Vapaamatkustajille ruoskaa

Ex-kansanedustaja Risto Kuisma kirjoitti eilen facebookissa, että hyvinvointiyhteiskunnan pahin ongelma ovat vapaamatkustajat. Pitkässä keskusteluketjussa hän täsmensi tarkoittavansa vapaamatkustajilla työhaluttomia työttömiä. Työtä kuulemma on halukkaille ja hän itse työllisti itsensä 60-luvulla myymällä marjoja ja sieniä sekä tekemällä valtion hätäaputöitä. Nyt eivät työttömät enää halua tehdä työtä, koska sosiaalietuudet houkuttelevat enemmän.

Minun nähdäkseni työttömiä suurempi ongelma ovat liian kauan suojatyöpaikoissa aikaansa viettäneet ex-kansanedustajat, joiden kokemukset ja ajan haalistamat muistot työelämästä ja työttömyydestä ajoittuvat 60-luvulle ja jotka siksi töräyttelevät mitä sattuu.

Kuismaa viisaampana pidetään ainakin virallisesti VATT:n ylijohtaja Juhana Vartiaista. Hän uskoo vahvasti, että työttömyydestä päästään eroon lisäämällä reilusti työvoiman tarjontaa. Kun työtöntä työvoimaa on runsaasti tarjolla, niin Vartiaisen uskon mukaan työpaikkoja rupeaa syntymään ihan itsestään.

Siinäpä meillä toinen tollo, jonka usko on vahvempi kuin järki. Vartiainen perustelee näkemyksiään yleensä Saksan mallilla ja Paltamon kokeilulla. Saksan hyvä työllisyys perustuu parin euron tuntipalkalla tehtyihin halpatöihin, joilla ei voi elää ilman lisäksi haettavia sosiaalietuuksia. Valtio siis tukee työnantajia maksamalla suurimman osan palkkaa sosiaalietuuksina. Tähän tulee luultavasti muutos syksyllä säädetyn minimipalkkalain mukana.

Paltamon kokeilussa kaikki työttömät sijoitettiin työllistämistoimenpiteenä työvoimataloon. Palkkaa heille ei maksettu, mutta jotain he siellä puuhastelivat. Heitä myös annettiin paikallisille yrityksille palkattomiksi työntekijöiksi. Kunnassa vallitsi virallisesti täystyöllisyys, mutta kokeilun päätyttyä kunnan työttömyysaste pomppasi hetkessä lähes 200 prosenttia. Työvoima siis kelpasi niin kauan kuin se oli ilmaista, mutta oikeita palkallisia työpaikkoja syntyi vain muutama.

Paltamon kunnanjohtajan mielestä malli on hieno. Niin se pelkästään kuntatalouden näkökulmasta onkin. Jos kunta ei järjestä työllistämistoimenpiteitä, niin se joutuu maksamaan Kelalle puolet työmarkkinatuen kustannuksista. Vuonna 2015 koko työmarkkinatuki siirtyy kunnan vastuulle. Kun kunta sijoittaa työttömät nikkaroimaan lintulautoja työpajaan tai työvoimataloon työvoimapoliittisena toimenpiteenä, niin maksuosuus poistuu ja valtio maksaa kunnalle jokaisesta työttömästä 10,09 euroa päivässä. Kyllä se kunnalle on kannattavaa touhua.

Hallituksen rakennepaketissa ajetaan palkatonta työtä osallistavan sosiaaliturvan nimellä. TE-ministeriö valmistautuu jo tähän “sosiaalipolitiikan paradigman muutokseen” eli työn teettämiseen ruokapalkalla, vaikka mitään virallisia päätöksiä ei ole tehty. TE-ministeriön tuoreessa tiedotteessa sanotaan näin:

– Vuodeksi 2014 työllisyysmäärärahoilla palkataan TE-toimistoihin yhteensä noin 400 henkilöä. Lisäresurssit ovat tarpeen työllistymissuunnitelmien tekemiseksi sekä rakennepakettiin liittyvien tehostettujen työnvälitystoimien toteuttamiseksi.

Kyllä sitä väkeä tarvitaankin, kunhan tämä julkisuudelta piilossa suunniteltava malli päätetään toteuttaa.

Ensin on käskettävä kaikki pitäaikaistyöttömät tekemään jotain kaksi tuntia päivässä. Hyväksyttävät tehtävät pitää määritellä tarkasti, koska palkattomalla työllä ei saa korvata mitään nyt palkkatyönä tehtävää. Tehtäväluetteloa pitää päivittää koko ajan ja niitä töitä on haalittava sieltä sun täältä. Osallistettavat työttömät pitää taivutella, uhkailla ja kiristää osallistumaan talkoisiin. Jokaisen osaksi päätyneet työt pitää kirjata tarkasti ja työn tekemistä on kontrolloitava. Kieltäytyjät ja pinnarit tai työnantajan sellaisiksi vättämät henkilöt on tutkittava ja rangaistava. Työttömien viranomaispäätöksistä tekemät valitukset on tutkittava.

Osallistava sosiaaliturva tulee siis työllistämään oikeasti ainakin nuo 400 TE-toimistoihin piiskureiksi palkattavaa. Lisäksi piiskureita tarvitaan paikallistason työpaikkoihin. Tarvitaan työvalmentajia, työnjohtajia ja ties mitä leirinvartijoita, jotta laiskalle pinnarilaumalle saadaan opetettua työnteon jalostava vaikutus ihmisluonteeseen.

Mitä? Kuka siellä vielä palkasta mutisee? Turpa tukkoon ja töihin!

 

 

Kommentit (6)
  1. Osallistuin lokakuussa TE-keskuksen järjestämään rekrytointitilaisuuteen ja pääsin
    todennäköisesti “mustalle listalle”, en saa enää palveluja TE-keskuksesta. Kieltäydyin allekirjoittamasta, mielestäni laitonta Sitoumus-paperia joka olisi antanut oikeuden jakaa kaikki terveystietoni kenelle tahansa. Allekirjoittamisen sanottiin olevan “täysin vapaaehtoista”, mutta ellei allekirjoita, ei ole enää oikeutettu kaikkiin TE-keskuksen palveluihin. Marraskuussa kun kävin imoittautumassa, minulle kerrottiin ettei tarvitse enää tulla, koska “systeemit muuttuvat”. He ottavat kuulema yhteyttä, jos on asiaa. En tietenkään harmittele palveluiden menettämistä, koska niitä ei ole ollut tähänkään asti, kaikki ne työpaikat tai koulutukset joissa olen ollut, olen itse hommanut.

    Harmittelen ehkä vain sitä, että nyt minut on todennäköisesti pudotettu “palveluiden
    ulkopuolelle” – on siis aivan turha enää kääntyä TE-keskuksen puoleen…on siis väärin, että on itse aktiivinen ja oma-aloitteinen…huah.

  2. Olin parisen vuotta sitten Helsingin työvoiman palvelukeskuksen “asiakkaana”, kuntouttavassa työtoiminnassa keramiikkapajalla. Tein astoita myyntiin, saamatta muuta kuin 8€/päivä (silloinen kuntoutustuki tms.) työmarkkinatuen lisäksi. Pari vuotta jaksoin puurtaa, sillä keramiikka oli mielenkiintoista, mutta hakiessani palkallista duunia sieltä minut komennettiin siivouspartioon samalla “sopimuksella”. Kieltäydyin jyrkästi ja käskin heidän kirjata minut ulos sieltä oitis ja myöskin vähemmän kohteliain sanankääntein käskin heidän pyyhkiä takalistonsa niillä papereilla.
    Sen koommin ei te-toimistosta ole yhteydenottoja tullut. Ikuinen karenssi kyllä.

Kommentointi suljettu.