Mitä minä juuri luin?

– Työttömien, niin nuorten kuin iäkkäämpienkin, joukosta löytyy huolestuttavan suuri määrä niitä, jotka eivät ole koskaan olleet töissä tai eivät edes aio niitä hakea. Ryyppääminen, pilven poltto ja kotona vetelehtiminen on tehty tässä yhteiskunnassa liian kannattavaksi. Sosiaalituet ovat liian korkeita ja eristävät työtä pelkäävät vetelykset koteihinsa. Samalla he syrjäytyvät, putoavat lopullisesti pois työelämästä ja maksavat työssäkäyvälle väestölle maltaita.

– Asenteet on saatava muuttumaan. Paras keino siihen on madaltaa sosiaaliturva sellaiseksi, että töihin on pakko lähteä ja rahaa ansaita. 300 euron houkutin on jo osoittanut, että edes se ei saa kaikkia töistä kiinnostumaan.

Näin “asiantuntevasti” sylki ilmoille omia asenteitaan ja ennakkoluulojaan Imatralainen-lehden päätoimittaja-kustannusjohtaja Karri Kannala. On aika hämmästyttävää, että näin heikolla yleissivistyksellä ja olemattomalla tiedonhakutaidolla varustettu henkilö pystyy toimimaan kahden eri lehden päätoimittajana ja kustannusjohtajana. Oikeastaan hänen kolumninsa sisältö oli noissa kahdessa kappaleessa, mutta lähinnä kommenttien takia se kannattaa lukea  kokonaan.

Kannala on siis niitä, joiden mielestä työttömät ovat juoppoja, pilvenpolttajia ja työttömiä silkkaa laiskuuttaan. Jo ensimmäinen kommentoija osui asian ytimeen ja paljasti Kannalan oman laiskuuden hakea oikaa tietoa. Etelä-Karjalassa on parasta aikaa avoimia työpaikkoja 322 ja työttömiä työnhakijoita 8 724. Kannala siis kuvittelee saavansa nämä kaikki työttömät survottua töihin pelkästään alentamalla sosiaalietuuksia.

Tarkistin nämä kommentoijan esittämät luvut ja ne näkyvät pitävän paikkansa. Avoimet työpaikat löytyvät TE-toimiston sivulta ja työttömien määrää etsittäessä google tarjosi ensimmäiseksi Kannalan päätoimittamien lehtien juttuja helmikuulta.

Päätoimittaja ei siis ole viitsinyt selata edes oman lehtensä melko tuoreita uutisia, koska oikea tieto olisi pilannut koko jutun juonen. Koko kirjoitus vaikuttaa joko tahalliselta provokaatiolta tai erittäin pahalta asennevammalta.

Veikkaan jälkimmäistä. Näissä pienissä paikallislehdissä voi edetä päätoimittajaksi asti tietämättä maailman menosta mitään tai edes piittaamatta siitä. Oli meilläkin muutama vuosi sitten paikallislehdessä vähän aikaa päätoimittaja, joka kirjoitti samantapaisen jutun. Tosin hän pani paremmaksi ja närkästyi valtavasti siitä epäkohdasta, että tässä maassa yleensä on mahdollista pysyä hengissä tekemättä työtä.

Oikea toimittaja olisi työttömien ja avoimien työpaikkojen lisäksi selvittänyt pari muutakin asiaa. Hän olisi saanut nopeasti selville, että 300 euron ansaintamahdollisuus ei koske toimeentulotukea saavia. Oikea toimittaja olisi huomannut, että ansaintamahdollisuus ei koske sellaisia töitä, joissa työnantaja ei koko ajan pysty valvomaan työntekijää. Sellainen työ on vaikkapa mainosten tai lehtien jakaminen.

Ei tällaisille ihmisille pysty onnistuneesti kertomaan mitään asiatietoa. He elävät liian syvällä omassa turvallisessa maailmassaan ja kirjoittelevat juttuja, jotka saavat asiosta jotain tietävät ihmettelemään lukemaansa. Lyhytkin työttömyysjakso tekisi heille hyvää.

Kommentit (47)
  1. Ari Vehkanen
    9.3.2014, 10:25

    Hei,
    Hieno kirjoitus ja turha tähän mitään nyt lisättävä mitään.

    Terv. Ari Vehkanen Imatra

  2. Niinpä!
    Ja ajatelkaapas sitä epälukuista tavisten määrää, joka vielä uskoo tuohon ja ottaa asiat “päätoimittajan” kirjoittamassa muodosa ihan todesta!
    Ei voi muuta kuin todeta, että kyllä taitavat venäläisetkin olla aivan oikeassa nakemyksessään tästä suomalaiseten älykkyydestä!

Kommentointi suljettu.