yksin Salomaata ole ajateltu. Varmasti on sivustoja missä voi linkittää näitä toisten sanomisia ja sanomatta jättämisiä . Salon oma keskustelu sivusto ei nyt vaan ollut siihen tarkoitukseen hyvä.Ihmeettelen että miksi normaalisti facessa keskusteleva ihminen ei joudu jäähylle , muttta täällä suunnassa sitä näyttää olevan paljion liikkeellä. Jos vain Salomaa on tähän kaikkeen syyllinen että ihan tyhjästä hommaa banneja niin on sillä miehellä valtaa en voi muuta todeta.Jikaq tapauksessa en asiaan sen enempään puutu eikä se minua kiinnostakaan mutta Salon sivut on syytä jättä rauhaan. Siellä on vanhojakin ihmisiä jäseninä niin eivät he voi ymmärtää miksi tällaista lokaa puolin että toisin nyt kaadetaan , miksi moinen hyökkäys edes sinne tehtiin. Rakentavaa keskustelua , kiivastakin mielipiteen vaihtoa kannatan mutta ei julkista mustamaalausta , en keneltäkään. Sopikaa välinne sanoivat varpaat toisilleen!! Toivottavasti aikuiset ihmiset ottavat jotakin opikseen , uskotaan mihin tahdotaan ,mutta ei julkisena mollaamisena se mollaus kääntyy hyvin äkkiä itseään ja omaa aatettaan vastaan..

  21. 21

    utelias seuraaja sanoo

    Täällä on yksi, joka on blokannut jo ajat sitten Salomaan ja hänen kaikki multipersoonansa, sen Acen ja mitä niitä muita sitten olikaan.
    Koska nyt on edessä elämän kovimpia työrypistyksiä, jätän oman nimeni viestistä tällä erää pois, mutta palaan mielelläni omalla nimellänikin mikäli tarvetta on. Lyhyesti: Salomaan blokkaaminen on kuin pistäisi rahaa pankkiin, kyllä elämään mahtuu muitakin haasteita kuin tällaisten vesseleiden kanssa peuhaaminen.

  22. 22

    Jaana Päkkilä sanoo

    Niin ja minä en edelleenkään ilmiantanut kenenkään omalla seinällä tapahtuvaa mollausta , se ei ole minun asiani.Ainoastaan puutuin Salon seinälle tulevaan länkytykseen. Että älä syytä syytöntä. Jokainen saa omalla seinällä kirjoitella mitä vaan ja koska se on julkinen niin voihan sitä ihmetellä että ttä miksi maksaa vaivaa omaa seinää käyttää paskatunkiona. Itselläni se on henkilökohtaiseten asioiden ilmoitus paikka ystäville , ei toisten ajatusten jakamista eikä linkitystä. Siksi sitä ei facesta löydykään koska olen pitänyt sen salassa. Niin ja edelleen painotan että ihan missä muualla ryhmässä vaan saatte ihan rauhassa jatkaa valitsemallanne tiellä mutta jätetään nämä paikkakuntien sivut rauhaan. Ei ole paljoa pyydetty ja kuten huomasitte että vaikutus ei ollut toivomanne ..

  23. 23

    Joni Pelkonen sanoo

    Jaana Päkkilällä riittää selityksiä mutta hän ei *vieläkään* mainitse mitään Salomaan omasta käytöksestä. Moraalinvartijaksi tekeytyminen ei ole oikein uskottavaa silloin kun kaikki muut keskustelijat päivänselvästi näkevät että tässä on kyseessä taas yksi persu, joka ei vaan tykännyt siitä että uskontoveria arvosteltiin. Joten eiköhän keskustella tästä asiasta ihan rehellisesti – en tosin odota sitä tyypiltä joka valehtelee tietoisesti, tietäen että muut tietävät että valehtelet.

    On hyvin epärehellistä syytellä muiden ihmisten mielipiteitä ”paskatunkioksi” kun oma kaksinaismoralismi paistaa läpi.

  24. 24

    Joni Pelkonen sanoo

    ”jätetään nämä paikkakuntien sivut rauhaan”

    Onpa kiinnostavaa että nimim. Jaana Päkkilä on näin huolestunut Salon fb-sivujen puhtoisuudesta. En ole sivuja suuremmin seurannut mutta onkos tässä käynyt taas kerran niin että persut ovat vallanneet jonkin foorumin propagandakanavakseen?

  25. 25

    Jaana Päkkilä sanoo

    Voi Joni hyvä , minä en ole persu en missään tapauksessa. olen aivan tavallinen taatelin tallaaja jolla ei ole hajuakaan koko poliitikasta,Salo sivuja ei ole vallanneet persut , ei kokkarit ehkä hieman vahvemapaa sdp taustaa Salosta kyllä löytyy mutta ei todella mainittavaa sellaistakaan enää tällä hetkellä. Kuten ystäväsi mainitsikin niin niillä sivuilla ei ole puolue keskusteluja ollut vaan ruoka ja baari mainoksia 🙂 nyt minäkin kopion jo omaa tekstiäni , seura tekee kaltaisekseen mutta kirjoitin näin :Toivottavasti aikuiset ihmiset ottavat jotakin opikseen , uskotaan mihin tahdotaan ,mutta ei julkisena mollaamisena se mollaus kääntyy hyvin äkkiä itseään ja omaa aatettaan vastaan.. ja tarkoitin tässä jokaista aikuista ihmistä joka siellä palstalla kirjoitteli , ihan jokaista puolue taustaansa katsomatta. Ja ajoin takaa sitä että jos omalle sienälle kirjoittaa ihan jatkuvasti vain muista pahaa niin eikös se aikanoinen tunkio se seinä silloin ole. Edelleekin uteliaisuuttani kävin sitä katsomassa ja voin sanoa että koko jupakan alulle panijan oman seinän vuoksi tämä koko keskustelu poistettiin koska silloin ylläpitäjät hokasivat että tässä ei olut mkään muu tarkoitus kuin mustamaalata eräitä tahoja, Ja sinä Joni tulit myös aivan puskista ja sinun kirjoiutuksesi myös tuli sieltä sivuilta selväksi. ei me tavalliset ihmiset jotka ei politiikasta ymmärretä yhtään mitään niin voitu lainkaan käsittää tätä showta.. nyt kun sitä on tässä käynyt kurkkimassa niin alkaa pikkasen valjeta että puolin sekä toisin ladataan ja kovaa.. Huom molemmin puolin .. p.s salo sivujen yksi pääkäyttäjä on Vihreä istuu lautakunnisakin..Ja aivan varmasti tämän kaverin mielipiteet eroaa Salomaan mielipiteistä mutta silti hänenkin ratkaisunsa oli poistaa keskustelu, koska tämä tahraa myös hänenkin aatteensa..

  26. 26

    J.S sanoo

    joni pelkosen kerroin ihannoivan terrorismia, minulla on kuvakaappaukset terroriuhkauksesta josta pelkonen tykkää.
    Halukkaille voin antaa ne mm. facebookin inboxin kautta ja löytyvätpä ne jo monista monista ryhmistä!
    En siis haukkunut häntä terroristiksi, mutta eihän näiden ”vesseleiden” kirjoituksissa totuudella ole koskaan ollut mitään osaa tai arpaa.
    Kommentissa kerroin etten keskustele terroristien tai terrorismin ihannoitsijoiden kanssa ja näihin ihannoitsijoihin tuntuu joni pelkonen kuuluvan koska tykkäsi kommentista jossa uhattiin tehdä pommi eduskuntataloa yms. vastaan.

  27. 27

    J.S sanoo

    Laitoin kaappaukset äsken myös paljastettu 2 sivulle.
    Jota siis vetävät pari ex viemäriläistä, sellaiset jotka eivät koko touhusta kerinneet mitään edes näkemään kun olivat aivan loppuvaiheessa siellä.
    Postaukseni jossa joni pelkonen fanittaa terrorismilla uhkailua poistettiin välittömästi, ja sain bannit.
    Siinä teille taas kerran viemäriläistä sananvapautta.
    Pidän hieman tai paljonkin erikoisena, että Sakari antaa moisen tyypin tännekkiin kirjoitella ja on jopa samoilla linjoilla, alkaa hippasen huolestuttamaan.

  28. 28

    sakutimonen sanoo

    ”Minulla on kuvakaappaukset terroriuhkauksesta josta Pelkonen tykkää”, sanoo salapoliisiksikin ruvennut moraalin- ja netinvartija Salomaaa, jonka omista epämääräisistä sanomisista ja varsinkin tykkäämisistä saisi aikaan kokonaisen fb-sivuston. Yhä hullummaksi menevät puheet.

    Minulla on vähän erilainen käsitys sananvapaudesta kuin Salomaalla, jonka sallin myös kirjoitella tänne. Moni muu olisi estänyt jo kauan sitten.

  29. 29

    J.S sanoo

    Pata kattilaa ja niin edespäin, en olisi koskaan alkanut seurailemaan touhujanne jollette olisi vuosia sitten alkaneet minua vainoamaan ja silloin olin täysin yksityishenkilö kuten Sakarikin tietää.
    Koska te aloitte vainoamaan minua, aloin minä ottamaan selvää että mitä teistä ”puhtaista pulmusista” joilla vain on oikeat mielipiteet löytyy.
    Ja tuollaista kuvottavaa paskaa sieltä sitten tulee vastaan, tämä terrorismin ihailu jo nyt aivan uskomatonta.

  30. 30

    kirsti era sanoo

    ” me tavalliset ihmiset jotka ei politiuikasta tajuta” – äänestää pitäisi kuitenkin kaikkien. Ketä vaan mahtaa äänestää henkilö jolla on tällainen kuva itsestään ja muista tavallisista ihmisistä. Tavalliseksi luen mm. itseni. Monikin tuntemani köyhä seuraa politiikkaa aika tarkkaan. Ehkäpä politiikasta onkin varaa ”olla tajuamatta” vain siihen asti, kun menee duuni alta.
    Sen jälkeen politiikka alkaakin tulla vastaan joka kulmalla ja tulee mahdollisesti mietittyä, olisiko kannattanut kääntää sen tellu kolmoselta ja neloselta ylen puolelle 🙁

  31. 32

    J.S sanoo

    Erikoisena pidän, että Sakari asettuu terrorismin ihailijan puolelle, tässä lisää ko. ihannoitsijan toimia, vaikuttaako nämä toimet samoilta kuin mistä pelkonen eilen ja tänään on räkyttänyt? Näistä löytyy myös kuvakaappaukset kun näin christitn tyyliin kopioiden nämä näyttävät vähän hölmöltä:

    Joni Pelkonen
    Hei Jani, jokin tässä kuvassa haittaa minua. Poistaisitko kuvan? Kiitos.
    Photo
    Respond to Joni’s request

    12:41pm
    Joni Pelkonen
    Hei Jani, jokin tässä kuvassa haittaa minua. Poistaisitko kuvan? Kiitos.
    Photo
    Respond to Joni’s request

    pelkonen näissä kahdessa ilmiantaa vaalikuvaani, sekä ottamaani maisemakuvaa.
    Onko kyseisen kaverin ihan järkevä huudella mitä huutelee ja te vielä puolustatte?
    Siinä kohtaa kun minä olen ilmiantoni tehnyt on ko. postaus tai kommentti sisältänyt AINA jotain solvaaavaa tai täyttä valhetta. Kyllä, fb todellakin tutkii nämä ilmiannot yksi kerrallaan, sen voi itse todeta support dashin kautta.

  32. 33

    sakutimonen sanoo

    Tapelkaapa nyt niistä kuvista kiltisti keskenänne, niin setä katsoo päältä.

  33. 34

    Joni Pelkonen sanoo

    Olen antanut Salomaan levitellä tätä kuvaa siksi, että kyseessä on nimittäin kuvakaappaus *PERUSSUOMALAISTEN aktiivijäsenen* facebook-sivusta, jossa hän fantasioi väkivallalla. Joten levittele vaan sitä kuvaa, sinä siis levität PERUSSUOMALAISTEN JÄSENEN törkymielipidettä 😀

    Joten Salomaa, kannattaisi ihan oikeasti lukea ne jutut joita levittelet suuressa kiihkossasi 😀

  34. 35

    Joni Pelkonen sanoo

    Nimim. ”Jaana Päkkilä” ei edelleenkään kykene kritisoimaan Salomaata. Huomautin nimimerkille jo kertaalleen jo sekä valehtelusta että kaksinaismoralismista. Luuletko että saman väitteen toistaminen tekee käytöksestäsi jotakin muuta?

  35. 36

    Joni Pelkonen sanoo

    ” pari ex viemäriläistä”

    Olipa tutunnäköinen kielikuva. Sitähän on käyttänyt nimimerkki Leon Degrelle. Salomaa oli eilen täysin haluton kommentoimaan kaveruuttaa tunnetun fasistin kanssa. Sen sijaan hän teeskentelee ihmettelevänsä miksi häntä itseään pidetään äärioikeistolaisena. Nyt on Salomaalla uusi tilaisuus vastata eiliseen kysymykseeni siitä, miksi muka ei-äärioikeistolainen tyyppi kaveeraa tunnetun fasistin kanssa ja hyväksyy täysin hänen mielipiteensä. Miten on? En pidätä henkeäni vastausta odottaessani 😀

  36. 37

    Joni PeLikone sanoo

    Jussi K. Niemelän suojatyöpaikalle palkkaama juoksupoika ja vihreiden varavaltuutettu Joni Pelkonen.. ha haa juoksupoika 🙂 🙂

  37. 38

    sakutimonen sanoo

    Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kommentti, joka tällä sivulla koskaan näkyy nimimerkiltä ”Joni PeLikone”. Tämä blogi ei ole mikään kakaroiden kusipaikka.

  38. 39

    Joni Pelkonen sanoo

    ”Kriitikko” siinä vain käy keskustelua omalla tasollaan 😀

  39. 40

    J.S sanoo

    Kuvakaappaus on kylläkin otettu christin bergströmin sivulta ja edelleenkään en keskustele terroristien tai terroristejä ihannoivien kanssa.

  40. 41

    sakutimonen sanoo

    Perusteeton rikoksesta syyttäminen on sitten myös rikos, joten kannattaa vähän miettiä sanomisiaan. Jokaisen. Ajattelu ennen kirjoittamista ei ole sensuuria, mutta se voi olla hyödyksi. Se kuvista kinaaminen tällä sivulla saa nyt riittää. Jos on sellaisia kuvia, joissa on aihetta epäillä rikosta, niin asia kuuluu poliisille. Ei sitä täällä tutkita ja tuomita.

  41. 42

    Jussi Saarelma sanoo

    Nyt alkaa jo oikeasti keittämään tämän sananvapaussankarin toiminta. Luuletko Jani Salomaa oikeasti, että jatkuvasti sinuun liittyviä postauksia ja sinua kritisoivia ihmisiä ilmiantamalla tämä juttu hiljenee ollenkaan? Sinä olet säälittävä, dialogiin kykenemätön politiikon irvikuva ja mitä enemmän koitat härnätä demokraattista dialogia, sitä enemmän ääntä pidän. Joten menepäs nyt itseesi ja tulee juttelemaan, äläkä ole noin vatipää. Tässä facebookista poistettu vastineeni, jonka ansiosta olen jälleen kerran 12h jäähyllä:

    Heipä hei!

    Tulin takaisin 12h Facebook-jäähyltä, jonne minut lähetti joku sanomisistani kimpaantunut sananvapausritari. Sain armollisesti kyllä yksityisviestitellä, mutta en esimerkiksi likettää. Tätä reflojen määrää.

    Jaa mistäkö on kysymys? No, istahdapa toviksi, kiitos.

    Tapahtui edellisessä numerossa:
    http://uuninpankkopoika.byethost31.com/paljastettu/#.Uiw2pEhzFVM.facebook

    tldr-versio:

    Salolainen persu, varavaltuutettu ja sosiaalilautakunnan jäsen, Jani Salomaa (Heteropriden järjestäjä btw) onnistui perättömillä ilmiannoillaan sulkemaan kaksi FB:n sivustoa/profiilia, jotka olivat tarkoitettu rasismin- ja muuhun öyhötyksenvastaiseen keskusteluun, ja otti todistettavasti jo kolmannenkin tähtäimiinsä. Sivustoilla on käsitelty Salomaata vain yhtenä pienenä pisarana kusimeressä, mutta hän piti omien sanomisiensa käsittelyn (mm. kuvakaappausten muodossa) vääränä. Huom: omien sanomisiensa. Salomaa julkisesti toki kieltää tehneensä mitään sellaista, mutta muualla retostelee asialla. Tästäkin on kuvakaappauksia.

    Kävin tähän liittyen keskustelua fb-ystäväni seinällä – en siis missään julkisessa keskustelussa tai esim. Salomaan seinällä. Toki ymmärrän, että FB luonteeltaan julkinen on, mutta korostettakoon nyt, että tämä oli pikkaisen epävirallisempi keskustelu kuitenkin.

    No. Saatoin näistä vaientamisyrityksistä tuohtuneena käyttää kyseisestä henkilöstä vavahduttavasti termiä ”ihmisperse”. Ymmärrän nyt, että se oli harkitsematon heitto, sillä olen elämäni aikana törmännyt useisiin positiivisesti eeppisiin takapuoliin, eikä kyseinen assosiaatio ollut mitenkään reilu. Sanottakoon näin disclaimerina kuitenkin, että vaatii tietynlaista vatipäisyyttä alkaa politiikassa toimivana ihmisenä ilmiantamaan ylläpidolle jengiä, jotka demokraattisin vapauksin kritisoivat julkisia sanomisiasi.

    Joku – ehkä Salomaa itse, tai sitten hänen minioninsa – tästä minun vaientamisyrityksiä kritisoivasta kommentista kuitenkin suivaantui, ja – ironisesti – istahti ilmiantonapin päälle ja onnistui… pärinää… saamaan minulle jäähyn – eikä muuta. Olenko nyt muuttanut jotenkin näkökantaani uusien faktojen valossa käytyäni älykkään debatin ja saatuani aivan toisenlaisen näkökulman, olenko?

    Entäs – ja nyt tulee taas näitä ärsyttäviä retorisia kysymyksiä – olenko minä, tahi muut keskusteluryhmäläisemme vaatineet Salomaan edustamia mielipiteitä poistettavaksi internetistä, tai maailmasta – niin kauan kuin ne pysyttelevät lain oikealla puolella? No perkele, emme. Siinähän laukovat julkisesti harhaista homo- ja mitäliefoobista skeidaansa. Tiedetäänpähän ainakin ketä ei kannattaisi esim. Salossa äänestää. Tähän sananvapauteen ja demokratiaan kuuluu eriävät mielipiteet. Niistä pitäisi vain voida keskustella ilman, että joku vasta-argumentaatioon kykenemätön olmi ei ”lälläslää ite oot kakkapää” -heittojen jälkeen keksi muuta vaihtoehtoa kuin alkaa tehtailemaan ilmiantoja toivoen näin tukahduttavan soraäänet.

    Ja ennenkuin joku päättää älähtää, niin ei. Minulla ei ole mitään hampaankolossa erityisesti tätä Salomaata kohtaan.

    Ennen näitä viimeaikaisia tempauksiaan en edes muistanut, että olin jo pari vuotta sitten törmännyt hänen aivopieruihinsa. Salomaa kyllä mielestäni on näädän moraalilla varustettu miehen puolikas, joka niljakkaasti käy sensuroimassa jälkikäteen omia sanomisiaan sen sijaan, että vastaisi kritiikkiin ja seisoisi sanojensa takana, mutta en minä sen takia yöuniani menettäisi ja näinkin pitkää fb-postausta väkertäisi. Saati sitten hänen sananvapauttaan kaventaisi. Tämän maan salomaat ovat loppujen lopuksi aika paskanhaileita tyyppejä kokonaiskuvassa – ärsyttävyysasteeltaan jotakuinkin kuin se kutina, joka ilmestyy kantapäähän heti kun on vetänyt Converset jalkaan ja sitonut nauhat.

    Se mitä minä EN siedä – ja miksi nyt avaudun – on varsinkin tietynlaisten ”kriittisten” tahojen tahto valjastaa uljaasti sananvapaus omaan käyttöönsä ja laukoa ihan mitä pikkukänässä tietokoneen ääressä tulee mieleen, mutta huutaa sensuuria heti, kun heidän sanomisiaan samaa sananvapautta nauttien kritisoidaan. Tai niinkuin tässä tapauksessa, yrittää ilmiannoin systemaattisesti vaimentaa soraäänet.

    Tiedän, ei ole ihan Kiinan meininkiä tämä (fasismikorttia en edes pelaa) jos nyt joku harhainen sääliö netissä uhoilee ja rämpyttelee ilmiantonappia, mutta en koskaan
    halua nähdäkään tilanteen valuvan yhtään pitemmälle. Siksi tämä postaus ja pyyntö Salomaalle: koita ihan miehekkäästi vaan vastata kritiikkiin, jota esim. teidän Heteropride osakseen saa. Jos olet todella vahvasti jotain mieltä ja uskossasi horjumaton, niin kai sinulta löytyy pätevät vasta-argumentit mihin tahansa mitä osaksesi saat? Jos ei, niinno, oliskos pienen itsereflektion paikka?

    Ja turha taas ilmiannella. Ei tämä mihinkään katoa.

    Statukseni on tarkoituksella julkinen, vink vink.

    Peace out,
    -Jussi